Matkaväsymystä ja koti-ikävää

Herään siihen, että huoneen ulkopuolelta kuuluu nopeita askeleiden ääniä, ovia auotaan ja paiskotaan kiinni, epämääräinen puhe kaikuu pitkin käytäviä ja olen hetken ymmälläni. Mitä tuo puhe on, en ymmärrä siitä sanaakaan. Viimeisetkin unenriippeet katoavat silmistäni ja mielestäni, ja huomaan etten olekaan kotona vaan hotellihuoneessa, ja vähitellen muistan, että tätä hotellielämäähän on takana jo seitsemän kuukautta. Yllätyksekseni tunnen suurta pettymystä, olisin niin halunnut herätä tänä aamuna kotona. Aamukahvi, Keskisuomalainen, kävelylenkki Rantaraitilla. Aamun pimeys, pihoja valaisevat ulkovalot, lumen härmä maassa. Pieni pakkanen, pipo ja lapaset. Kaikki rakkaat ihmiset, pienet kädet kaulalla ja salaperäinen supatus korvalla, tuttu puheen sorina ympärillä.  Minulla on yhtäkkiä niin ikävä kotiin.

 

 

Olemme siis olleet jo tien päällä ja maailmalla melko tarkalleen seitsemän kuukautta. Aika on mennyt nopeasti, kun kävimme Suomessa pyörähtämässä, tuntui siltä, ettemme olisi olleet sieltä poissa kuin vain muutaman viikon. Junamatkalla Helsingistä Jyväskylään tunne oli sama, kuin olisimme palailleet kotiin joltain kahden viikon lomamatkalta. Sama räntäkeli, joka saatteli meidät huhtikuussa matkaan, otti meidät syleilyynsä jo heti Helsinki-Vantaan lentokentällä. Tuon puolitoista viikkoisen aikana, jotka Suomessa vietimme, etupäässä palelimme ja kaipasimme lämpöä ja aurinkoa. Mutta nyt kun olemme takaisin täällä tropiikissa, minä kaipaan pimeyttä, pakkasen nipistämiä poskia ja uutta muumi-pyjamaa. Välimatka romantisoi kaiken kaukana olevan nyt niin tavoiteltavaksi. Taitaa olla niin, että minua saattaa hieman nyt matkaväsyttää. Tämä todellisuus, tämä hetki.

 

 

Matkaamiseen ja hotellielämään olemme kuitenkin kohtalaisen hyvin jo tottuneet, se alkaa menemään jo rutiinilla. Enää en ole alkanut hotelliin tullessamme heti tekemään meille pientä kodinomaista pesää asuttavaksi niin kuin alkuaikoina. Kaikille tavaroillemme piti silloin löytää heti paikka ja laukut tyhjentää viimeistä sukkaparia myöten. Nykyään kamamme saavat olla kaikki melko tarkkaan matkalaukuissa, sieltä kollaamme sitten aina vaan tarvitsemamme. Hotellihuoneetkin ovat olleet pieniä poikkeuksia lukuunottamatta usein sellaisia pettymyksiä, jonne ei tavaroitaan olisi halunnutkaan levitellä. Emme myöskään ole olleet montaa yötä samassa hotellissa kerrallaan, niin olisihan se ollut melko turhaa mitään pesää alkaa rakentamaankaan. Mutta nyt sitten. Nyt nostaa naaraspuolisen tuhatvuotinen kodinrakentamisvietti taas päätään ja halu ja tahto oman pesän rakentamiseen olisi verraten kova. Ja silloin, kun matkaaminen ei enää sykähdytä ja se alkaa tuntumaan rutiinilta ja pikkuisen pakkopullaltakin, olisi varmaan syytä pysähtyä. Ja tuumata hetki.

 

 

Matkaväsymys on saanut paljon palstatilaa monella matkafoorumilla ja monessa matkablogissa, ja näköjään se koettelee miltei kaikkia, jotka pitkään yhtäjaksoisesti matkustavat. Kun upeat maisemat, vanhat, tarinoita huokuvat rakennukset ja temppelit, mahtavat meren rannat, pehmeä hiekka, turkoosin värinen, lämmin merivesi eikä aurinko jaksa enää kiinnostaa eikä sykähdyttää, täytyy olla jo hyvin matkaväsynyt. Jos yhä uudestaan jää mieluummin hotellihuoneeseen peiton alle tai altaalle vain venymään, täytyy olla jo hyvin, hyvin matkaväsynyt.  Meille on nyt käynyt niin. Tai oikeastaan olemme jo muutaman ajan miettineet, että jotain pitäisi tehdä, koska nyt pelkkä oleminen väsyttää. Ja matkaaminen. Ainainen lähteminen ja uuden opettelu. Enää ei jaksa olla ihan niin haltioissaan uusista paikoista eikä juosta innoissaan joka kohteessa vaikuttumassa ja kokemassa. Nyt haluaisi elämäänsä takaisin hippusen verran sitä oikeaa, tavallista arkea. Sitä, jota myös joskus tylsäksi kutsutaan.

 

 

Tuolla Instagramissa seurailemme muiden matkaajien matkakuvia ja matkatarinoita. Laitamme itsekin sinne omia vähänkään ”onnistuneita” tai muuten vaan meidän mielestämme puhuttelevia kuvia omalta matkaltamme. Instasta löytyy paljon sellaisia upeita kuvia, jossa nuori, kaunis ihminen paistattelee päivää turkoosimeri taustanaan ja kuvasta välittyy sellainen käsinkosketeltava matkan täydellisyys ja rauha, kuin vaan kuvitella saattaa. Mutta itse olen alkanut näinä päivinä jopa hieman kateellisena miettimään, voisiko niinkin täydellisen matkakuvan taakse kätkeytyä mitään sellaista ikävää, mitä me olemme matkamme aikana kokeneet eli flunssaa, rakkuloita varpaissa, hiertymiä, ripulia, ummetusta, ihottumaa, pissatulehdusta, hyttyspaukamia, auringonpolttamia neniä, koti-ikävää, väsymystä. Miesmatkaaja on sitä mieltä että kyllä kätkeytyy, jos ei nyt kaikkia, niin osasia ainakin. Onko olemassakaan täydellistä matkaa? Ja täytyykö matkan olla aina niin täydellinen, saako välillä olla vain pilvistä ja sataa? Saako vaan jäädä peiton alle nukkumaan?

 

 

Kuvia katsellessa tuntuu siltä, että tuolla Instassa, Facessa ja blogeissa toisten matkaajien matkat ja kuvat ovat paljon onnistuneempia kuin omamme. Toiset löytävät samoista matkakohteista paljon enemmän mielenkiintoisia ja kauniimpia maisemia ja rakennuksia kuvattaviksi. Toisten matkoilla merivesi on ihan aina turkoosia. Toiset näkevät aina matkallaan delfiinejä, valaita, ja lohikäärmeitä. Toisilla on aina hienommat ja viihtyisämmät hotellit, terveellisemmät aamupalat ja herkullisemmat päivälliset. Toisilla on aina vitivalkoiset, sileät lakanat ja sängyillä pyyhkeistä muovattu elefantti. Toiset löytävät edullisempia matkoja ja heille paistaa ihan aina aurinko.

Jestas sentään, että olenkin väsynyt. Osasyyllisenä näihin mietteisiin voinee pitää minua jälleen kerran kiusaavaa, sitkeää flunssaa. Kökkö.

Siispä kömmin tänään hotellihuoneessamme peiton alle, laitan korvatulpat korvaani ja nukun seuraavaan päivään. Tai seuraavaan viikkoon. Herättäkää, kun sade on lakannut.

 

10 Replies to “Matkaväsymystä ja koti-ikävää”

  • Tsemppiä, väsymys voi siis vaivata olit sitten siellä tai täällä. Paranemisia, toivottavasti se mielikin virkistyy kun tauti hellittää.

  • Pikkusisko Päivänkakkara! Mökötä siellä peitonalla vain vähän aikaa. Piilota sinne ikävä mieli ja flunssan poikanen. Auringon säteet kyllä löytävät Päivänkakkaran kukkalehdet ja kohtapuolin mieli iloistuu. Ymmärrän että kotiikävä ja pesänlaittelu tekemiset kolistelee ovelle kun matkaväsymys ja viluinen olo on päässyt tupaan. Teidän 7 kuukauden matka on ollut aivan mahtava. Kuvailut, kertomukset ja opettavat tarinat maailman eri paikoista ovat tuottaneet meille kaikille paljon iloa. Mitä nyt päätättekään eteenpäin on se varmasti oikein jos se tuntuu mukavalta ja turvalliselta ”masussa”.
    Nurmikko ei ole vihreämpää naapurin tontilla. Meitä kaikkia vaívaa se suuri onnen ja ilon etsintä. Mielellään kerromme ja kuvaamme heleän auringon halauksia. Vähemmän niitä varjopuolen noloja retkiä. Ja ehkä hyvä niin. Onni ja ilo on vieressä. Katso, huomaa ja hymyilet.
    Muistin mukaan oli lapsuuden kesät pitkiä ja aurinkoisia- vettä satoi vain yöaikaan- ja jouluna oli aina ihanat valkoiset lumikinokset ikkunan takana. Totta vai tarinaa – mutta muistot luovat mieleen onnea ja iloa.Toivomme teille kaikkea hyvää.
    Rakkaudella Eila

    • Kiitos Eila hännän nostosta! Pienenä oli tosiaankin kesät aina aurinkoisia eikä satanut koskaan. Ja ukkoset oli mahtavia ja hirveän pelottavia! Niin se vaan on, ettei se katso mannerta, missä ja milloin väsyttää. Nyt on kuitenkin jo uudet, virkeät tuulet puhaltaneet meidät Australian puolelle ja luulenpa, ettei meitä täällä kerkiä pahemmin väsyttämään. Kaikkea hyvää myös sinne tuntureille!

  • Tsemppiä teille sinne maailmalle. On niin mukavaa lähteä ja mukavaa tulla ja kotimaa on kuitenkin aina nopean matkan päässä, jos alkaa tuntua siltä, että sinne on päästävä.
    Täällä kun tuo aurinko näyttäytyy niin harvoin, niin ottakaa kaikki ilo irti siitä siellä kaukana.
    Olette ajatuksissani. T:Pertti

    • Kiitos myös sinulle tsempeistä! Ei meillä vielä kuitenkaan kotimatka alkanut, huilataan ja jatketaan sitten matkaa. Uusia tarinoita on tulossa. Mukavaa talven jatkoa sinne itärajan tuntumaan, voihan hyvin!

  • Otan osaa tuohon koti-ikävään, toivottavasti pian helpottaa ja elämä huojentuu. Voinen ehdottaa myös toisenlaista ratkasua: Paluu kotimaahan ja Muurameen, täältä löytyy varmasti pysyvämpi asunto ja töitä myös molemmille valittavaksi. En halua millään tavalla vaikuttaa teidän päätöksiin, jokainen ihminen on myös vapaa päättämään omista asioistaan. Haluan vain kertoa tuon tiedoksi, ja kaikki täällä on tuttua ja turvallista, täältä voi lähteä myös uudelleen jos matkakuume iskee välillä. Terveisin Teuvo P

    • Kiitos Teuvo sanoistasi. Kyllä me katsotaan kuitenkin tämä matka loppuun, vaikka välillä väsyttääkin ja koti-ikävä musertaa. Hyvä on meidän kuitenkin tietää, että tarpeen tullen meillä on aina paikka minne palata. Kiitollisina siitä.

  • Hei haloo!! Nyt on aika huomata miten paljon olette saaneet kokea ja nähdä kaunista luontoa ihania puistoja merten sinistä turkoosia monen kaltaista ihmistä ja elämää ja kaiken lisäksi olette pitäneet meidät kaikki aina ajantasalla mahtavin kuvin ja keronnoin.Sadetta ,kastumisia ja sairastumisia mahtuu elämään kotimaassakin niistä vain ei kukaan tee matkakertomusta.Nyt varmaan olette jo uudessa maassa joten iloista katsantoa sinne,toivottavasti taas aurinko paistaa ja on lämmintä ja ennen kaikkea taas parannut Reipasta tutkimusmatkailian mieltä tyttöseni ja terveyttä teille molemmille toivottavat Honkamäen kulkurit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *