Houston, the Eagle has landed

Viettäessämme 2013 kuukauden Floridassa, kävimme tuolloin Kennedy Space Centerissä. Tuo silloinen reissu oli kerrassaan ainutlaatuinen ja vierailu tuolla avaruuskeskuksessa oli kyllä unohtumaton. Päivä hurahti katsellessa kaikkea avaruuskampetta ja -esityksiä, lisäksi kiertoajelulla pääsimme kuvaamaan rakettia ja yhtä laukaisualustaa. Oikea avaruussukkula Atlantis oli esillä suuren suuressa hallissa.  Laitammepa tähän alkuun muutaman kuvan tuolta käynniltä.

Raketin laukaisualusta

 

Vanhan mallin ohjauskeskus

 

Atlantis-avaruussukkula

 

Täällä koottiin raketteja ja tämä oli siihen aikaan maailman suurin rakennus

 

 

Ja nyt täällä Houstonissa piti myöskin päästä käymään paikallisessa avaruuskeskuksessa. Kahdella bussilla sinne matkasimme, matka suuntaansa kesti pari tuntia. Onneksi bussit ovat hyväkuntoisia ja niissä on todella hyvä ilmastointi. Liput keskukseen maksoivat 36 dolluskaa/avaruuden ihmettelijä, halvemman lipun olisi saanut ilman kiertoajelua. Tämä keskushan eroaa Kennedyn keskuksesta siten, että täällä ei rakenneta eikä laukaista raketteja, vaan täältä valvotaan ja ohjataan laukaistuja aluksia. Lisäksi täällä koulutetaan ja treenataan astronautteja. Paljon on muutakin oheistyötä, työntekijöitä alueella on yli kolmetuhatta eli verraten iso alue on tämäkin, Texasilaiseen tapaan.

Space Center Houston

 

Sisääntulohallissa on muutama teatteri, joissa on avaruusaiheisia esityksiä, kauppoja, ravintoloita sekä simulaattoreita. Lapsille siellä näytti olevan myös monia puuhapisteitä ja käymässä olikin muutama luokallinen oppilaita opettajieneen.  Hallissa oli myös avaruuslaitteista oma näyttelynsä sekä Skylab-avaruusaseman malli, joka oli ihan täysikokoinen. Lisäksi näytteille oli asetettu astronauttien kuusta tuomia näytteitä. Kävimme kuuntelemasssa pari live-esitystä, joissa toisessa kerrottiin tuosta ohjaus- ja valvomotoiminnasta  ja toisessa kuvailtiin astronautin päivittäisiä toimia avaruudessa sekä sitä, miten avaruudessa olo vaikuttaa ihmisen kehoon. Todella hyviä esityksiä, jos olisin ymmärtänyt puoliakaan mitä selostaja kertoi, onneksi minulla on henkilökohtainen tulkkaaja koko ajan matkassa.

Kuu-ukko

Opastetulla kiertoajelulla pääsimme käymään Apollo-ohjauskeskuksessa, joka oli täysin alkuperäiskunnossa. Lisäksi sillä pääsi käymään raketti parkissa, jossa oli pihalla pari pienempää rakettia ja sisällä hallissa suurin koskaan rakennettu raketti, Saturn V. (korkeus 110m, halkaisija 10 m, paino 3 miljoonaa kiloa)

Apollo-komentokeskus vuosimallia -69

 

Saturn V, maailman suurin raketti

Avaruuskeskuksen pihassa oli ihan oikea Independence-avaruussukkula kantoaluksineen ja näihin molempiin pääsi sisälle ihmettelemään ja vaikuttumaan. Ei olisi minusta avaruuteen, huimasi jo korkeus tuolla sukkulan portailla ja oltiin jotain 5 metriä maan pinnasta :). Sukkulan vieressä oli silta, jota pitkin astronautit ovat kulkeneet laukaisutornista alukseen.

Sukkula+kantoalus

 

Sukkulan ohjaamo

 

Kävelysilta laukaisutornin ja raketin välissä

Eli kaikkea huimaa avaruuskamaa nähtiin ja avaruustietoutta saatiin koko rahan edestä.

Noita historiallisia sanontoja on syntynyt ajan saatossa koskien tätä Houstonin avaruuskeskusta. Houston on kovin ylpeä näistä lauseista, joissa ensimmäinen ja viimeinen sana kuun pinnalla on ollut ”Houston”. Neil Armstong ilmoitti: ”Houston, the Eagle has landed”, kun oli laskeutunut kuun pinnalle vuonna 1969. Viimeiset kuussa käyneet Apollo 17 astronautit vuonna 1972 viestittivät maahan: ”We are coming home, Houston.” Apollo 13 ilmoitti lennoltaan ”Houston, we have had a problem” kun aluksessa happitankki räjähti aluksen ollessa 300 000 kilsan päässä maapallolta. Astronautit olivat kuitenkin onneksi selvinneet tuosta kinkkisestä tilanteesta ja palasivat ehjinä kotiin.

 

Lopuksi vielä Delta IV kantoraketin laukaisu Floridassa 2013. Tätä saimme olla seuraamassa ja kyllähän tämä oli yksi niitä ”once in lifetime” -kokemuksia.

 

8 ajatusta aiheesta “Houston, the Eagle has landed”

  1. Kyllähän nuo livenä säväyttää enemmän kuin kuvissa. Komentokeskuksen tietokoneissa oli 9 megaa muistia, ja radat laskettiin laskutikulla. Aika kunnioitettava saavutus käydä kuussa tuon ajan vehkeillä.

  2. Pertti Hyvärinen

    On se MAHTAVA raketti tuo Saturn v. On se uskomatonta, että tuollainen pystyy yleensäkään nousemaan maasta irti.
    Uskomattoman hieno reissu teillä menossa. Onko Deusit mukana?

    1. Niin ja se on 60-70 luvun tekniikkaa, sähköjohdotuksetkin on kuin jostain vanhasta Taunuksesta.
      Deussit on mukana, kerran olen rannalla käynyt kokeilemassa, kourallinen kolikoita löytyi.

  3. Irene Partanen

    Mahtavaa, mitkä seikkailut.!Ei pysty kerrlla kaikkea sisäistämään, mutta päivän mittaan ne muhii ajatuksisa. Tämä on päivän paras alku, kun aukaisee koneen,ja aina sieltä tulee jotain uutta ja suurta. Kiitos molemmille!!

  4. Minna Jokinen

    Hellou Houston ?. Keväiset terveiset täältä Muuramen perukoilta sinne suureen Texasiin. Kevät etenee mutta hitaasti. Työ ja perhe onneksi pitää kiireisenä ettei tätä kurjaa kevään etenemistä juuri kerkee ihmettelemään. Käyn tunnollisesti bloggaria lukemassa vaikka en aina kerkee kommentoimaan.. Vatuttaa joskus tää kiire. Joskus on hetkiä että haluan tehdä Päivit & Jukat ?. No mieltä lämmittää kummoisesti kun käy lukemassa teidän matkanne seikkailuja ?. Antoisia hetkiä ja kuulumisia odotellen!

    1. Kiitoksia Muuramen terveisistä! Mukava, kun olet kerennyt kaikesta huolimatta blogia lukaisemaan. Toivottavasti nuo sinun kiireet helpottavat, kevät etenee ja pääset nauttimaan tulevasta kesästä! Häntä pystyssä, siskoseni!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *