New York, New York

Koska kummallakaan meistä ei näytä tuo maantiede olevan ominta alaa, jouduimme ajamaan yhden päivän aikana tuon 700 kilsaa Buffalosta New Yorkiin (molemmat olimme tosissamme sitä mieltä, että tuo kaupunkien välinen matkaosuus ei ole mukamas kuin jotain 300 kilsaa ?).  Olimme varanneet Airbnb- asunnon maanantaista alkaen, joten sinne piti sitten suoriutua iltaan mennessä. No, on sitä ennenkin ajeltu satoja kilometrejä putkeen, joten no problemos. Lonkkia piti kyllä muutamaan otteeseen oikaista ja muutenkin jäseniään venytellä aina tupakkitauoilla.

 

 

Koukkasimme tuossa vielä vähän ennen NY:iin saapumista Connecticutissa (täältä oli kotoisin muuten Moog Konttisen mukaan myös Jerry Cotton) yhden piipparointikaverimme, Tomin, luona. Hänen kanssaan olemme olleet samaan aikaan Englannissa piippailemassa kahdesti, molemmilla kerroilla hänellä on ollut kolmesta pojastaan yksi mukana. Ensi syksyn piippailureissulle Englantiin on sitten tulossa koko veljeskatras isänsä kanssa.

Kovin on hieno paikka Tomilla perheineen asustella, itse ovat vaimonsa kanssa suunnitelleet ja rakentaneet talon (tai talot: kaksi asuinrakennusta ja yksi vierastalo sekä aivan valtavan upea puutarha uima-altaineen ja suihkulähteineen). Saimme kierroksen sekä taloilla että heidän firmassaan, joka on jonkin sortin elektroniikkayritys. Tokihan meidän piti saada myös kokeilla, miltä tuntui istua isännän viimeisen päälle kiillotetun Viperin etupenkillä. Ja tuntuihan se melko messevältä ?. Vierailun lopuksi kävimme syömässä koko sakki läheisessä ravintolassa. Oikein mukava ja lämminhenkinen perhe ja olipa mukavaa tavata myös Tomin vaimo.

 

 

 

 

Tuolla vierailulla menikin sitten muutama tunteroinen, joten perillä NY:ssa oltiin sitten myöhään illalla. Tai itse asiassa tämä asunto sijaitsee New Jerseyssä, Leoniassa, tästä Manhattanille on pikkuisen reilu 20 kilsaa. Asunto on vanhassa kivitalossa ja käsittää olkkarin, keittiön, makkarin ja kylppärin. Ihan mukava ja kelvollinen kämppä asustella, kaikkiaan tässä talossa on neljä tällaista pientä asuntoa. Alue on erittäin rauhallinen ja hiljainen, ei ole tarvinnut kärsiä liikenteen tai naapureiden melusta.

 

 

 

Ensimmäinen päivä täällä kämpillä meni taas ihmettelemiseen ja uuden asuinsijan opettelemiseen. Vedettiinpä siinä reilut päikkäritkin, kun jäi nuo edelliseltä päivältä väliin. Sen verran liikahdimme asumuksen ulkopuolelle, että kävimme Wallmartissa ruokaostoksilla.

No, sitten tuo New York. Siellä on ainakin hiivatin paljon ihmisiä, hiivatin paljon autoja, hiivatin paljon melua. Ja hiivatin paljon menee myös aikaa itsensä siirtämiseen paikasta A paikkaan B, siirtyi sitten millä kulkupelillä hyvänsä. Nissanin jätimme suosiolla huilaamaan ja tuonne Manhattanille suuntasimme linja-autolla. Linja-auto/metro toimii täällä varsin hyvin ja kun on puhelimessa vielä tuo liikenneäppi, josta voi katsoa sopivat linkit ja metrot, niin on melko helppo matkustaa julkisilla.

Mutta aikaa vievää tosiaankin on eteenpäin meneminen täällä. Torstaina meillä oli Nissanin palautus lähelle JFK:n lentokenttää, joka on täältä n. 40 kilsan päässä. Tuohon matkaan New Jersey-Budget-New Jersey meni reilu neljä tuntia. Suurimman osan tuosta ajasta tönötimme ruuhkassa. Itse auton luovutus kesti viisi minuuttia ja takaisin kämpille tulimme bussi-metro combolla. Sinne jäi  Budgetin parkkipaikalle ”suupielet” allapäin Nissan, uskollinen vuokraneppiautomme, 4000 mailin uurastaja. Tietulleineen ja julkisen liikenteen maksuineen tuli tuolle auton palauttamiselle hintaa pikkusen yli 50 dolluskaa.

 

 

Ensimmäisellä kaupunkikierroksella kävimme tutustumassa Central Parkiin, joka on suuri puistoalue  keskellä Manhattania. Tuo puisto on niin suuri, ettei sitä kokonaan jaksa päivän aikana käppäilemällä kiertää, tosin tarjolla oli kyllä kulkemista helpottavia välineitä hevoskärrystä fillariin, mutta me tyydyimme apostolinkyytiin. Ainakin siinä osassa, mitä tuota puistoa kiertelimme, oli muutamia pelikenttiä, järvi, karuselleja ja kaiken maailman esiintyjiä. Kävimme myös John Lennonin muistoksi tehdysssä puutarhassa, jossa pitäisi olla kasvi jokaisesta maailman maasta. Tuo jäi kyllä epäselväksi oliko oikeesti, mutta hieno paikkahan tuo oli. Ja, nyt kun Amerikassa kerran ollaan, päätettiin syödä tuolla puistossa oikein hodarit, jollaisia ei kyllä olla syöty mies- eikä naismuistiin. Eikä varmaan tulla syömään jatkossakaan.

 

 

 

 

Toisena kaupunkiin tutustumispäivänä kävimme Empire State Buildingilla, 9/11 muisto-alueella sekä ihmettelemässä menoa Wall Streetillä. Tuo Empire State Building on melkein 450 metriä korkea (mastoineen) rakennus, jonka näköalatasanteelle (86:s kerros) pääsevät turistit ihastelemaan maisemia ja tallentamaan ne kameroidensa muistikortteihin. Kirjoittaja korkeanpaikankammoisena jäi venailemaan alas halliin miespuolisen matkustajan käydessä ylhäällä ikuistamassa nuo maisemat. Tosin päivä oli melko sumuinen, joten hyvää kuvaa ei oikein saanut tuolta tornista kuin alaspäin. Pistäytyminen tuolla näköalatasanteella maksoi 35 taalaa/nenä, joka ei kavahda korkeitakaan paikkoja.

 

 

 

 

Pitkään tuntuvan käppäilemisen jälkeen saavuimme sitten tuolle 9/11 muistoaukiolle. Aukio on sillä paikalla, jossa nuo sortuneet rakennukset sijaitsivat, itseasiassa juuri niiden paikoille on rakennettu suuret muistoaltaat. Muutoin aukiolle on istutettu paljon  puita ja alueella on myös paljon kivisiä penkkejä, joissa pystyy istahtamaan ja palaamaan ajatuksissaan taaksepäin, miettimään, missä itse oli tuona kyseisenä hetkenä. Ihan kyllä kamalalta tuntuu ajatus, että silloinkin oli ihan normaali päivä kaduilla kulkijoille, normaali työpäivä sortuneiden rakennusten työntekijöillä, isillä, äideillä, lapsilla. Ja sitten yhtäkkiä, monilla heistä ei huomista enää ollutkaan. Se ajatus pistää hetken aikaa kyllä hiljaiseksi.

 

 

Wall Streetillä piti käydä ihan varmistaaksemme, haiseeko siellä oikeasti valta ja raha. No jaa, ennemminkin hodarit ja popcorn. Siinä kävimme pörssin edessä virnuilemassa kameroille, sisäänhän tuonne ei pääse. Viereisen rakennuksen edessä pitää vahtia George Washingtonin patsas.

 

 

Tottakai piti käydä myös ikuistamassa omalla saarellaan valtaa pitävä big lady eli Vapaudenpatsas. Tuonne saarelle pääsi erilaisilla lauttayhdistelmillä (näihin oli sataman liepeillä ”sadoittain” sitkeitä lipun tyrkyttäjiä). Vapaudenpatsaan kruunuunhan ei pääse käymään kuin jonottamalla, tietoomme tuli jo aiemmin, että sinne on nyt kolmen kuukauden jono. Patsaan jalustaan olisi kyllä päässyt sisään, mutta me tyydyimme sitten kuitenkin vain ohittamaan patsaan ILMAISELLA (siis ihan oikeasti täällä on joku ilmaistakin) lautalla, joka liikennöi Manhattanin ja Staten Islandin väliä. Hienolta näytti patsas lautaltakin käsin ja oli helppo kuvitella mielessään aikaa satakunta vuotta taaksepäin, jolloin patsas toivotti laivoilla tulevat siirtolaiset tervetulleiksi. Monelle Amerikkaan tulijalle tuon patsaan näkeminen ennen maihin nousua on varmasti tuolloin merkinnyt hyvin paljon.

Staten Islandilla istuimme hetken satamassa ja joimme reppukahvit ja suuntasimme sitten seuraavalla lautalla takaisin Manhattanin puolelle. Perille päästyämme päätimme vielä käppäillä Brooklynin sillalle, joka ei kauhean kaukana tuosta satama-alueelta ole. Tuo silta on yksi vanhimmista Amerikan riippusilloista (valmistunut 1800-luvun loppupuolella) ja on kyllä hyvin vaikuttavan näköinen silta. Vaikka käppäilymatka ei kovin kummoinen ollutkaan, kyllä se veti olon ventiksi, sillä lämppäri näytti yli kolmeakymmentä plussaa ja oli todella kosteaa. Tuntuman kertoi mittari olevan 41 astetta eli voitte vaan arvata pettikö Nivea roll on. Oikein, kyllä petti.

 

 

Yhtenä iltana kävimme kuvaamassa Manhattania iltavalaistuksessa täältä New Jersyn puolelta. Hudson-joki virtaa tuossa välissä.

 

 

Yhteenvetona NY:sta voisi mainita hirveän ihmismäärän, kammottavan liikenteen ja siitä aiheutuvan melun. Tällaista menoahan voikin odottaa kaupungissa,  jossa asuu enemmän ihmisiä kuin Suomessa yhteensä. Tai siis, kokonaanhan emme voi tätä kaupunkia arvioida, vaan vain pientä osaa eli Manhattania. Kerjäläisiä ja asunnottomia näkyy olevan tässäkin kaupungissa turhan paljon. Kaduilla näkeekin hyvin konkreettisesti äärimmäisen köyhyyden ja vaurauden kontrastin. Trendipaikkana tämä on varmaan ok, jos erikoisuus on trendikästä. Muotitietoisia, oman elämänsä ”carrie bradshaweja”, tulee kaduilla vastaan tuon tuostakin. Yhtenä tekemisenä täällä voisikin olla vain istua puistossa kahvilla ja katsella ohikulkevien mitä ihmeellisimpiä stailauksia. Enkä kirjoita tätä pahalla, sillä useimmat noista näyttävätkin hurjan muodikkailta ja hyviltä. Kaikenlaisia kaupustelijoita, etenkin erilaisten kiertoajeluiden tyrkyttäjiä, on katujen kulmissa tuolla Manhattanin keskustassa niin tiheään, että se ajaa turistin melkein hulluuden partaalle. Ensimmäinen ja vielä toinenkin EI KIITOS noille tyrkyttäjille tarkoittaa vissiin: tottakai olen kiinnostunut noinkin edukkaasta tarjouksesta, jospa tyrkyttäisit vain vielä vähän lisää ja sitkeämmin….

En oikein tiedä, ehkä olemme vaan liian vanhoja New Yorkille.

 

Matkamme täällä Amerikan mantereella alkaa olemaan piirua vaille tehty tällä erää ja on aika vaihtaa totaalisesti maata, maisemaa ja valuuttaa. Matkalaukkuja täytyi alkaa nyt todenteolla keventämään ja siksi teimmekin poistoja ”kylmän kelin” vaatteillemme, joita emme ole tämän vajaan kahden kuukauden ajalla käyttäneet ollenkaan. Koska täällä on paljon noita asunnottomia ja kerjäläisiä, niin ajattelimme viedä poistoon menevät vaatteemme sellaiseen keskukseen, joka näitä ihmisiä auttaa. Netistä etsittiin noita paikkoja ja muutamia löytyi ihan läheltäkin, mutta suurin osa ei ota ollenkaan käytettyjä vaatteita vastaan. Pelastusarmeijalle vaatteemme (farkkuja, takkeja, neuleita ja paitoja + yhdet nahkahanskat) sitten kyllä kelpasivat. Yhteensä seitsemän kiloa lähtikin painoa laukuista ?, ei huono.

Huominen meillä on taas vaihteeksi varustehuolto- ja asunnon loppusiivouspäivä. Pesukonetta ei tämä asunto sisällä eli me joudumme nyt pesemään likapyykkimme julkisesti, eli itsepalvelupesulassa, jos sellainen tästä suhteellisen läheltä löytyy. Illalla pakkaamme jo valmiiksi matkalaukumme (nyt niin kevyet) ja aikaisin tiistai aamuna uber-taksi luotsaa meidät La Guardianin lentokentälle. Tuossa edellisessä postauksessa Niagaran putouksilta kirjoitin, ettemme tämän lähemmäksi Kanadaa tule koskaan menemään, mutta olin väärässä. Kanadaanko siis, se selviää seuraavassa postauksessa ?

Farewell siis, Amerikka. Yllätit meidät ystävällisyydelläsi ja teit meihin suuren vaikutuksen sillä, miten asukkaasi pitävät  huolta toisistaan ja vieraistaan. Kaikilla heillä näyttäisi olevan pohjimmiltaan suuri sydän.

 

?Oikea vastaus viime postauksen arvoitukseen on:….. dändädidändädidän…..✨ kiinalainen turisti ?