Halong Bayn upeus, totta vai tarua

Alun alkaen meillä oli ajatuksena ostaa vain päivän trippi tuonne Halong Bayhin. Kuitenkin, kun olimme varaamassa tuota reissua matkanjärjestäjän toimistossa, muutimme mielemme ja varasimmekin kahden päivän reissun. Ensinnäkin bussimatka Hanoista Halong Bayhin kestää neljä tuntia suuntaansa eli päivän tripillä olisi paattiajelulle jäänyt aikaa vain vajaa nelisen tuntia. Toiseksi matkanjärjestäjän kansiota selatessamme kahden ja kolmen päivän reissut näyttivät aktiviteeteiltaan todella mukavilta. Kahden päivän laivatrippi tuli maksamaan meille 115 dollaria per nenu, ekstrana tuohon hintaan sisältyi ikkunallinen hytti ja pieni laivaporukka, noin 20 henkeä.

 

 

Lähtöaamuna pakkasimme laukkumme, tsekkasimme itsemme ulos hotellistamme ja tuupimme laukkumme matkanjärjestäjän toimistolle, jonne ne saivat jäädä säilytykseen laivareissumme ajaksi. Reppuihin pakkasimme mukaan tarvikkeita ja vaatteita kahden päivän tarpeisiin. Matkanjärjestäjällä oli siinä toimiston yhteydessä myös pesulapalvelu, joten jätimme samalla sinne kassillisen likaista vaatetta pestäväksi. Bussi poimi meidät kyytiin sieltä toimistolta kahdeksan aikaan aamulla ja neljän tunnin suhteellisen puuduttava bussimatka alkoi. Kerran pysähdyimme matkan varrella jaloittelemaan ja hoitelemaan erinäisiä tarvejuttuja, kuka mitäkin. Taukopaikalla toimi suuri käsityökeskus, jossa käsitöitä oli tekemässä eri tavoin vammautuneita käsityöläisiä. Hienoja ommeltuja tai kananmunankuoresta tehtyjä tauluja oli kaupan ja saimme siinä sivussa seurata niiden tekoa. Jos omistaisimme jossain vielä seinät, yksi taulu olisi kyllä lähtenyt sieltä mukaamme. Puolen tunnin tauon jälkeen matka jatkui, oppaanamme tällä reissulla toimi Denny, vietnamilainen hymyhuuli.

 

 

 

 

Puolen päivän jälkeen saavuimme satamaan, jossa pienempi paatti vei meidät risteilylaivallemme. Laiva oli puinen ja hieman vanha, mutta ei näyttänyt onneksi kovinkaan reikäiseltä, ainakaan yläosastaan. Toivoa vai sopi, että myös pinnan alla oleva laivan osa olisi jotakuinkin ehjä. Olin lukenut huonokuntoisista risteilylaivoista näillä vesillä, olipa jokunen laiva aikoinaan uponnutkin risteilyn aikana. Siksi melko tarkka syynäys. Ylhäällä laivassa oli auringonottokansi ja baari, keskikerroksessa hyttejä sekä ravintola ja alhaalla oli myöskin hyttejä ja täytyihän konehuoneenkin jossain olla, varmaankin siellä alhaalla (ei tullut itse tuolla käytyä). Meille kerrottiin jo matkanjärjestäjän toimistolla aamulla, että meille oli laivassa luvassa parempi hytti kuin mitä oli ensin ajateltu (saimme sen siis samaan hintaan). Ja kyllä olikin hytti varsin erinomainen. Oma terassi ja kaikki. Kyllä meidän taas kerran kelpasi.

 

 

 

 

”Joku on jo jossain Halong Bayta käsittelevässä blogikirjoituksessaan kirjoitellut kuinka hänelle oli tuosta omasta risteilystään tullut mieleen Hercule Poirot -sarjat. Ja innokkaana Poirot fanina laivaan astuessa minullekin tuli heti mieleen Poirotin jakso Kuolema Niilillä, jossa laivaristeilyn aikana pienen väkijoukon keskuudessa tapahtuu murha ja jonka Poirot tietysti sitten ratkaisee. Siispä esittelen nyt alkuun meidän tarinaamme liittyvät henkilöt. Jos laivalla tapahtuu jotain rikollista (murha tai silleen), joku seuraavista henkilöistä on melko varmasti syyllinen. Aion siis koko risteilyn ajan pitää heitä silmällä….

Kolmen iranilaisen seurue, kaksi naista ja mies. Melko varmasti jotain hämäräperäistä liittyi ainakin toiseen naisista, sillä hän valokuvasi herkeämättä, erityisesti kanssamatkustajiaan. Myös miehessä oli jotain epäilyttävää, koska osasi teeskennellä niin hyvin kestävänsä kahden naisen samanaikaista taukoamatonta kälätystä, molemmin puolin.

Neljän ranskalaisnaisen seurue, josta jokainen puhui solkenaan jotain käsittämätöntä salakieltä. Sangen epäilyttävää tuollainen salakielen käyttö.

Vietnamilainen nuori pariskunta: olivat aivan liian kiltinoloisia, jotain hämärää ja katalaa täytyi olla jommankumman mielessä. Tai sitten molempien.

Etelä-Korealainen pariskunta, joka ei melko varmasti ollut eteläinen pariskunta vaan molemmat olivat mitä todennäköisimmin POKE:n vaageja eli pohjois-korealaisia vakoiluagentteja tekemässä havaintoja mahdollisista jenkkisoluttautujista, jotka olisivat valepukeutuneet ohjuksiksi. (En kyllä itse nähnyt laivassa yhtään ohjukselta näyttävää jenkkiä. En tosin edes jenkiltä näyttävää jenkkiä).

Toinen vietnamilainen pariskunta, jotka olivat naamioituneet saksalaisiksi. Ja vielä huonosti, sillä sokeakin olisi nähnyt kilometrien päähän, että he olivat vietnamilaisia tai ainakin näiltä seuduilta. Puhuivat kyllä saksaa saksankuuloisesti.

Meksikolaisia oli neljästä kuuteen, he olivat niin vikkeliä ettei heidän lukumäärästään ollut täyttä varmuutta eikä kenenkään aikeista oikein saanut selvää. Myös he käyttivät salakieltä jota emme pystyneet ratkaisemaan niin lyhyessä ajassa.

Espanjalainen pariskunta, mies oli naamioitunut Colin Farreliksi. Miksi? Tuo, jos mikä, oli hyvin, hyvin epäilyttävää.

Yksinäinen aussienglantilainen. Epäilyttävän yksin.

Yksinäinen meksikolaisnainen, joka jakoi edellä mainitun aussinegelsmannin kanssa hytin (kyllä, heidät laitettiin samaan hyttiin vaikka olivat eri sukupuolta ja ventovieraita toisilleen. Vai olivatkohan sittenkään?)

Vielä joukossa oli yksi englantilainen, joka halusi myös jakaa hytin edellä mainitun meksikolaistytön kanssa, mutta ei voinut, koska toinen englantilainen asusti jo hytissä. Raamit intohimorikokselle olivat siis käsinkosketeltavan valmiit.

Ja sitten risteilyllä olimme tietysti myös me, häpeämättömän utelias nuuskija apunani uskollinen kumppanini lentosotamies Moistings. Ja me kyllä ratkaisisimme vaikka sitten tekemättömän rikoksen jos niikseen tulee! Laivalla hääräsi edellä mainittujen henkilöiden lisäksi myös erinäistä laivan henkilökuntaa, mutta heidät totean syyttömiksi kaikkeen heti alkuun. Heillä oli aivan liian kiire meidän matkustajien hyvinvoinnin vaalimisessa eivätkä siten ennättäisi ketään murhailemaan. Eikä oppaamme voinut vahingoittaa yhtäkään matkustajista, sillä se olisi tiennyt yhtä tippiannosta vähemmän. Siinä siis lyhykäisyydessään koko epäilyttävien kanssamatkustajiemme lista, toki jokainen on syytön kunnes on tapahtunut joku rikos, vai miten se meni. No, eniwei. Nyt tarina siis alkakoon.”

 

 

Sillä aikaa, kun olimme katsastamassa hyttimme ja levittelemässä sinne kamojamme ympäriinsä, oli laiva irtaantunut satamasta ja lipusimme jo hyvää vauhtia kohti tuota tarunomaista meren lahtea, sivuillamme ja perässämme vanavedessä muutama muukin laiva. Aivan ensimmäisenä kokoonnuimme kaikki matkustajat laivan ravintolaan, jossa oppaamme kertoi meille risteilyn ohjelmasta. Söimme sen jälkeen runsaan ja hyvän lounaan (kaikki ruokailut kuuluivat risteilyn hintaan, juomiset piti kuitenkin maksaa erikseen), jonka jälkeen siirryimme hinauksessa olevaan pieneen paattiin, joka vei meidät läheisen saaren luolille (en kyllä millään muista luolien nimeä). Luolat olivat tosi suuret ja upeat könytä, kuumahan tuossa könyämisessä totisesti tuli.  Onneksi luolavierailun jälkeen ajoimme vielä sillä pikkuisella paatilla toisen saaren rantaan, jossa pääsimme käymään uimassa. Muitakin turisteja oli rannalla samaan aikaan ylen määrin, mutta ei ollenkaan niin järkysti kuin Thaimaan PhiPhi-saarilla vieraillessamme. Laivoja risteili kuitenkin täällä Halong Baylla melkoisen paljon, onneksi kaikki turistit eivät olleet samassa paikassa samaan aikaan. Uimisen jälkeen ajelimme takaisin laivalle, kävimme suihkussa ja valmistauduimme illalliselle.

 

 

 

 

Halong Bay eli Halonginlahti on osa Toikininlahtea, joka kuuluu Etelä-Kiinan mereen. Tuo kaunis lahti käsittää karstimaasta muodostuneen yli tuhannen saaren saariston. Osa tuota saaristoa on Unescon maailmanperintökohdetta. Jotkut noista saarista ovat isoja ja korkeita kohoten aivan jyrkkäseinäisesti jopa 200 metrin korkeuteen. Jotkut saaret ovat sitten pieniä, mutta nekin ovat korkeita. Saarten lisäksi tuota upeaa näkymää korostaa aivan uskomattoman vihreä merivesi. Lahdella risteilee samaan aikaan kymmenittäin laivoja, pieniä ja todella suuria risteilyaluksia, mutta niitä ei ole kuitenkaan häiriöksi asti. Varsinkin pimeällä oli todella upean näköistä kun lahdella näkyi vain ankkureissaan olevien laivojen valot.

 

 

 

 

 

Oppaamme kertoi toisenlaisen tarinan tuosta Halong Bayn synnystä. Hänen kertomansa tarinan mukaan aivan aikojen alussa taivaasta tuli lohikäärmeitä auttamaan Vietnamia, jonka vihollinen oli aikeissa vallata. Kun sitten valtausyritys oli kukistettu ja lohikäärmeitten oli aika palata takaisin taivaaseen, pienet lohikäärmeet eivät tahtoneetkaan lähteä, vaan halusivat jäädä tänne maan päälle. Ja noista tänne jääneistä lohikäärmeistä muodostuisivat sitten nuo lahden saaret. Halong Bay tarkoittaakin ”Laskeutuvien lohikäärmeiden lahtea”. Kuinka kaunis olikaan tuo tarina ja minusta se oli paljon parempi kuin tuo Wikipedian keksimä.

 

 

Ja kaunis oli meidän iltammekin tuolla laivalla. Tosin, koska kaikkien suihkuun meno uintireissun jälkeen ajoittui ajallisesti samaan kohtaan, suihkusta tuli vain suihkupäätä heputtamalla sen verran vettä, että sai juuri ja juuri itsensä huuhtaistua. Erittäin maittavan ja runsaan illallisen (pöytään kannettiin koko ajan uutta syötävää ja ruokarajoitteinenkin otettiin hyvin huomioon) jälkeen siemailimme drinksut (ekat koko reissullamme) yläkannella ja seurustelimme muiden matkaajien kanssa. Ennen nukkumaan menoa sai vielä yrittää kalastaa merestä mustekaloja ongella (?), laulaa karaokea ja/tai juoda vain itsensä känniin. Miltei kaikki me sitten yritettiin pimeässä onkia mustekaloja, jotka harmiksemme älysivät pysyä kuitenkin rauhallisimmilla vesillä. Jestas, miten olikin upeaa olla pimeässä lämpimässä yössä keskellä meren lahtea, tummien, jyrkkäreunaisten saarten saartamana, vain laivojen valot valaisimina. Reissumme ehdottomia kohokohtia!

 

 

 

 

”Illan aikana ei tapahtunut mitään erikoisenlaatuista, jokainen näytteli osansa hyvin, mikäli siis oli jotain näyteltävää. Yökin oli rauhallinen, mitä nyt saksalaisiksi pukeutuneet vietnamilaiset äityivät kovaääniseen sananvaihtoon (saksaksi) ja kiljahtipa naispuolinen vakooja sen verran hälyyttävästi kerran, että jo kuvittelin rikosta tapahtuvan, mutta se olikin sitten vääränlainen kiljahdus. (hyttimme olivat vierekkäin, en siis kuunnellut kenenkään ovien takana). Päätin kuitenkin pitää aamulla silmäni auki…”

 

 

Olimme laittaneet kännyyn herätyksen viideltä seuraavana aamuna, että emme missaisi auringonnousua. Ja niin olimme silmät sikkaralla ranskalaisten tyttöjen kanssa viiden jälkeen aamulla laivan yläkannella kuvaamassa upeaa auringonnousua. Kyllä muuten kannatti herätä. Puoli seitsemältä taiteilimme kannella Tai chita, kuka mitenkin onnistui itseään vääntelemään, mallia näytti edessä oleva silkkipyjamainen Tai chi-taitaja. Aamiaisen saimme seitsemältä (kahvia, voi kiitos kiitos), jonka jälkeen lähdimme taas pikkupaatilla liikkeelle. Ajelimme sillä erään saaren läheisyyteen, jossa saimme kajakit melontaretkeä varten. Jokaiseen kajakkiin meni kaksi soutajaa ja meidät ohjattiin soutelemaan lähellä sijaitsevan saaren sisällä olevaan laguuniin. Sinne soutelimme lyhyen luolan läpi ja se oli kyllä todella hieno kokemus. Saarella asusteli kuulemma paljon apinoita mutta me emme nähneet kuitenkaan yhtäkään. Aikamme meloiltuamme palasimme peput märkinä takaisin laivalle. Ennen lounasta meille pidettiin vielä kokkikoulua, jossa saimme opetella tekemään kevätkääryleitä, tuoreita sellaisia eli emme paistelleet niitä ollenkaan. Tosin kaikki oli valmiina, me käärimme sitten vain valmiit täytteet riisipaperiin, ihan kuin olisi tehnyt burritoksen. Mutta hyviähän niistä tuli.

 

 

 

 

 

 

”Aamupävän aikana yritin kuumeisesti ottaa lukua kanssamatkustajista, puuttuisiko ketään, mutta meksikolaisia ei tahtonut saada kaikkia samaan tilaan yhtäaikaa sitten millään. Eli jos joku puuttuisi, se olisi kyllä melko varmasti meksikolainen. Vai vietnamilainen? Mutta missä on saksalaiset? Näistä saanut enää mitään tolkkua…” 

Lounaan jälkeen meidän piti tyhjentää hyttimme ja pikkuhiljaa laiva alkoi matkan takaisin kohti satamaa. Me istuskelimme kannella nauttien auringosta, merituulesta ja huikeista näkymistä. Laivan kannelta näkyi, että roskaa oli meressä paljon, varsinkin muovikasseja oli kaikenväristä. Kylläpä olisi ollut noloa, jos laivan ohi olisi lipunut Prisman muovikassi. Onneksi ei lipunut. Oppaamme kertoi, että aiemmin vietnamilaiset ovat roskanneet ympäristöä paljon mutta nykyään ovat kunnostautuneet/kunnostautumassa tuossa asiassa. Vielä kuitenkin roskaa riittää vaikkakin lahtea siivotaan säännöllisesti. Näimme meressä myös hirvittävän paljon meduusoja, valtavia köllyköitä ja sitten oli sellaisia pienempiä, joilla oli perässään pitkä häntä. Ja me oltiin uitu samoissa vesissä. Kääk.Kääk.

 

 

Tässä valmistuu kevätkääryleitä

 

”Kaikki matkaajat, jotka olivat tulleet laivaan, myös poistuivatkin sieltä. Eli laivalla ei tapahtunut rikosta, ei ainakaan murhaa. Mutta kyllä me jokin päivä vielä tämänkin selvitämme, nimittäin näinkin räikeän tapahtumattoman rikoksen. Minä ja kumppanini lentosotamies Moistings.

 

 

Satamassa olimme yhden maissa iltapäivällä ja tunnin odottelun jälkeen (bussi oli jossain hukassa) bussimatka kohti Hanoita alkoi. Osa porukastamme lähti toisiin kyytiin, joten bussi ei ollut niin täysi kuin tullessa. Hyvillä mielin, väsyneinä mutta onnellisina, istahdimme taas kyyditettäviksi. Risteily oli kyllä ylittänyt odotuksemme ja ehdottomasti oli tämän reissumme kohokohtia. Eikä Halong Bayn upeus ole suinkaan tarua vaan ihan totisinta totta.

Matkan puolivälissä satuimme liikennekolaripaikalle. Bussin ajaessa paikan ohi, näimme tien toisella kaistalla verilammikossa osin pienellä matolla peitetyn miehen ruumiin. Koko loppumatkan ajatukset sitten palasivat tuon tuostakin tapahtuneeseen ja siihen suunnattoman suureen suruun, jonka tämän menehtyneen omaiset ja läheiset joutuisivat sinä päivänä kohtaamaan. Mielissämme ja ajatuksissamme lähetimme suuren sylillisen voimia heille.