Phnom Penh -Tuol Slengin seinät itkevät

Kampodžan maaperä on historiansa aikana kastunut kyynelistä ja verestä useasti, myös ihan lähimenneisyydessä -70 luvulla. Tuolloin silloinen pääministeriksi julistautunut ja punaisten khmerien johtohahmo Pol Pot laittoi täytäntöön kommunistisen idealoginsa, luokattoman yhteiskunnan. Kaupungit tyhjennettiin ja väestö ajettiin maaseuduille pakkotyöhön ja asumaan kolhooseihin. Keskiluokka tuhottiin ja korkeasti koulutetut suurilta osin tapettiin, teloitus tapahtui usein lyömällä uhria takaraivoon kuokalla, rautatangolla tai lapiolla ammusten säästämiseksi. Melkein kuka tahansa saattoi joutua teloitetuksi, teloittamisen syyksi saattoi riittää ainoastaan uhrin liian pehmeät kädet. Pakkosiirroissa ja pakkotyössä kuoli paljon ihmisiä, etenkin vanhuksia ja lapsia, myös sairaudet ja nälkiintyminen aiheuttivat tuolloin monen ihmisen kuoleman.

Varmaan kuolemaan johti myös joutuminen Tuol Slengiin, koodinimeltä S-21 prison, joka oli koulurakennuksesta vankilaksi muunnettu rakennus. Tänne koottiin joidenkin arvioiden mukaan noin 15 000 vankia (arviot vaihtelevat), joista ainakin 2000 oli lapsia. Vankilassa kuulusteltiin ja kidutettiin vankeja ja lopulta heidät teloitettiin (seitsemän ihmisen tiedetään selvinneen vankilasta elossa).  Alkuun teloitukset ja ruumiiden hautaamiset tapahtuivat vankilassa ja sen alueella, mutta kun tila loppui, teloitukset siirrettiin Choeung Ekin kuolemankentille. Kaikkiaan Pol Potin aikakaudella (vuosina -75-79) kuoli joidenkin arvioiden mukaan joka neljäs kampodžalainen (joissain arvioissa vielä useampi), myös useita ulkomaalaisia teloitettiin.

Nykyään Tuol Sleng toimii vankilamuseona. Kaikki sellit ja kuulusteluhuoneet on jätetty ennalleen, jokainen piikkilanka on jätetty paikoilleen. Suuremmissa vankiselleissä on keskellä sänky, tyhjä kidutetusta, teloitetusta vangista. Vankilan seinät itkevät, musertuvat taakasta, joka niiden täytyy kantaa. Tapahtumien ainoat todistajat, ikuisesti hiljaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Choeung Ekin kuolemankentille on pystytetty muistorakennus näiden tapahtumien uhrien muistolle. Suuri lasiseinäinen korkea rakennus pitää sisällään näiltä pelloilta joukkohaudoista löytyneitä tuhansia pääkalloja. Aikuisia ja lapsia. Isiä, äitejä, sisaria, veljiä. Kadotettuja omaisia, kadotettuja rakkaita.

Tuo koko kuolemankenttien alue on melko laaja alue ja sitä pääsee opastetusti kiertämään. Kävellessä merkittyä reittiä pitkin saattaa vieläkin nähdä luita polkujen vieressä, repeytyneitä vaatekappaleita nurmen seassa. Alueelle on merkitty joukkohaudat, joista  uhrien luut ovat löytyneet, näitä joukkohautoja alueella on useita. Sydäntäsärkevin merkitty alue on puu, jota vasten pienet lapset on teloitettu. Alueella kävijöiden sydämet musertuvat surusta, mihin kaikkeen ihmisen julmuus voikaan yltää?

 

 

 

 

 

 

Meidän ei tulisi kokonaan unohtaa näitä Kampodžan uhreja, kuten ei myöskään Saksan, Venäjän, Ugandan eikä muiden maiden hirmuhallitsijoiden uhreja. Unohtamalla hyväksymme menneen ja kaikki nuo turhat kuolemat ovat vieläkin turhempia. Sulkemalla silmämme tuolta kaikelta olemme siten myös itsekin hitusen syyllisiä.

Tästä postauksesta tuli surumielisempi kuin kirjoittajalla oli alunperin aikomus, toki aihe ei antaisi kovin paljoa muunlaiselle kirjoittamiselle sijaa. Olemme saaneet tänään myös kuulla Barcelonan terroriteosta sekä Turun veitsihyökkäyksestä. Nämäkin ovat osa tätä postausta, osa sen sisältämää ahdistusta ja surua.

 

 

6 Replies to “Phnom Penh -Tuol Slengin seinät itkevät”

  • Paljon on maailmassa pahuutta. Onneksi kuitenkin vielä enemmän hyvyyttä. Levittäkaamme ympärillemme lempeyttä, oikeudenmukaisuutta ja rakkautta. Vain niin voimme taistella pahuutta vastaan.

  • Kyyneleet ne rupesi tippumaan poskia pitkin kun tätä tarinaa -joka tosin on totta- tässä hirvitellen luen ja yritän ymmärtää meidän ihmisten julmuutta. Koko ajan näistä hirveistä teoista meitä muistutetaan. Julmuus elää. Mutta kuitenkin on – niin kuin edellinen kommentoi-maailmassa enemmän hyvyyttä ja ystävällisyyttä. Kiitos elävästä kuvauksesta. Kynttilät syttyy iltasella ja lempeät ajatukset samoin halit kaikille.

  • Kiitokset vaikuttavista kommenteistanne. Onneksi vielä voimme uskoa ihmisten hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen, sillä mitä meille jäisi, jos tuota uskoa ei enää olisi?

  • Surullista!! Kesällä kävin Auschwitzissä hirveyksiä tehty sielläkin mitä ihmismieli ei voi tajuta. Sanattomia ihmisiä museossa, kun siellä kiertelin.

    • Kiitos Inkeri kommentistasi. Emme olleet käyneet missään tämänkaltaisessa sotamuseossa aiemmin ja kyllähän tuo hiljaiseksi veti, niinkuin varmasti käyntisi Auschwitsissäkin. Toivottavasti tämänkaltaisia museoita ei enää tulevaisuudessa tarvitse perustaa. Jospa olisimme jo viimein oppineet…..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *