Lorvailua Benalmadenassa

Vaihdoimme siis blogin lavasteita Fuengirolasta Benalmadenaan siinä uskossa, että aikamme kuluisi siellä paremmin. Oliko meillä sitten Benalmadenassa sen enempää tekemistä kuin Fugessakaan? No, eipä ollut joten seuraavat kaksi viikkoa luuhastelimme etupäässä kämpällä, tosin osasyynä oli se, että vettä satoi miltei joka päivä.

Pikkuruinen asuinsijamme

Vuokrasimme Benalmadenasta Airbnb-asunnon kahdeksi viikoksi. Asunto oli pikkuruinen yksiö pienen kävelymatkan päässä meren rannasta. Kallishan se oli kuin mikä mutta tuumasimme, että siellä saattoi kuitenkin tekemisen puutteessa tehdä vaikka sapuskaa ja jospa sitä jopa siivoamaankin pääsisi (minä ihan oikeasti tykkään siivoamisesta).

Plussaa oli myös pyykinpesukone jolla saisimme pestyä likapyykkimme ennen Englantiin siirtymistä. Muutama miinus tuossakin asunnossa kuitenkin oli nimittäin sieltä puuttuivat tykkänään kahvikupposet ja muutenkin ruuantekovälineet olivat melko vähissä. Päivittäiset sapuskat loihdittiin yhdellä kattilalla ja kuluneella paistinpannulla sekä minimaalisen pienellä määrällä kapustoja. Eli keittiövarustus oli asunnon hintaan nähden melko surkea ja tästä emäntämme sai kyllä loppuarvioinnissa sillei rakentavasti palautetta.

Yskä ei tahtonut lähteä yskimällä

Minulla jatkui yhä vaan Albaniassa alkanut yskä ja koska viime kesäinen himputinmoinen keuhkokuume oli vielä karvaasti muistissa, oli sen vuoksi syytä jo hakeutua lääkärin tarkastettavaksi. Olin tehnyt jo aiemmin kahteen otteeseen koronakotitestin kämpällä ja ne olivat kummallakin kerralla negatiiviset. Ennen lääkäriin menoa piti vielä ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön josta saisi ohjausta minne lääkäriin olin oikeutettu menemään. Sieltä saimme muutaman viestittelyn jälkeen tiedon, että tämän vakuutusyhtiön hyväksymä paikka olisi Vithas Xanit International Hospital, joka on yksityinen sairaala Benalmadenassa.

Seuraavana aamuna siis nousimme bussiin ja köröttelimme tuonne sairaalalle ilman mitään ajanvarausta ja perillä meidät ohjattiin suoraan päivystysvastaanottoon. Päivystyksen aula oli pieni ja virkailijat istuskelivat tiskin takana pukeutuineina kuin hienon hotellin respassa. Ilmoittautumisessa tämä ”hotellivirkailija” kertoi, että meillä pitäisi olla vakuutusyhtiöstä jonkinlainen lupalappu, muuten ei olisi sinne asiaa. No, soittelimme uudestaan vakuutusyhtiöön ja kyselimme mistä me moisen lupalappusen saisimme mutta sitten lopulta riitti, että vakuutusyhtiön ihminen jutteli puhelimessa tämän ”hotellivirkailijan” kanssa. Tämän jälkeen minulle annettiin vuoronumerolappu ja meidät ohjattiin viereiseen pieneen aulaan odottelemaan.

Hetken odottelun jälkeen aulavirkailija tuli kertomaan, että minun pitäisi mennä koronatestiin pihassa olevaan katokseen. Siellä hoitaja (joka ei ollut mitenkään erityisen suojavarusteinen) otti minusta ihan samanlaisen koronakotitestin joita olin ottanut itsekin pari päivää aikaisemmin ja kymmenen minuutin odottelun jälkeen kävi ilmoittamassa, että ei koronaa, ja pääsimme takaisin sisälle odottelemaan lääkärille pääsyä.

Ennen lääkärin vastaanottoa minut kutsuttiin vielä triangehoitajan pakeille eli hoidon arviointiin. Muutaman kysymyksen jälkeen (Pasasen tulkkaamana) sain valita rannekkeen sen mukaan oliko allergioita vai ei. Valkoinen muovimöhkäle rannekkeessa tarkoitti ei allergioita ja allergioita omaava sai rannekkeeseensa punaisen möhkäleen. Tämän jälkeen päädyimme taas odotusaulaan odottelemaan.

Noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen pääsin sitten vihdoin lääkärin tutkittavaksi. Aivan ensimmäiseksi hän tökkäsi minua otsaan laitteella jonka arvelin olevan lämmön mittauslaite. Keuhkojen kuuntelun ja koputtelun jälkeen hän määräsi (Pasanen tulkkina edelleen) minut käymään samantien keuhkoröntgenissä. Kun Suomessa olen tottunut keikkumaan toplessina keuhkoröntgeniä otettaessa, täällä sai sentään paperisen suojatakin päällensä kuvauksen ajaksi.

Keuhkoista ei löytynyt onneksi mitään poikkevaa mutta tuon kesäisen keuhkokuume-episodin vuoksi lääkäri määräsi varulta viikon kortisonikuurin. Ja, kas kummaa jo muutaman päivän jälkeen alkoi yskä helpottamaan ja kuurin loputtua oli siitä jäljellä vain ikävä muisto. Yhtään en tiedä, paljonko tuo lääkärillä käynti yksityisessä sairaalassa kaikkine keuhkokuvineen tuli maksamaan mutta veikkaisin, että aika paljon. Onneksi on matkavakuutus.

Lorvailua

Benalmadenassa ei ole kyllä paljoa nähtävää. Niinä harvoina päivinä kun ei satanut vettä kiertelimme parissa lähellä sijaitsevassa puistossa ja vain käpimme meren rannan tuntumassa. Sekä tietysti istuimme kuppiloissa joko kahvittelemassa tai ryystämässä San Miquelia. Yhtenä päivänä kävimme junalla Fugessa ihan asioilla eli minä kävin kampaajalla (suomalaisella) ja Pasanen kävi ajaluttamassa päänsä ja leukapeitteensä paikallisella barberilla. Fugessa kävimme myös Suomikaupassa ostamassa ihan vähän pirun kallista suklaata ja pari lootaa Sisuja.

Kelit olivat siis koko kaksiviikkoisen ajan melko surkeat, vettä sateli melkein päivittäin ja ainoastaan parina päivänä oli jokseenkin aurinkoista ja lämmintä. Säätiedotuksista seurailimme kuinka Suomessa oltiin miltei samoissa plusasteissa ja että siellä oli monena päivänä paljon, paljon aurinkoisempaa. Tuntuipa tuolloin mukavalta olla etelän lomalla ”lämpimässä”. Mutta epätoivon hetkellä muistimme, että olihan meillä sentään palmuja ja niissä metelöiviä papukaijoja.

Yhtenä aamuna herätessämme oli taivas yön aikana värjääntynyt outoon oranssin/beigen sävyyn. Ilmiön oli aiheuttanut hiekkasumu joka oli edellisen päivän tuulten mukana kulkeutunut Pohjois-Afrikan hiekka-aavikoilta. Tuo hiekkasumu peitti taivaan pari päivää ja hiekkaa laskeutui sateen mukana alas maahan siten, että meidän parvekekin hunnuttui hienoon hiekkakerrokseen.

Pakollinen Mijas-käynti oli toki vielä suoritettava ennen maasta poistumista eli suuntasimme yhtenä aamuna linikalla Mijas Puebloon. Kylässä oli kaikki viime vuoden visiittimme jälkeen ennallaan, aasireppanat tönöttivät edelleen apeina tolpallaan valmiina kuskaamaan kävelyyn kyllästyneitä turisteja.

Epävirallis-tieteellinen Turretutkimus

Turisteja oli kaikkialla paljon enemmän kuin edellisvuonna. Alkaa vissiin elämä jokseenkin tasapainottumaan kaikin tavoin, jos nyt korona alkaa tästä vähitellen helpottamaan. Tai ehkä sen kanssa on vaan opittu elämään. Täällä olevista koronarajoituksista en oikein ole selvillä, sisätiloissa on kuitenkin pidettävä maskia mutta ulkona saa kulkea jo maskitta. Juna-asemalla yhden kerran unohdin pukea maskin päälle ja heti oli kärppänä asemavirkailija kehottamassa, että laitahan rouva hyvä maski naamalle.

Turisteista tai paremminkin talvehtijoista olemme tehneet epävirallisen tieteellistä tutkimusta. Mitä tuossa kuppilassa istumisen lomassa olemme tätä tutkimusta tehneet niin suomalaiset ovat pääsääntöisesti niitä vanhimpia ja sävyltään harmaimpia talvehtijoita. Tämä suomalaistalvehtijen lajike kokoontuu mielellään laumaksi mutta myös yksittäisistä suomalaistalvehtijoista on tehty havaintoja. Nämä yksittäistalvehtijat välttelevät kaikin tavoin lajitovereitaan ja etevimmillä yksittäistalvehtijoilla on ihmeellinen taito naamioitua paikallisten joukkoon.

Brittiläisen talvehtijan tunnistaa siitä, että se on selkeästi turpeampi ja ihonväriltään kalvakampi kuin muut talvehtijat. Ominaista tälle lajille on kuitenkin alkoholin nauttimisen jälkeen esiintyvä punaposkisuus jota on havaittu osin myös muissa talvehtijoissa. Myös tällä lajilla on taipumusta laumaelämiseen eikä yksittäistalvehtijoita tässä lajissa ole liiemmin havannoitu.

Ruotsalaistalvehtija on usein jäntevän sporttinen, nuorekas ja kaunistapainen. Usein sillä saattaa olla kannoillaan yhdestä kahteen jälkeläistä. Varmuutta ei ole saatu siitä, onko nämä jälkeläiset ruotsalaistalvehtijan omia vai ovatko ne uutta hyyryläislajiketta, josta on tehty jo varmoja havaintoja monin paikoin maan eteläosissa.

Irlantilaikaistalvehtija on sen sijaan kovaääninen ja päivärytmiltään erilainen kuin muut talvehtijat, tätä lajia kutsutaankin usein yöeläjiksi. Näitä yöeläjiä bongaa pääsääntöisesti vain pubeissa yöaikaan, hyvin harvoin niitä tapaa päivän valossa. Silloin tällöin kuitenkin irlantilaistalvehtijan voi bongata kaupungilla myös päiväsaikaan mutta silloin se on vahvasti horteessa ja eksyy helposti. Jos päivällä löytää kadulta horteisen irlantilaistalvehtijan, tälle on syytä tarjota välittömästi olutannos tai peräti kaksi jolloin horros ei pääse enää vahvistumaan ja irlantilaistalvehtija osaa suunnistaa kotipesälleen.

Muun lajisista talvehtijoista ei olla saatu vielä näin kattavaa epävirallis-tieteellistä tutkimusta julkaistavaksi.

Me mennään Englantiin

Vihdoin koitti se malttamattomana odotettu aamu, kun pääsimme sullomaan kimpsumme ja kampsumme takaisin matkalaukkuun, ja suuntaamaan kenkien kärjet kohti lentokenttää. Asunnon siivoamisen jälkeen käpimme juna-asemalle joka oli ihan käppäilymatkan päässä asunnoltamme ja ajelimme junalla suoraan Malagan lentokentälle. Minut on Espanjan lentokentillä kolme kertaa turvatarkastuksessa huumetestattu (ilmeisesti näytän ihan huumemuulilta?) mutta tällä kertaa oli sitten Pasasen vuoro. Ei löytynyt Pasaseltakaan huumejäämiä, liekkö espanjalais-lentokenttävirkailijat sekoittaneet hänet siihen ei ihan niin kuuluisaan Hamppu-Pasaseen.

Englantiin mentäessä ei tarvinnut otattaa koronatestejä eikä täytellä enää mitään terveystietolomakkeita. Säätietojen mukaan meitä odottaisi Englannissa paremmat kelit kuin Benalmadenassa konsanaan. Ja vihdoinkin olisi jotain tekemistä! Ihanaa päästä raatamaan pelloille yhdeksän tuntia päivässä lehmän paskan lemussa ja jumalaton kupla otsassa, kun aukealla pellolla ei ole yhtä ainoaa puskaa jonka suojaan pääsisi pissille.

Jee, täältä tullaan Englanti!