Pari muuttujaa matkasuunnitelmiin

Kun päivällä lämpömitarin elohopea kipuaa vain piirun yli kymmenen asteen ja öisin laskee miltei pakkasen puolelle, on ihan jo järkevää nostaa kytkintä ja haihtua hieman lämpöisempiin maisemiin.

Suunnitelma edellisessä postauksessa:

”Lähdemme valumaan Albanian rantaviivaa etelään Saranden kaupunkiin asti, josta jatkamme lautalla Korfuun, Kreikaan. Korfusta saa nimittäin edullisia lentoja suoraan Englantiin. Toinen syy on se, että etelässä on lämpimämpää kuin täällä ja Korfu taas on talvilomakohde, eli takuuvarmaa lämpöä. Meillähän nämä suunnitelmat tuppaa aina pitämään.”

Vaikka kuinka yritimme saada sääennusteisiin parempia lukemia noille edellä mainituille huudeille, ei se vaan onnistunut. Oli siis otettava käyttöön uusi parannettu suunnitelma. Laajensimme sääkarttaa ja ainoat vähänkään meitä tyydyttävät lukemat Euroopassa löytyivät Espanjasta. Sinneppä siis. Skyscanneri näytti seuraavalle päivälle sopivaa lentoa välille Tirana – Madrid, 68 euroa per nuppi + matkalaukku. Halpalentoyhtiö WizzAirilla. Vähän jännää kokeilla näitä halpisyhtiöitä, mutta kyllähän niidenkin koneet varmaan taivaalla pysyvät, lippujen bookkauskin sujui netissä sujuvasti eikä mitään piilokustannuksia pullahtanut yhtäkkiä loppusummaan.

Aamulla sitten kyselimme hotellin isäntäpariskunnalta mistä löytäisimme lähimmän bussipysäkin Tiranaan menevään bussiin. Isäntä oli sopivasti menossa Vloren keskustaan ja hän lupasi ystävällisesti heittää meidät autollaan bussiasemalle. Millään ei tämä miekkonen tahtonut ottaa maksua kyydistä mutta viimein myöntyi ottamaan sitkeästi tuputtamamme 500 leken setelin. Vloresta hyppäsimme pienen odottelun jälkeen Tiranaan menevään bussiin ja parin tunnin bussimatka ei paljon istumakyhmyjä päässyt rasittamaan. Bussikuski pudotti meidät vähän ennen Tiranaa lentokentän risteykseen, johon hän oli hälyttänyt ”taksikuski” kaverinsa. Hiukka kallishan tuo reilun kymmenen kilometrin pätkä ”taksilla” oli, (20 euroa) mutta vaivattomuudesta joutuu välillä vähän ylimääräistä maksamaan.

Kentällä jouduimme odottelemaan pari tuntia ennen kuin WizzAirin check-in tiski avautui. Pitkällisen jonotuksen jälkeen pääsimme vihdoin tiskille tarjoamaan passejamme ja muita dokumentteja. Virkailija alkoi kyselemään kärsimättömänä joitain ihme online checkkauksia, joita meillä ei tietenkään ollut. ”En minä voi tässäkään teitä checkata, menkääpä tuolle vieressä olevalle WizzAirin tiskille ja siellä virkailija tekee teille check innin, tietysti maksua vastaan”. Mitä halvattua?

Mitä ihmeen touhua näillä halpalentoyhtiöillä oikeasti on? 35 eri lentoyhtiön palveluja olemme käyttäneet mutta mistään pakollisista online check-in:stä ei olla ikinä kuultukaan. Siis voihan sen tehdä halutessaan netissä mutta aina se on onnistunut myös lentokentän tiskillä.

Wizzairin tiskillä kyselin sitten tästä systeemistä, kun missään varausvahvistuksessa tästä ei ollut mainintaa. Vanhemmanpuoleinen, ihan selvästi sitruunan syönyt naisvirkailija totesi tympeästi: ”Me olemme halpalentoyhtiö ja asiakkaan velvollisuus on ottaa ITSE selvää asioista, tämä maksaa sitten tässä tiskillä 80 euroa.” KAHDEKSANKYMMENTÄ EUROA! Kahden minuutin työstä, jonka olisimme toki tehneet itsekin, jos se jossain olisi vain mainittu.

Valitettavasti minulta paloi käämit ihan totaalisesti tähän touhuun, ja ilmoitin, että elämäni ensimmäinen lento tällä lentoyhtiöllä oli myös samalla elämäni viimeinen. Tämän mainitsin vielä ISOILLA KIRJAIMILLA siten, ettei asia varmasti jäänyt epäselväksi tiskin takana istuvalle Sitruunan Syöneelle. Mutta minkäs teit, pakko oli maksaa ja mennä sen jälkeen jonottamaan takaisin sinne check-in tiskille, jossa siis ei tehdä check innejä. Sieltä sai sitten vain printatut tiketit.

Kone Madridiin sentään pysyi ilmassa, mutta sen verran korpesi tuo episodi, että kun lentoemäntä kysyi haluaisinko kenties ostaa kahvia, ilmoitin, että olette minut jo ryöstäneet enkä aio teille enää rahojani jakaa. PISTE.

Perillä Madridissa olimme myöhään illalla. Mitään matkadokumentteja ei Espanjan päässä enää kyselty, ainoastaan netissä täytetyn terveyslomakkeen QR-koodi kiinnosti virkailijoita. Ei siis tarvinnut erillisiä koronatestejä, kukaan ei myöskään osoittanut vähäisintäkään kiinnostusta tarkistaa meidän rokotustodistuksia.

Olimme varanneet hotellihuoneen ihan siitä lentokentän vierestä koska lento Malagaan lähtisi hyvissä ajoin seuraavana aamuna. Hotellille oli kentältä matkaa vain noin kolme kilometriä ja päätimme kyydityttää itsemme sinne taksilla. Tosin kun pääsimme istahtamaan taksin takapenkille, ilmoitti kuljettaja hieman pahoitellen, että pienin laskutettava summa kentältä lähdettäessä olisi 20 euroa, oli matka sitten miten lyhyt tahansa. Takaisin päin tullessa tuota maksurajaa ei olisi, joten selvennykseksi tähän, että aamulla ajoimme saman reitin viidellä eurolla.

Hotelli oli sellainen omenahotelli jossa ei ollut mitään ylimääräistä kuten vedenkeitintä tai kahvikupposia, tee- tai Nescafe-pusseista puhumattakaan. Mutta yhden yön majoitukseksi ihan kelvollinen. Koska emme olleet syöneet oikeastaan mitään koko päivänä (paitsi karkkia, joihin piti kuluttaa Tiranan lentokentällä viimeiset Albanian rahayksiköt), kipitimme vielä ennen nukkumaan menoa hotellin vastapäätä sijaitsevaan Mc Donaldsiin ahmimaan makoisat mutta ravintoarvoltaan suhteellisen vaatimattomat juustohampparit. Sapuskan ravintoaineet eivät tuossa vaiheessa paljoakaan kyllä kiinnostaneet sillä nälkä oli jo niin kova, että mahanahka hätyytteli uhkaavasti selkärangan nikamia eli ei ollut enää mitään siinä välissä.

Aamulla yritimme unenpöpperössä saada hotellin aulassa tönöttävästä kahviautomaatista aamukahvit mutta masiinalle kelpasi kyllä rahat mutta me jäimme ilman kahvia. Ja se oli tällaisille aamukahviholisteille mentaalisti melko tiukka paikka. Onneksi lentokentällä ei tarvinnut kävellä kuin jotain 300 kilometriä ennen kuin löysimme kahvilan josta vihdoin ja viimein saimme ostettua aamukahvikupposet.

Malagaan lensimme vanhalla tuttavallamme Air Europalla ja pääsimme tällä kertaa ihan ensi yrittämällä perille. Lentomatka Madridista Malagaan kesti tunti ja vartti eli melkein heti, kun päästiin lentokorkeuteen, niin kohta alkoivatkin jo laskeutumisvalmistelut. Toivakan muutaman päivän kestäneet flunssaoireet aiheuttivat laskutilanteessa messevän korvakivun, kuin sukkapuikolla olisi tuutattu tärykalvon läpi. Lopun päivää olikin sitten korva ihan lukossa, aukesi vasta illalla kun korva otti tyynyn kanssa tuntumaa, kuului vain PLOPS ja korva oli auki.

Malagassa paistoi aurinko täydellä terällä, lämpömittarikin näytti 22 astetta plussaa joten nyt jouti päältä se toinenkin takki. Siinä piti vähän aikaa himmailla lentokentän pihassa, nauttia lämpimästä auringon paisteesta ja ihan oikeasti vain tareta. Suupieletkin alkoivat kuin itsestään vetäytyä ylöspäin ja Tiranan Sitruunan Syöjä oli enää vain karvas muisto, muiden karvaiden muistojen joukossa.

Malagan lentoasemalta ajelimme junalla suoraan Fuengirolaan, jossa ajattelimme viipyillä seuraavat vajaa kolme viikkoa ikäänkuin sellaisessa välitilassa ennen Englantiin menoa. Fuengirolahan on tullut meille tutuksi parina menneenä talvena joten asettuminen sinne tulisi olemaan simppeliä. Varasimme alkuun pari päivää hotellista, aikomuksena katsella sitten jostain pidempiaikaista asuinsijaa, vuokra- tai airbnb-asuntoa.

Fuengirola oli kovin vilkastunut viime talvesta, baareja ja ravintoloita oli paljon enemmän auki ja turisteja parveili Paseo Maritimolla tuplasti viime vuoteen verrattuna. Myös hintataso oli hiissaantunut aavistuksen ylöspäin, toki Suomen hintoihin olisi vielä matkaa. Ensimmäisenä päivänä parveilimme muiden turistien seassa rantakadulla, istuimme kuppiloissa nauttimassa erilaisia nesteitä ja nautimme Fuengirolan auringosta sekä plus 16 asteen lämmöstä. Täällä kerjäläiset pysyttelevät istuskelemassa kauppojen ja katujen kulmilla, joten kahvilassa sai istuskella melko rauhassa. Mitä nyt tummat pojat kävivät kyselemässä olisiko tarvetta aurinkolaseille, kellolle tai muulle merkkituotteelle. Albaniassa kahvihetken keskeytti joka ainut kerta eteen ojentuva käsi, kolmesta neljään kättä per kahvin nauttimiseen kulutettu aika. Ja tuo käsi oli useimmiten pieni lapsen käsi.

Toisena päivänä käppäilimme katsastamassa oliko Sohailin linna vielä paikoillaan vai oliko joku sen kenties kerennyt jo valloittamaan. Paikallaan oli kaikkine muureineen ja torneineen. Samalla kävimme lähellä linnaa sijaitsevassa ostoskeskuksessa pyörimässä ja mielikuvittelemassa, mitä voitais ostaa jos matkalaukkuun jotain ylimääräistä mahtuisi. Primarkista, joka on Espanjan halpisvaateliike, ostimme kesäksi muutamia työtee-paitoja sillä Pasasta siteeraraten työtee-paitoja ei ole koskaan liikaa.

Parin venymispäivän jälkeen sitten tuumasimmekin, että kyllähän tämä Fuengirola oli jo niin nähty, täällä ei ollut mitään tekemistä eikä meille mitään uutta katseltavaa. Syöminen ja juominen oli kyllä ihan mukavaa tekemistä mutta sillä menolla me olisimme kuin pienet possut eikä mahduttaisi enää Englantiin mennessä minkään sortin etsintävaatteisiin. Ainakaan Toivakka, jolla on jo aiemminkin esiintynyt saman kaltaista vaikeutta, siis mahtua vaatteisiin. Siispä kokosimme kimpsumme ja kampsumme ja muutimme Benalmadenaan, Fuengirolasta kymmenisen kilometriä Malagan suuntaan.

2 ajatusta aiheesta “Pari muuttujaa matkasuunnitelmiin”

  1. kohta loppuu sähly,nopeasti kotiin niin kerkii loppupeleille. täällä suomessakin alkaa t.paita kelit kohta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.