Kolme kuukautta kulkurina

Vähän yli kolme kuukautta sitten pikkuiset legoukot jonottivat vuokrakaksiomme ulko-ovella valmiina maailmalle. Mielet olivat täynnä kihelmöivää odotusta ja jännitystä, tosin samaan aikaan myös kaihoa ja haikeutta siitä, että edessä olisi nyt verraten pitkä ero lähimmäisistä ja ystävistä. Omaisuutta oli enää jäljellä vain kaksi matkalaukullista, kotikin oli myyty. Lähdön hetkellä kummallakin oli kuitenkin juuri sen verran pilkettä silmäkulmassa, rohkeutta takataskussa ja uskoa tulevaan laukun pohjalla, että matkasta tulisi ainutlaatuinen. Juuri meidän matkamme.

 

Kukkuu maailma, täältä tullaan!

Alkuun ei meinannut millään tottua ajatukseen, että tämä lomamatka kestää ja kestää, paluupäivämäärää kotiin ei ole. Kun ei ole sitä kotiakaan. Aiemmin olemme olleet reissun päällä korkeintaan kaksi viikkoa yhteen soittoon (paitsi Floridassa vietettiin koko kesäloma, miltei neljä viikkoa putkeen). Eli sisäinen kellomme kahden viikon reissaamisen jälkeen ehdotteli, että josko mentäisiin jo kotiin. Pikku hiljaa kuitenkin ”loputtomaan lomailuun” alkaa olla jo tottunut. Mikä tai monesko päivä parhaillaan on menossa, alkaa olemaan sivuseikka, eikä pahemmin kiinnosta meitä kumpaakaan. Oikeastaan tuohon päivämäärä asiaan alkaa osoittamaan jonkinlaista mielenkiintoa vasta siinä vaiheessa, kun maiseman vaihto on lähestymässä. Kellon ajallakaan ei ole  mitenkään suurta merkitystä, mennään nukkumaan kun nukuttaa ja herätään, kun uni loppuu. Tosin asia on niin, että me olemme näköjään aamuvirkkuja ja illantorkkuja maailman kaikilla aikavyöhykkeillä. Tietysti silloin, kun on suunniteltu menoa tai on matkustuspäivä, niin kellon ajankin tietäminen on kyllä tuolloin tarpeen ?. Ja tietty sen päivämäärän.

 

Päiväkahvi täytyy kuitenkin saada päivällä

Matkustaminen sinänsä ei ole tuottanut meille minkäänlaista tuskaa tai ollut muutoinkaan ongelmallista. Siirtymiset joko maitse tai lentäen ovat menneet hyvin, joskus on ollut vähän pidempiä matkustusaikoja, mutta matkustamiseen menee se aika, mikä menee ja that’s it. Tokihan se välillä ottaa päähän ja ylimääräisesti närästää, jos joutuu jonottamaan esim. johonkin luukulle tarpeettoman kauan, mutta se täytyy vaan hyväksyä yhtenä ”rikastuttavana” kokemuksena tällaisessa kulkurielämässä. Matkan jälkeinen aika on sitten tuottanut joskus enemmänkin tuskaa, esimerkiksi tuo helvetillinen jetlag, kukahan senkin on piruillessaan keksinyt. Siitä topuminen vie nykyään aina vaan enemmän aikaa toipua, varsinkin jos niitä tulee samalle reissulle tuplat. Silloin on voi, voi.

 

Maisema vaihtuu

Sellaisen piirteen olemme tässä matkan varrella itsestämme huomanneet, että emme jaksa olla kovinkaan kauaa yhdessä, samassa paikassa. Molemmat olemme vissiin perinpohjaisilta sieluiltamme vaeltajia, wandering souls. Tulipas se siihen nyt hienosti. Melkein se on kaksi viikkoa ja sitten alkaa jo hiljainen mutta levoton huokailu. Jos ei reissua ole vielä tuolloin eteenpäin suunniteltu, niin sitten viimeistään suunnittelu alkaa verraten nopealla tempolla. Ja ennenkuin huomaammekaan, olemme jo taas reissun päällä. Jenkeissä olikin helppoa silloin, kun meillä oli vuokra-auto. Ei tarvinnut kuin ajella eteenpäin, välillä kartasta katsoa, että minnepäin, ja varata ennakkoon vain asuminen. Ei silti, helppoahan tänä päivänä on aikatauluttaa reissunsa, kun matkojen ja hotellien varaus onnistuu netissä melkein vaikka missä ja mihin aikaan. Oma vikamme, jos varaamme asumisen johonkin paikkaan kerralla liian pitkäksi. Sitten vain huokaillaan tai ollaan hiljaa, ihan omaan piikkiin.

 

Huoneen etsintää Subissa

Tavaroita olemme matkan aikana vähentäneet ihan sen mukaan, kun olemme huomanneet niiden tarpeellisuuden/tarpeettomuuden. Tuolla jenkeissähän me veimme pelastusarmeijalle melko paljon ylimääräistä (kylmän kelin) vaatetta, vieläkin olisi melko paljon pois laitettavaa. Mikähän siinä on, että jostain ryysystään pitää kynsinhampain kiinni, vaikka ei sitä käyttäisikään. Esimerkiksi vaikka kirjoittajan muumi-pyjama. Aivan, muumi-pyjama. Pitkään kulki matkassa tarpeettomana, no, lähtihän se sitten poistoon viimeinkin. Pitkinhampain pois annettuna. Laukkumme painot ovat nyt sellaiset, että jos jotain uutta hommaa, niin sitten vastaavasti täytyy jostain luopua. Täällä Thaimaassa olemme jo hankkineet toisen (ihan oikeesti TOISEN) vedenkeittimen, puurokipot, uimatossut, jotain sälää ja vielä pitäisi ostaa vähän hellevaatetta, ettei tarvitisisi niin usein käydä pyykillä. Eli joistain kamppeista on luovuttava, kun täältä Thaimaasta lähtöpäivä koittaa. Noita kadonneita tavaroita meillä on yllättävän vähän reissun luonteeseen varrattuna, edelleen ne pari sukkaa ja piippi (pinpointer, tuosta iso harmitus). Ai niin, katosihan kirjoittajalta aurinkolasit heti Losissa, nyt täällä Thaimaassa sitten rikkoutuivat toiset. Hmph. Varastettu meiltä ei ole kuin se lämpömittari (tuokin iso harmitus), vielä.

Meillä on näitä nyt kaksi, 110 ja 220 voltsua

 

Päivät täytämme (jos ei ole matkantekopäivä) auringossa himmailemiseen, uimiseen, lukemiseen, netissä surffailemiseen, syömiseen, juomiseen, päiväuniin, kaupungilla tai rannoilla venymiseen, nähtävyyksien pällistelyyn ym. reissailuun yleisesti kuuluvaan tekemiseen. Kuten jo aiemmin jossain postauksessa kirjoitinkin, pyrimme myös kunnostamme jotenkin huolta pitämään, jos ei kuntosalilla niin sitten kuntopiirinä hotellihuoneessa (kuntopiiriin ei tahdo saada oikein osallistujia). Käppäilemään pyrimme myös päivittäin erimittaisia lenkkejä. Vaikka nappaammekin Heinekenin silloin, toisen tällöin, emme kuitenkaan nappaa sitä päivittäin (kirjoituksesta ja kuvista voipi saada sellaisen virheellisen kuvan). Eikä meistä enää saa tekemälläkään mitään bilehileitä, kertaakaan ei olla iltaisin oltu missään liikenteessä saati sitten istuskeltu ravintolassa. Siihen olemme aivan liian iltaunisia.

 

Hanakammin vesipullon kimpussa kuin Heikin

 

Kirjoja on tullut luettua tosi tosi paljon. Tällaisessa pitkässä reissussa on hyvä olla tuollainen lukulaite, mihin voi netistä käydä tarpeen mukaan ostamassa lisää luettavaa. Tosi kätevää. Pelikortitkin kirjoittaja hommasi Saksasta matkaan, jos saisi vaikka kortin pelaamista karttavan  matkakaverin pelaamaan. Ja sitten viimein, kun vastahakoinen oli saatu suostuteltua vihdoin pelaamaan, paljastuikin, että tuo korttipakka oli ihan eriskummallinen. Alle kympin kortteja ei ollut pakassa ollenkaan ja kuvakortteja sitten samaa laatua useampikin. Korttipakka jouti kolisten roskikseen, ja vastahakoinen korttipeluri hymyili salaa partaansa. Hmph. Hmph.

 

Tämä laite on reissatessa kyllä käpee himolukijalle

 

Paska korttipakka, hmph

Täällä reissussakin parisuhteemme on voinut hyvin. Huonosti se ei voinut aiemminkaan, mutta kun ollaan nyt yhdessä 24/7, voisi  ajattella ylimääräisiä konflikteja tulevan helpommin. Mutta ei ainakaan vielä, pieniä hiljaisia hetkiä joidenkin asioiden tiimoilta on ollut (ei olla kuitenkaan aina samaa mieltä), mutta ei suoranaista möksötystä. Kirjoittahan on miltei kuuluisa nuoruudenaikaisesta mökötystaidoistaan, onpa jopa mököttänyt aikoinaan kotiin videot. Ei muistu kyllä mieleen, kuinka pitkään piti mököttää. Oikeaan riitelyyn emme ole tuhlanneet aikaa enää moneen vuoteen, asiat saa hoidettua kyllä kätevämminkin. 37 vuotta yhdessäoloa on niputtanut meidät  kuitenkin napakasti yhteen ja varmentanut sen, että ajatuksemme kulkevat nykyään kutakuinkin samoilla aaltopituuksilla. Matkakohteista ei tarvitse sen pidempää aikaa neuvotella tai tehdä kompromisseja, niistä olemme olleet täysin samoilla linjoilla matkan alusta asti. Eikä varmaankaan ole tulossa enää valtavia, maailmaa vavisuttavia myllerryksiä puoleen eikä toiseen. Ja tämä, jos mikä, tekee reissaamisestamme niin mukavaa ja turvallisen tuntuista. Toinen siinä vierellä.

 

Me, reppulit

 

Ja sitten lisäksi ehkä vähän rahaa, vaatetta, ruokaa, terveyttä, Heikkiä….

Kotoapäin olemme saaneet kuulumisia aika-ajoin poikiemme perheiltä sekä muilta läheisiltämme kuvin, viestein ja videoin. Nämä lähetykset ovat olleet meille kultaakin kalliimmat, ikävä omiamme on kuitenkin kova.Tämä nykyajan tietotekniikka kyllä lyhentää kummasti näitä pitkiäkin välimatkoja, kun on käytettävissä skypeä, vosuppia, facea, instaa, ja mitä niitä kaikkia kanavia onkaan. Kaikki rakkaat ovat siten ihan vähän lähempänä…

Ihmis lastenlasten lisäksi meillä on eläin lapsenlapsia, tässä yksi joukkio sitä laatua

On myös ollut tosi mukava huomata, kuinka paljon ystäviä ja työkavereita matkaa kanssamme. Mahtavaa on myöskin se, että blogimme seuraajina on myös meille täysin tuntemattoimia henkilöitä??. Todella, todella mukavaa. Suomen kieltä on tullut  hieman reissun aikana ikävä, suomalaisiin emme ole törmänneet koko reissumme aikana. Olimme varmoja, että täällä Thaimaassa törmäys on väistämätön, mutta ei. Kirjoittaja on jo alkanut oikein kyyläämään, ketkä voisivat olla mahdollisia suomalaisia, jotta pääsisi tekemään tikusta asiaa ja juttelemaan ihan vaan niitä näitä (ainakin alkuun säästä, siitähän aina jutellaan), suomeksi. Vahvoja ehdokkaitakaan ei ole edes vielä ollut näköpiirissä. Kyyläys siis jatkunee.

 

Olemme ikävöineet myös suomalaista kesäruokaa

 

Meillä ei tämän matkan jatkumisen suhteen ole edelleenkään kauheasti mitään etukäteissuunnitelmia, täällä Aasian puolella meinasimme kuitenkin luuhastella vielä jonkin aikaa. Eilen varmistui vihdoin ja viimein se, että 18.-28. lokakuuta menemme kuitenkin Englantiin taas vuotuiseen aarrejahtiin. Jippii. Ollaanko Aasian puolella siihen asti, who know’s?

 

Lokakuussa menemme sitten melko taattuun vesisateeseen

6 Replies to “Kolme kuukautta kulkurina”

  • Olipa taas mukava lukea postausta ja kuvien kera.Tekstihän on kuin lukisi parasta romaania,selkeää ja mukaansa tempaavaa.Tommin perhe lähti Ahvenanmaallel ja lemmikki on minulla hoidossa. Lenkillä ( kaksi vanhusta )käytän sateen lomassa,saampa siinä itsekin liikuntaa.Taivas itkee täällä joka päivä.Saampa olla sisätiloissa ja parannella murtunutta varvasta…..Edelleen antoisaa reissaamista!

  • Kiitosta vaan taasen sinne sateiseen Muurameen! Jaksaa vielä koiravanhus lenkillä käydä ☺️! No, varmasti tahti murtuneen varpaasi kanssa on hänellekin ihan sopiva. Mikähän sitä taivasta nyt itkettää, luulisi, että asiat on hyvin kun on kesä ja kaikki. Jospa tuo depressiovaihe on pian ohi ja ymmärtää antaa tilaa auringolle. Voikaahan hyvin ja varpaalle paranemisia ?

  • Tosi mielenkiintoinen postaus ja mielenkiintoinen matka! Jään varmasti seurailemaan teidän reissun kehittymistä ja jatkoa, matkajutut kun aina kiinnostaa ja onhan tällainen ”loputon” reppureissu nyt ihan omaa luokkaansa. Nauttikaa Aasiasta, se on aivan ihana maailmankolkka!

    • Kiitos Fiia kommentista! Todella mukavaa, että olet löytänyt matkablogimme kaikkien tuhansien muiden blogien joukosta. Thaimaa tuntuu lomapaikkana ihan ok:lta, suunnitelmissamme on käydä ainakin tällä erää Kampodžassa, Laosissa ja Vietnamissa. ?

  • Kiitos taas matkakertomuksesta jota luetaan itsekin reissunpäällä ollessa.Ollaan aina innolla mukana toisessa maanosassa jatoivotamme teille edelleen kaikkea hyvää matkallenne Terveiset tulee tälläkertaaSsotkamosta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *