Ennen matkaa

Jo pitkään on mielessämme kytenyt ajatus täydellisestä hyppäämisestä pois oravanpyörästä ja lähtemisestä kiertämään maailmaa laidasta laitaan. Todenteolla ajatusta aloimme kehittämään kesästä -16 alkaen ja siitä pyörät ovat pikkuhiljaa alkaneet pyöriä kohti lähtöpäivää, alkuun hieman hitaasti, mutta pyörineet kuitenkin. Mukaan tuli tuossa matkan suunnittelussa muutama ylimääräinen muuttuja jarruttelemaan aikataulua, mutta nyt kaikki esteet matkan toteutumiselle on selvitetty.

 

Tiukoista aikatauluista pyrimme eroon

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomen ilmasto on myös meille yksi syy lähteä

Asunnon laitoimme myyntiin jo loppusyksystä -16 ja yllättäen se menikin kaupaksi suhteellisen nopeasti. Olemme asuneet sen jälkeen  pikkuisessa vuokrakaksiossa. Tavarat (huonekalut ym. joita eivät läheiset huolineet) myimme suurimmaksi osaksi netin kautta. Pienet tavarat, osan vaatteista ym. myimme kirpparilla. Myös kierrätykseen veimme tavaroita ja vaatteita. Eli nyt loppuaikana olomme ovat olleet melko askeettiset entiseen verrattuna, omaisuutta kun on tasan sen verran että se mahtuu kahteen matkalaukkuun.

Koti ja sohva on myyty

Rokotuksia varten kävimme oikein matkailulääkärillä. Meillä olikin muutoin rokotukset kunnossa, ainoastaan keltakuumerokotukset saimme käsivarteen. Lääkäriltä saimme myös reseptin malarialääkettä varten. Otamme nuo lääkkeet mukaan ihan varulta jos tulee matkattua malaria-alueelle.

Matkavakuutukset piti myös uusia, tulipa melkoisen kalliiksi uudet vakuutukset: tonni per nenä per vuosi. Mutta onhan tuo vakuutus pakko ottaa koska se on melkein varma, että jos ei ole kunnon vakuutusta, niin silloin ainakin jotain ikävää sattuu.

Matkamessuilla kävimme helmikuussa tutkimassa mitä maailmalla on meille tarjottavana. Ja tarjoaahan se vaikka mitä. Paljon saatiin informaatiota eri maista ja mannuista, esitteitä raahasimme kotiin ”muutamia”. Messuilla tapasimme ”cocoa etsimässä”-blogin  aivan ihastuttavan pariskunnan ja heiltä saimme mukavasti tietoa siitä, mitä pitää ottaa huomioon pitkää reissua suunniteltaessa. Olemme lueskelleet sekä heidän että muiden matkaajien blogeja ja suosittelen muillekin matkaa suunnitteleville lukemaan toisten matkaajien kokemuksia. Todella avartavaa.

 

Minne matka suuntaakaan ensimmäisenä?

 

Pakkaamisesta ja varustelusta muutama sananen. Mukaan lähtee siis kaksi matkalaukullista omaisuutta. Laukkuihin pakataan vaatetta, kenkiä, henkilökohtaiset tavarat ja tarvikkeet, tekniikkaa (aika paljon), matka-apteekki ja sitten vielä viimetipan tarvikkeet, jotka aina ”melkein unohtui”. Ja tietysti matkustusasiakirjat. Matkalaukut saavat painaa yleensä lentoyhtiöstä riippuen 20-23kg eli max. 2 x20 kilolla lähdetään liikkeelle. Reput kuljetamme käsimatkatavaroissa, niissä on sitten kaikki elektroniikkatavara.

Varustelua, ötökkämyrkky puuttuu

Matkaa varten hankimme ”catepillar”puhelimen, joka kestää melkein pienen ydinräjähdyksen. Lisäksi matkalle ehdottomia mukaan otettavia ovat leatherman, taskulamppu, ensiapupakkaus, jeesus-teippi ja sitten vielä tuollainen ihmemassa, josta voi muovailla hätätilassa vaikka veneen (siis tällä määrällä melko pienen).

Metallinpaljastimet lähtevät myös mukaan. Onneksi nuo etsimet ovat kevyitä matkalaukussa kuljettaa. Lähinnä rantapiipparointia varten otamme ne mukaan. Monilla reissuilla etsimet ovat olleet mukana ja lähinnä miespuolinen matkaaja on rannoilla piippaillut  naispuolisen matkustajan kohentaessa rusketustaan vaakatasossa.

Mukaan pääsee vain etsin, lapio joutuu jäämään Suomeen.

Koska ensimmäinen matkamme suuntautuu jenkkeihin, kuului meidän hakea ennen matkalle lähtöä ESTA-luvat jotta päästään maahan. Niiden hakeminen netin kautta oli onneksi melkoisen helppoa ja luvat tuli sähköpostiin jo seuraavana päivänä.Täytyy käydä tuolla jenkeissä heti ensimmäisenä ennenkuin Donaldin aivoitukset menevät aivan hassuiksi.

 

Hyväksytty hakemus

 

Passit on nyt kaivettu ”naftaliinista” ja lentoliput vihdoinkin hankittu.

Ja menoliput ainoastaan.

Koska lento Tukholmaan lähtee tiistaina aamulla jo yhdeksän maissa, matkustamme jo edellisenä päivänä (ma 24.4.) junalla Helsinkiin ja yövymme lentokenttähotellissa. Junalla jo senkin takia kun ei ole enää autoa…..

 

Täältä tullaan maailma!

 

10 ajatusta aiheesta “Ennen matkaa”

  1. Irene Partanen

    Milenkiinnolla seuraamme matkaanne.Aina saa uutta tietoa ja uusia kuvia. Ajatuksissa mukana.

  2. Kiitos ja kumarrus kommenteista 🙂 Losissa ollaan perillä, laitamme täältä uutta blogipostausta heti kun aikaerosta tokenemme.

  3. Voi hurrrja! Ihan mahasta ottaa ajatus tuollaisesta elämänmuutoksesta. Hyvällä tavalla ☺. Seuraan!

  4. Minna Jokinen

    Täällä edelleen räntää tulee välillä taivaan täydeltä , vappua siis odotellen ?. Jännitetään minne matka onkaan teitä vienyt?. Olette ajatuksissamme ja kuulumisia odotellen ?. Terkuin sisko likka Muuramesta

  5. Nautinnollista matkaa ja unohtumattomia seikkailuja! Mukava seurata miten ja minne matka teitä kuljettaa. Me pidetään täällä lippu korkealla ja jatketaan sitä työtä jonka jätät koti-Suomeen jälkeenne.

  6. Kyllä on mukava kirjoitella ja kuvia julkaista kun tietää, että on seuraajia! Meillä on matka alkanut ihan mukavasti, todellinen kökkökeli (räntäsade vaakatasossa) saatteli meidät Helsingistä matkaan. Nyt Arlandan kentällä odotellaan jatkolentoa.

  7. pirkko sirainen

    Kyllä me täällä koto-Suomessa seuraamme mieluusti matkanne etenemistä.Kiitos!

  8. Antoisaa matkaa, nauttikaa! Mukava kun pidätte blogia, niin saa vähän osallistua tunnelmiin 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *