Mr Pricklyn ensimmäinen aarrejahti

Niin tuli taas se aika vuodesta kun piti pakata matkalaukkuun etsimet, kumpparit sekä kuravaatteet ja ostaa lentoliput Lontooseen. Joka syksyinen aarrejahti Englannin pelloilla ja nummilla lähti taas käyntiin suurilla odotuksilla. Päivä päivältä ne suurimmat odotukset kuitenkin hupenivat ja nyt viimeisenä etsintäpäivänä minä jäin jo suosiolla lämpimään hotellihuoneeseen toisten lähdettyä tuulessa ja sateessa vielä mutaamaan kamppeensa. Tosin pari jenkkiäkin luovutti näin viimeisenä päivänä, vain urheimmat painelivat vielä pelloille.

Tuo sateen aiheuttama mutaisuus pelloilla on karmeaa. Sitkeä muta tarttuu saappaisiin tehden niihin suuret sitkeät mutaköllit, joita sitten raahaat mukanasi kun et pääse niistä millään eroon. Samoiten lapiosta tulee hetkessä pyöreä mutapaakku ja sadevaatteet sekä hanskat liejuuntuvat täysin. Pesköön muut liejuiset ja mutaiset kamppeensa illalla ammeessa tukkien englantilaisten kapeat viemärit, minä pysyn tänään siisteissä sisätiloissa.

Mr. Prickly on siili, pehmo sellainen

Mukaamme tälle matkalle lähti suurisilmäinen pehmosiili, joka sai nimekseen Mr. Prickly, ihan vaan siksi koska se on siili. Kyseisen pehmosiilin sain mukaani entiseltä työpaikaltani, jossa touhuilin ”kesätyttönä” miltei koko kesän.

Mr. Prickley on siis tiiviisti ollut kanssamme pelloilla, niin poutana kuin sadepäivinäkin. Koska siilille ei oikein löytynyt sadevaatteita, tuunasimme isosta sipsipussista Mr. Prickleylle sadesuojan. Siellä se sitten kökötti sipsipussissaan ja huuteli kannustushuutoja meidän vispatessa Deusseilla pellon pintaa.

Hello, I am Mr. Prickly
Lapioon nojailija

Illalla sitten hotellihuoneeseen palattuamme nautimme Mr. Pricklyn kanssa hieman konjakkia ja punoimme uusia mahtavia suunnitelmia sen suuren aarrekätkön löytämiseksi.

Hotelli Littlebury

Tämän syksyinen aarrejahtimme sijoittui taas vanhaan tuttuun Bicesterin maisemaan ja majoituimme niinikään tutussa hotellissa, Littleburyssa. Olemme majoittuneet tässä kyseisessä hotellissa ainakin jo kaksi kertaa aiemmin.

Ei heilu Suomen lippu

Hotelli toimii miltei perhevoimalla ja sen omistaja Michael, pieni, pyöreä ja vilkasliikkeinen mies, hyörii kuin hyrrä pitkin hotellia. Aamusta iltaan, posket punoittaen. Huolehtien vieraistaan ja siitä, että he syövät myös vihanneksensa ruoka-annoksestaan.

Huoneemme on taas suuri, ihan on molemmille omat sängytkin. Ja lämmintä on ollut niin, että aamuisin on herätty naamat punaisina ja päänsärystä kärsien. Kunnes äkkäsimme, että patterissa on kuin onkin säätönappula ja ettei ikkuna olekaan lukossa vaan sen saa kahvaa kääntämällä auki. Hmm….vanhuus ei tule näemmä yksin vaan siihen tarvitaan kaksi tyhmää päätä.

Huoneessamme on asustellut meidän lisäksemme suuri joukko erikokoisia hämykkejä. Olemme hiuslakalla muumioineet pari isoa köntystä kylppärin seinältä, sellaisia joita ei uskallettu kovinkaan lähietäisyydeltä nirhaista. Pienempiä hämykkejä vilistelee sitten pitkin lattioita tai lasettelee katosta kohti sänkyä, eikä niitä saa koskaan kiinni. Host-pariskunnan pikkukoira Poppy kuulema syö niitä innoissaan, olisi pitänyt vissiin lainata koiraa vähäksi aikaa niin olisi hämykkikanta huoneessa huomattavasti pienempi.

Hotelli on hyvin rauhallinen, yksien häiden etkot juhlittiin (me emme olleet mukana) alakerrassa yhtenä iltana ja sekin oli maanantai. Me asumme toisessa kerroksessa eikä juhlinta sinne kyllä kuulunut millään lailla.

Aamiaispöytää

Aamiainen on ollut kelvollinen mutta illallisen ruokalista on tässä hotellin ravintolassa hyvin suppea. Yhtenä iltana kävimme kyseisessä ravintolassa syömässä ja silloinkin saatiin niin kuivakka annos sapuskaa eteen, että ilman kohtuukokoista oluttuopillista sitä ei olisi mitenkään saanut nieleskeltyä alaspäin.

Kummitusjuttuja

Tässä hotellissa kuljeskelee kuulema ihan oikea kummitus. Eräs jenkki meidän etsintätiimistämme teki moisen henkimaailman olennon kanssa tuttavuutta eräänä aamuyönä. Hän oli herännyt ensin kovaan melskeeseen ja ovien availuun kolmen jälkeen aamuyöllä. Kun mekkala oli loppunut ja tämä jenkki painanut päänsä takaisin pielukselle, aukaisi joku hänen huoneensa oven siten, että käytävän valossa näkyi mieshahmo. Hetken tämä hahmo oli tuijottanut säikähtänyttä jenkkiä sanomatta mitään, perääntynyt käytävälle ja sulkenut oven. Mainittakoon velä, että huoneiden ovet menevät suljettaessa lukkoon, eli ulkoapäin ei pääse sisään kuin avaimella. (Tosin tässä kohtaa juttua ajattelin, että kummitukset pystyvät kuljeskelemaan kyllä ovien läpi, mutta en halunnut pilata jenkin kummitus tarinaa.)

Böööööö……

Kun jenkki kertoi yöllisestä tapahtumasta, hostimme Sarahkin alkoi olla sitä mieltä, että joku tai jokin oli vieraillut heidän huoneessaan tuona samaisena yönä. Ja koska heidän koiransa ei reagoinut yölliseen kävijään millään tavoin, ei se kävijä siis voinut olla tällä samalla tavoin ruumiillistunut kuin ihmiset yleensä on.

Aamiaisen tarjoilija innostui heti kertomaan oman kohtaamisensa erään toisen kummituksen kanssa. Edellisessä työpaikassaan hän oli yhtäkkiä käytävällä tuntenut, että joku/jokin oli kulkenut hänen takanaan ja aivan kuin pitkän hameen helma olisi koskettanut hänen jalkojaan. Kun säikähtänyt tarjoilija-ihminen sitten oli katsonut taakseen, oli hän nähnyt hetken ajan pitkään hameeseen pukeutuneen naisen joka oli saman tien kadonnut. Vain kylmä ilman henkäys oli jäänyt jäljelle. Hrrrr, hrrr (tarjoilija matki kylmää ilman henkäystä).

Pikku-ukko Michael oli sitä mieltä, että hotellin kummitus olisi lähistöllä sattuneessa autokolarissa kuollut henkilö. Lieneekö täältä sitten autolla lähtenyt asioille ja vaimo jäänyt hotelliin nukkumaan. Nyt tuo riepuparka kulkee sitten näissä huoneissa etsien vaimoaan, aukoen huoneiden ovia ja ilmoittaen äänettömästi: ”Honey, I’m home!”

Nappeja, rautamöllyköitä ja muutama muu vesiperä

Kymmenen kokonaista päivää olemme pelloilla huispineet eikä saalis ole kyllä tälläkään kertaa kummoinen. Valitettavasti täytyy jälleen todeta, että jenkit peijakkaat nostivat pelloilta taas suurimmalta osin ne paremmat kamiaiset eli keltit, saxonit, hämpyt ja muut mainittavat. Meille jäi kerättäväksi sitten ne napit. Damn!

Lounastauolla

Kymmenen päivän aikana nostimme nappeja Englannin maaperästä yhteensä kunniakkaat 100 kappaletta (enemmänkin, mutta miesmatkaaja ei kokenut enää mielekkäänä niitä kerätä). Noissa napeissa ei ole edes montaakaan hienoa vaan ne ovat kaikki jotain perus-Penan paidan nappeja. Muutamassa on sentään jonkinlainen kuvio päällä tai niitä on yritetty koristaa kulta/hopeamaalilla, joka on jo kuitenkin miltei tyystin imeytynyt nummien humukseen.

Nappeja, nappeja, nappeja

No, löysimme me greenejäkin. Yhteensä 22 kipaletta kolikoita, joilla ei ole minkäänlaista painoarvoa, on vaan ainoastaan turhaa painolastia. Viemme ne nyt kuitenkin kotiin ja yritämme keksiä niille jatkokäyttöä, nykyäänhän kierrätys on niin IN. Kierrätetään ne nyt vaikka sitten suomalaisen jätehuollon huomaan.

Rautamollukkaa, lyijyköntsyjä, alumiinitollukoita, aivan minimaalisien pieniä peltilerpakkeita ja muuta shittiä tuli maasta kaivetuksi myös ihan turhautumiseen asti. Ja niitä haulikon hylsyjä, ne meinasi polttaa ainakin tämän kaivajan loputkin palamattomat päreet.

Pelloilla saimme usein seuraa, jotkut tulivat ottamaan kontaktia lähemmin….
…jotkut pysyttelivät seurantamatkan päässä

Kuitenkin jotain mainittavaa

Löytyihän noilta pelloilta kuitenkin jotain pientä mainitsemisen arvoista. Ensinnäkin miesmatkaajan löytämä pieni koira/fallosminiatyyri, joka on toiminut roomalaisen miehen (miksei myös naisenkin) partaterän pidikkeenä. Se lähtee eteenpäin museolle sekä niinikään miesmatkaajan löytämä kelttiajan raha-aihio (lyömätön hopeaköntsä).

Lisäksi miesmatkaaja löysi hopeasormuksen (ei vanha), roomalaisen soljen sekä yksi hänen löytämistään roomalaiskolikoista on harvinainen krusius.

Itse löysin saxi-aikaisen esineen joka on jonkinlainen hihnan pidike, sekä samalta ajalta olevan hopeisen kolikon, skiitin. Lisäksi kaivelin maasta rooman aikaisen vaatteen soljen, nämäkin kaikki lähtevät museolle arvioon.

Roomalaisia kolikoita löysimme vähemmän verrattuina edellisiin reissuihimme kuten myös hämppyjä. Roomalaisia löysimme yhteensä 22, joista muutama on tosi hyväkuntoinen ja hämppyjä löytyi ainoastaan kaksi. Hämpyistä vielä toisen olen jo ehtinyt kadottamaan, ihan vaan tähän hotellihuoneeseen.

Laitan tähän vielä hieman tuota kolikkotietoutta eli:

Romppu eli roomalainen kolikko = ajalta noin 43 jkr – 400 jkr

Skiitti eli saxon sceat, hopeinen kolikko ajalta noin 400- 1000 jkr (varhainen -, keski- ja myöhäissaxon-aika)

Keltti kolikot = hopea- ja kultakolikoita, noin 300 ekr – 50 ekr

Hämppy eli hammered = englantilainen lyöty hopeakolikko ajalta noin 1400-1600

Greeni = englantilainen, usein vihreäksi muuntautunut kolikko ajalta 1800 lopulta eteenpäin

Aikakaudet ovat hyvin laveat ja emme ihan varmaan itsekään tiedä, kuinka vanhoja kolikoita käsissämme pyörittelemme, mutta nuo aikakaudet ovat kuitenkin suuntaa antavia.

Kelit

Meillä on ollut varsin suosiolliset sääolosuhteet. Vain yhtenä päivänä on vettä satanut koko päivän, muina päivinä on ollut pilvistä ja välillä on paistellut aurinkokin. Iltapäiväsadekuuroja on tullut usein ja yhtenä päivänä kävi niin kylmä pohjoistuuli, että oli pidettävä ihan sadetakki yllä suojaamassa tuulen purevuudelta. Lämmintä on ollut tuossa 10-16 asteen kieppeillä päivisin, öisin asteet ovat tipahtaneet usein lähelle nollaa.

Somewhere, over the rainbow……
Näin hienoa auringonlaskua ollaan harvoin täällä nähty

Syksy etenee täälläkin, tosin vielä Suomen syksyä jäljessä. Kukkia on parvekelaatikoissa monin paikoin ja maasta pukkaa vielä jotain vihreää. Mutta tuulessa on jo vahva syksyn tuntu, aavistus edessä olevasta talvesta.

Mitä meille kuuluu?

Blogimme on viettänyt viime kuukausina varsin hiljaiseloa koska ei ole ollut mitään mainittavaa kerrottavaa. Viime keväisen aarrejahdin jälkeen suuntasimme Suomeen koska joutenolo ja matkustaminen alkoi käydä jo molempien hermoille eikä matkaaminen tuntunut enää lainkaan hyvältä.

Pakkauduimme siis taas Jyväskylään, hommasimme jälleen uuden asunnon ja päätimme tarrautua arkeen ihan kunnolla kiinni. Itse lähdin kesäksi sairaanhoitajastelemaan ja miesmatkaaja teki kotiaputöitä firmamme puitteissa.

Nyt syksyn koitaessa alkaa mieli jostain syystä taas hakeutua yhä useammin Da Nangin pikku kahviloihin, Kiinan meren rantaan, Don Detin saarelle Mekong-joelle…STOP ,STOP, STOP !!! Olemme nyt kuitenkin tehneet yksimielisesti päätöksen, että ainakin joulun yli pysymme aloillamme ja Suomessa. Koska toinen asuntomme on nyt ilman vuokralaista, kokeilemme toimia Airbnb-majoittajina ja ainakin näin alkuun se on lähtenyt hyvin käyntiin. Päivin ja Jukan AirBnb

Koskaan ei tiedä elämässä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, eikä sitä todellakaan kannata jäädä etukäteen miettimään. Viidakon vanha sananlaskukin sanoo, että ”Carpe Diem”, siihen siis tähtäämme. Tosin, kun meistä on kyse, me todellakin saatetaan ilmoittaa jo ensi viikolla, että lähdettiin sitten Bankgokiin eli saatetaan tosiaankin tarttua hetkeen.

…Mutta mehän ollaan niinkuin ne….

Kaksi vanhaa, vanhaa varista nuokkuu hiljaa pellon aidalla.

Ruskea on rinta kaisliston,taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

”Kurkikin jo lähti”, toinen virkkaa niinkuin itsekseen.

Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin ”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee. Järven pintaan sade soittelee.

Sukii siivenselkää toisen pää. Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy. Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy

Yli pellon mustan kynnöksen. Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista nuokkuu aatoksissaan aidalla.”

Ote on Lauri Pohjanpään runosta Syksy. Tuo runo kuvaa niin hyvin meidän pimenevien iltojen viettoa. Jos sen vielä toisi nykyaikaan siten, että molemmilla variksilla olisi nokkiensa edessä kännykät, kuvaus olisi täydellinen.

………”Twiittikin jo lähti, toinen virkkaa niinkuin itsekseen…….

Erittäin mukavaa syksyn jatkoa Sinulle, missä sitten ikinä lienetkin!

Lisäys 18.4.21

Tänään saimme kuulla, että miesmatkaajan löytämä koira-aiheinen veitsenterän pidike on päätynyt British Museumiin. Sen arvoa ei vielä tällä päivämäärällä tiedetä.

5 ajatusta aiheesta “Mr Pricklyn ensimmäinen aarrejahti”

  1. What a material of un-ambiguity and preserveness of precious familiarity concerning unexpected feelings. Catherina Ive Calle

  2. pirkko sirainen

    tuhannet kiitokset taas Päiville ja Jukalle mukaansa tempaavasta tarinoinnista ja puhttelevista kuvista!! Kyllä kovasti tykkäsimme.Tervetuloa turvallisesti kotimaahan !!

    1. Terveiset ja kiitokset kommentista Putaalle! Mr. Prickly seuralaisineen telakoitunut nyt jo tiiviisti takaisin Kulottajantielle. Mukavia syyspäiviä!

    1. Kiitos kommentista sinä Nimetön! Kyllä oli mukavaa kirjoitellakin pitkästä aikaa, kivaa kun olet käynyt lukemassa!

Vastaa käyttäjälle online Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *