Da Nangia skootterilla

Hei vaan täältä Aasiasta! Jotenkin on tämä kirjoittelu tänne blogin puolelle tuntunut kovin tahmealta, ei vaan ole saanut aikaiseksi istahtaa läppärin äärelle. Vaikka aikaa meillä olisi kirjoitella vaikka kuinka, vaikka joka päivä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mehän olemme pitäneet majapaikkaa täällä Vietnamin keskiosassa, Da Nangissa, jo toista kuukautta. Vuoden vaihteen jälkeen viisumit taas umpeutuvat joten viimeistään siihen mennessä pitäisi olla valmiina jo jokin jatkosuunnitelma. Mutta onhan tuohon runsaasti vielä aikaa, joulun jälkeen voidaan sitten ruveta tuota enemmälti pohtimaan.

Sataa sataa ropisee

Kun saavuimme tänne Da Nangiin, aurinko paisteli suurin piirtein täydeltä terältä ensimmäiset pari viikkoa ja lämmintä oli semmoiset 30 astetta, sen jälkeen saapuivat sateet. Täällähän on nyt meneillään sadekausi ja viimeiset pari viikkoa on satanut melkein solkenaan. Lämpötilakin on keikkunut 20-25 asteen välissä, mikä tuntuu näillä huudeilla jo melko vilpoiselta. Paikalliset ovatkin sonnustautuneet nykyään pääsääntöisesti toppatakkeihin ja sadeviittoihin. Me olllaan vielä kuitenkin tarettu lyhytlahkeisissa kesävaatteissa, vaikkakin iltaisin hupparissakaan ei ole tullut kuuma. Kertissadetakit kuuluvat nykyään oleellisesti myös meidän vaatevalikoimaan. Sisätiloissakin on ikävän kosteaa vaikka ilmastointilaitetta pitää kuinka kuivatusmoodilla. Vaatteet ovat siis jatkuvasti kosteita eikä pyykit tahdo kuivua sitten millään.

Tuulet ovat olleet myös kovia. Rannassa on jatkuvasti niin isot aallot että siellä on liehunut nyt joka päivä punainen lippu uimakiellon merkiksi. Eikä se meitä kyllä suuremmin haittaa, merivesi ei ole ollut edes niin lämmintä, että meikäläisillä olisi jotenkin vaikeaa, kun ei pääse uimaan.

Sadepäivät olemme suurinpiirtein kökkineet sisällä täällä asunnolla. Pasasella riittää tietokoneella suunnitteluhommia ja minulla pyörii onneksi vielä peukalot, molempiin suuntiin. Jotta peukalot eivät nyt täysin nyrjähtäisi tuosta pyörittelystä niin hommasimme läheiseltä kuntosalilta kuukausikortit ja siellä olemmekin nyt päivittäin käyneet veivaamassa puntteja.

Hoi Anissa jälleen kerran

Niinä harvoina päivinä, kun ei ole satanut vettä, olemme vuokranneet skootterin ja ajelleet lähitienoilla. Yksi päivä vierähti Hoi Anissa, joka on kaupunki noin 30 kilometriä etelään Da Nangista eli ihan siis skootterajelun päässä. Hoi Anissa olemme toki käyneet jo aiemmillakin reissuillamme mutta siellä on aina yhtä mukava käydä uudelleen. Ihan niin kuin Fuengirolassa ollessa pitää aina käydä Mijas Pueblossa.

Päivän vietimme ihan vaan käppäilen Hoi Anin vanhassa kaupungissa joka on muuten yksi Unescon maailmanperintökohteista. Kaunistahan siellä on, paljon värikkäitä vanhoja rakennuksia, joista vanhimmat ovat 1400-luvulta, sekä aitoa vietamilaista kulttuuria. Tokihan siellä on myös runsaslukuisasti ravintoloita, kuppiloita, museoita, gallerioita ja kaiken maailman putiikkeja koska puhdas turistikohdehan vanhakaupunki nykyään on.

Kadulla vastaan tuli kaikenlaista yksityisyrittäjää kaupaten kaikkea aina aurinkolaseista postikortteihin, halusipa siinä muutama vietnamilaismamma poseerata valokuvamallina kantamustensa kanssa kohtuullista dongikorvausta vastaan. Ei tullut tällä kertaa kauppoja sillä tietokoneen tallennustilassa sattuu jo olemaan muutama kuva samanlaisista mammoista kantamuksineen.

Hoi Anissa on joka kujalla ainakin yksi tai kaksi räätäliä, ihan omanlaisen kostyymin saisi näissä räätäliliikkeissä teetettyä varsin mainioon hintaan, jos vain rinkassa olisi tilaa eikä itse olisi niin kiintynyt kauhtuneisiin vaateparsiinsa. Kaupungissa on kaupan myös paljon kauniita tauluja ja tietenkin niitä ihastuttavia paperilyhtyjä joita Hoi Anin katukuvassa näkyy tuhansia.

Ajellessamme Hoi Anista takaisin Da Nangiin pistäydyimme, oikeastaan ihan vahingossa, jonkinkaltaisella ekologisella resort-tiluksella. Tuolle resortalueelle oli tavallisesti sisäänpääsymaksu, mutta jostain syystä juuri sinä päivänä sinne ei tarvinnut lippua ostaa, vartija kopissaan näytti käsimerkein, että ei kun sisään vaan. Se, miksi tätä aluetta mainostettiin ekologisesksi, jäi hieman auki, mutta sillä ei ollut niin kauheasti väliä.

Enpä ole pitkiin aikoihin käynyt niin täydellisen nätissä paikassa. Alue oli kauttaaltaan kauniisti laitettu, oli kukkaistutuksia, patsaita ja vieraiden käyttöön upea uima-allasalue, jonka viereisellä viheriöllä möllötteli vesipuhveli poikineen. Alueen reunassa kulkevan pienen kanavan varrella oli mökkejä joita voi vuokrata joko päiväksi tai ihan pidemmäksikin aikaa. Mökit näyttivät hieman alkeellisilta (eli siis ekologisilta) ulospäin mutta sisältä ne olivat kuin hyvätasoisen hotellin hotellihuone. Ja niin rauhallista kaikkialla sillä tuo resortalue sijaitsi suurin piirtein “ei missään”. Olihan totisesti käymisen arvoinen paikka vaikka siinä ajassa kerkesikin jo muutama ekologinen illiäinen jättämään kutiavan tervehdyksensä shortsin lahkeen alapuolelle.

Marple Mountainin luolat

Yhtenä aurinkoisena päivänä ajelimme skootterilla läheiselle Marple Mountainille eli marmorivuorille. Nämä vuoret sijaitsevat vajaan kymmenen kilometrin päässä kaupungista ja niitä lähestyessä alkaa tien varret notkumaan jos jonkinmoisista marmoripatsasaista, isoista ja pienistä. Jokin yhteys on siis patsailla ja vuorilla kaiketi olemassa.

Kun pääsimme vuoren parkkialueelle, kimppuumme hyökkäsi oitis muutamia putiikin pitäjiä jotka kaikki olisivat halunneet ohjata meidät juuri heidän kojuilleen tekemään marmoripatsas ja -koruhankintoja. Me olimme sen verran tympeitä ihmisiä eikä lotkautettu korviamme näille kaupustelijoille vaan suuntasimme kulkumme suoraan kohti vuorta ja sen sisällä olevia luolia.

Vuoren huipulle oli melkoinen kapuaminen mutta kyllä siellä maisemat jälleen kerran palkitsivat könyämisen. Onneksi rinteessä oli suhteellisen helppokulkuiset kiviset portaat ettei ihan tarvinnut ryteikössä rämpiä. Osaan vuorelle olisi päässyt lasiseinäisellä hissillä mutta se ei ollut todellakaan varteenotettava vaihtoehto korkeanpaikankammoiselle.

Marmorivuorella on yhteensä viisi luolaa, joista yksi on niin pieni, että Pasanen sai käydä siellä ihan keskenään. Minä, jolla sattuu olemaan korkeanpaikankammon lisäksi myös jonkinasteinen ahtaanpaikkankammo, jäin siksi aikaa luolan suulle norkoilemaan. Parissa suuremmassa luolassa uskalsinkin sitten jo minäkin käydä ja olivathan ne kerrassaan upeita.

Koska juuri tuona päivänä oli erityisen kuuma, päätimme vuoren huipulla käynnin ja kolmen kolutun luolan jälkeen laskeutua vuorelta takaisin alas nauttimaan parkkipaikan välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa kuppilassa jääpaloilla kyllästetyt kahvit. Ja saimme siinä saman tien seuraksemme muutaman marmorituotteen kaupustelijan.

Lady Buddha ja saavuttamaton apinavuori

Skootteriajelumme jatkui seuraavana päivänä ja ajelimme heti aamusta tapaamaan vanhaa ystäväämme Lady Buddhaa. Pääsymaksua ei tuonne patsasalueelle erikseen ole mutta halutessaan (ja mikä lienee ihan odotettua) voi sujauttaa pois lähtiessään lahjoitussetelin tai kaksi pieneen puulaatikkoon. Alue on hieno ja Lady Buddha niin iso ja komea kuin muistimmekin. Muurien päällä ja puiden oksilla apinat töllistelivät ohikulkijoita zoomaten samalla, olisiko ohimenevällä jotain pöllittäväksi kelpaavaa irtotavaraa.

Sitä olemme tuumailleet, että miksiköhän tuo naispuolinen buddha on solakka ja kaunis vienoine hymyineen, kun taas miespuolinen Buddha on veistelty lihavaksi, isopötsiseksi naureskelijaksi. Ja lisäksi on vielä olemassa Buddha-patsaita siltä väliltä, eikä niistä oikein tiedä, että mitä sukupuolta ovat. Kai tuohonkin löytyisi selityksensä, jos viitsisi asiaan hieman perehtyä. Muistelen lukeneeni jostain, että tuo lihava Buddha kuvaa onnellisuutta, eli on siis kaiketi kehopositiivisuutta ihan jumalallisessa muodossa. Mutta yhtäkaikki, siellä vuoren kupeessa näitä patsaita kuitenkin tönöttää, sulassa sovussa. Jos jollakulla on tästä enemmän tietoa niin voisi meitä asiasta valaista.

Patsasalueelta päätimme jatkaa eteenpäin vuorelle jota kutsutaan apinavuoreksi, Monkey Mountainiksi. Tuolla samaisella vuorella ajelimme neljä vuotta sitten ja jos on onnea eikä ole kovin pilvistä, sieltä on todella messevät näköalat. Ja jos on oikein paljon onnea, niin siellä saattaa nähdä myös joitain hieman harvinaisempia apinoita. Loppujen lopuksi meillä ei tuon apinavuoren suhteen ollut sitten minkäänlaista onnea.

Ylöspäin ajeltaessa ajotien varrella tuli tasaisin väliajoin vastaan kylttejä joissa oli tiedotus, että automaattiskootterilla ajeleminen ylös vuorelle on kielletty. Mehän emme tuota pahemmin noteeranneet sillä muillakin vuorelle menijöillä näytti olevan automaattiset menopelit allaan. Kunnes sitten noin puolessa välin vuorimatkaa tie olikin tykkänään suljettu puomilla. Siinä sitten ihmettelimme parin muun vuorelle halajavan skootteriseurueen kanssa asiaa, kukaan ei oikeasti tiennyt miksi tiellä oli sulku. Joku tiesi kuitenkin kertoa, että tuo kielto automaattivaihteisille on sen vuoksi, että tie vuorelle on niin jyrkkämäkinen ja siten saattaa olla vaarallinen automaattivaihteisella ajella. Hmmm…eipä ollut neljä vuotta sitten, kun siellä viimeksi ajelimme.

Mutta syy siihen, miksi tie oli suljettu puomilla ja puomin vieressä olevassa kopperossa ei ollut ketään joka olisi halunnut tarkistaa skootterien vaihteistot, jäi meille sillä kertaa arvoitukseksi. Koska kuitenkin oletimme, että tuo tiesulku liittyy jotenkin niihin kieltoihin automaattiskoottereista, päätimme seuraavan kerran ajella vuorelle manuaalivaihteisella kotterolla, ja katsoa mitä sitten tapahtuisi.

Siispä parin päivän päästä vuokrasimme manuaalivaihteisen moposen ja posottelimme sillä hieman nykien takaisin vuorelle. Sama juttu, tien yli kulki yhä puomi ja nyt oli paikalla vartijakin jonka kansainvälisestä käsimerkistä ei voinut erehtyä eli suomeksi stop tykkänään. Tällä vartijalla ei näyttänyt olevan minkäänlaista kiinnostusta skootterimme vaihteistoa kohtaan vaan hän huitoi käsillään, että kääntykäähän vain takaisin. Me hölmöinä siihen kyselemään, että milloinkahan eteenpäin sitten sopisi ajella. Ehdotimme tomorrowta eli huomista ja sen verran vartija sai englanniksi tokaistua että no tomollow eli ei huomenna. Muuta emme vartijasta irti saaneet. Eihän meidän auttanut siinä sitten muu kuin kääntyä taas kerran takaisin samoin kuin muutama muukin apinavuorelle yrittänyt.

Koska paikalle hiippailevat uteliaat banaanin syöjät oli jo kertaalleen kuvattu, ajelimme suoraan vuorelta alas tuttuun kahvilaan hörppimään sumpit ja samalla suunnittelemaan minne sitten seuraavaksi ajelisimme. Kahvilan pitäjä tiesi viimein kertoa meille, että apinavuorelle ajelu oli nyt kielletty koska aikaisemmin alueella riehuneet rankkasateet olivat aiheuttaneet vuorilla massiivisia maanvyörymiä. No niin, saatiinpa asialle selvyys mutta olisihan se ollut kuitenkin aika reilua, että tuosta olisi ollut jonkinlainen lakaatti jo tien alkupäässä.

Vuorelle kuitenkin

Siinä kahvitellessa Pasanen bongasi googlemapsista toisen lähistöllä sijaitsevan vuoren jonne voisimme kokeilla pääsyä. Olimme lukeneet jo aiemmin, että kyseisen vuoren yli kulkee upeamaisemainen tie jatkuen aina Hueen saakka ja jota erityisesti moottoripyörämatkaajat suosivat. Neljä vuotta sitten, kun me matkasimme linikkakyydillä Huesta Da Nangiin, eli pohjoisesta päin, linikkareitti kulki toista tietä ja meiltä jäi tuolloin kaikki googlessa mainitut hienot maisemat näkemättä. Eli sinnepä siis.

Tälle vuorelle tie oli auki mutta matkan aikana näimme monia vuoren rinteeltä valuneita maanvyörymiä jotka onneksi oli jo keretty raivata pois tieltä. Osa noista maanvyörymistä oli ollut niin voimallisia, että tien toisella puolen kulkeva kaide oli vääntynyt muodottomaksi tai katkennut kokonaan. Vuorelta valuneita suuria kivenlohkareita lojui vielä tien varrsilla ja monessa kohtaa raivaustyöt jatkuivat yhä.

Noin puolivälissä matkaa pysähdyimme tien varrella olevaan kuppilaan jossa nautimme ihan karseat kahvit mutta maisemat olivat hienot. Siinä kahvitellessamme hilasi kuppilan omistaja tuolinsa meidän pöytään ja alkoi siinä suvereenisti kaupitella jos minkäkinlaista hilua. Jouduimme pikkuisen siinä puijaamaan, että olimme ostaneet moisia jo kaupungilta ja hän tyytyi siihen. Olemme huomanneet, että parhaiten noista kaupittelijoista pääsee eroon, kun ihan pokkana narraa “jo ostaneensa sitä”, “käyneensä jo siellä”, “syöneensä jo masun täyteen” jne. Siihen tyytyvät ja lopettavat kaupittelun. Kunnes sitten tapaamme seuraavan kerran.

Kuppilalta jatkoimme kiemuraista vuoristotietä ylöspäin ja aina vaan ylöspäin. Ihan tien vierestä laskeutuivat jyrkät rotkot alas eikä tien laidassa ollut kuin matalat kaiteet, joissain kohdin kaiteet puuttuivat tykkänään. Kun olimme noin kilometrin päässä vuoren huipusta, jouduin jo koputtelemaan Pasasta kypärään, että eiköhän jo riitä tämä ylöspäin meneminen. Minusta me olimme jo tarpeeksi korkealla ja ajattelin kauhulla paluumatkaa, jolloin ajelisimme sen jyrkimmän kohdan tien toista laitaa. Siinä sitten pysäköimme skootterin levikkeelle tien viereen ja pidimme pienimuotoisen mietintäpaussin eli minä mietin ja Pasanen suostutteli.

Päätimme sitten kuitenkin jatkaa matkaa vuoren huipulle asti koska se ei enää kaukana ollut. Ja kyllähän se kannatti, maisemat olivat huikeat. Olisimme olleet huipulla kauemmankin aikaa mutta siellä oli niin paljon läheistä tuttavuutta haluavia ampiaisia, joten lyhyeksi jääneen breikin jälkeen lähdimme valumaan takaisin alas kaupunkiin. Ensin ajattelin pitää silmät kiinni kaikkein jyrkimmän osan matkaa mutta silloin tuossa alla olevasta videon pätkästä olisi ehkä tullut jotenkin erilailla mielenkiintoinen. Ja kun laskettelimme vuoritietä hiljakseen alaspäin niin ei se sitten tuntunutkaan ollenkaan pelottavalta.

Siinä ne meidän pidemmät skootteriajelut sitten olivatkin. Muutoin olemme suhailleet ihan vaan tässä kaupunkialueella. Da Nangia halkovan Han-joen yli menee monta kaunista siltaa ja varsinkin iltavalaistuksessa ne ovat hienoja. Lohikäärme-silta, Dragon Bridge, joka viikonloppuiltaisin sylkee tulta ja vettä kitusistaan, on lähimpänä meitä ja ihan sen kupeessa sijaitsee kauppakeskus johon ajelemme skootterilla aina silloin, kun on tarvetta isommille ruokaostoksille.

Mopoja, mopoja, mopoja

Liikenne on täällä yhtä sekavaa kuin ennenkin, mopoja tulee ja menee joka suunnasta, töötit tuntuvan olevan jatkuvassa käytössä. Siellä seassa Pasanen on sitten meitä kyytsäillyt parhaan taitonsa mukaan. Liikenteessä ajelevan on vain mentävä mopovirran mukana ja yritettävä väistää niitä jotka eivät väistä. Liikennesäännöistä ei täällä tarkalleen ottaen ota selkoa, ehkei ne ole niin tärkeitä, mennään mistä mahtuu. Liikenneympyrässä ajaminen tai siihen sekaan meneminen on hirveää koheltamista, siellä tuntuu pätevän etupäässä viidakon lait: syö tai tulet syödyksi. Kuitenkaan kolaritilanteita emme ole nähneet ainuttakaan, mikä on jo sinällään ihmeteltävää.

Liikennevaloja kunnioitetaan täällä pääsääntöisesti, punaisia päin ei juurikaan ajeta. Tästäkin huolimatta tietä ylittävän käppäilijän kannattaa olla varovainen eikä täysin luottaa valoihin, sillä aina jostain suunnasta kaartaa kuitenkin mopo tai kaksi eteen. Suojatiethän täällä ovat lähinnä vitsikkäitä koristemaalauksia, niillä ei ole minkäänlaista suoja-arvoa tietä ylittävälle käppijälle.

Seuraavassa postauksessa kirjoittelen sitten meidän viisumireissusta Kuala Lumpuriin. Tai ehkä sittenkin kerron hieman ruokahommeleista, tai joulusta tai……

Nyt kuitenkin toivotamme kaikille mukavaa joulunalusaikaa, enää kymmenen yötä jouluun!

3 ajatusta aiheesta “Da Nangia skootterilla”

  1. Aika kaoottista liikenne on sielläkin,muistuu mieleen ajat kun joutui ajelemaan Damaskoksen liikenteessä,torvet soivat sielläkin.. Hyvät joulut ja uudetvuodet sinnekin päin maailmaa.

    Terv Jouko perheineen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *