Da Nang ja tulta syöksevä lohikäärme

Me ollaan kyllä matkustettu bussilla tällä reissulla enemmän kuin koko elämämme aikana, siis yhteensä. Kilometrejä on kertynyt ihan mukavasti, onneksi ollaan matkattu yleensä hyväkuntoisilla busseilla ja hyvillä paikoilla. Da Nangiinkin siis siirryimme bussilla, nyt saatiin edelliseen bussimatkaan verrattuna todella hyvät paikat (huonompiahan ei kyllä olisi voinut saadakaan). Paikkamme olivat heti bussin etuosassa olevat ylä peti/penkkipaikat, joten nyt ei tullut yhtään huonoa oloa matkan aikana, eikä kukaan vieruspaikkalaisistakaan onneksi ylen antanut. Kahdeksisen tuntia kesti taaskin bussimatka mutta nyt tuo aika meni kuin siivillä.

 

 

Hotellille ajelimme bussiasemalta uber-taksilla. Nuo uberit on kyllä mukavia ja turvallisia täällä käyttää koska matkan hinta on jo määritetty ja maksettu ennen matkaa, joten ei tule tuossa matkan hinnassa huijatuksi. Täällähän joillakin yksittäisillä taksihemmoilla on joskus tapana turisteja vähän huijata tuon matkataksan suhteen. Hotellimme (ensimmäinen niistä) oli Sea View hotelli, pieni hotelli, jossa oli meille pieni huone ja jonka sängyssä oli maailman kovimmat patjat. Tai sängyssä oli yksi, hyvin kova muovitettu patja, toki lakana oli patjan päällä hieman pehmittämässä öistä makuukokemusta. Peittoa ei ollut sängyllä ollenkaan, se löytyi mytytettynä huoneen kaapista jonne se sitten myös jäikin. Onneksi meillä kulkee yhä mukana ne Wallmartista hankitut lakanat niin saatiin lakana peitoksi (ilman mitään uniriepua ei osaa kyllä nukkua).  Olimme varanneet tuosta hotellista onneksi vain kaksi yötä, mutta kahdessakin yössä selkäruotomme olivat kyllä melko kovilla. Jopa kirjoittajan ruoto, joka on kestänyt tähän asti miltei mitä vaan, kapinoi tuota kovaa patjaa vastaan.

 

 

Saapumisiltana käppäilimme vielä pimeän tultua meren rannalla ja ihailimme kaukana meren yllä räiskyvää ukkosta.Siitä ei ole kylläkään kuvaa.

Da Nangissa on todella pitkä ja upea hiekkaranta ja samoin on pitkä rannan vieressä kulkeva rantakatu. Rantakatu on melkoisen vilkasliikenteinen, sen varrella on paljon hotelleja ja monia hotelleja oli myös paraikaa rakenteilla. Ensimmäisen kerran koko Vietnamin reissullamme näimme vasta täällä näin paljon vaaleita turisteja ja tuo vaaleiden turistien määrä hieman meitä kyllä hämmensi. Mietimme, että taidamme olla olleet nyt liikaa täällä Aasiassa vain pienten ihmisten parissa, sillä kaikki nuo vaaleat turistit näyttivät niin suurilta. Naisetkin olivat varmaan pitkälti yli kaksimetrisiä, miehet ehkä lähempänä kolmea. Australialaisia turisteja täällä on paljon, joten jospa australialaiset ovatkin suurempia ihmisiä kuin noin yleensä ottaen ihmiset on?

 

 

 

Aamulla, kun olimme saaneet selkäruotomme kammettua nikama nikamalta jotakuinkin oikeisiin asentoihin, lähdimme linkillä Marble Cavesille eli marmoriluolille. Luolat eivät olleet kovinkaan kaukana hotelliltamme, mutta kun tuo paikallinen onnikka hurnuutteli kaikki sivutiet ja pysähtyi JOKA ainoalla pysäkillä (vaikka ei ollut pysäkillä ketään, eikä kukaan ollut ilmoittanut jäävänsä linkistä pois), tuo matka kesti melkoisen kauan. Lähellä noita marmoriluolia alkoivat katujen vierukset täyttymään erilaisista marmoripatsaista ja mitä lähemmäksi luolia päästiin, sen tiivimmäksi kävi patsaiden armeija. Noita luolia on yhteensä viisi tällä alueella ja me pääsimme käymään niistä vain kahdessa. Siksi vain kahdessa, koska kolmelle muulle luolalle oli mentävä ensin näköalahissillä noin 30 metriä vuorenrinnettä ylös ja sehän ei käynyt ollenkaan korkeanpaikankammoiselle. Nuo kaksikin luolaa olivat kyllä ihan käymisen arvoiset, mutta tietysti jäi näkemättömistä luolista hieman apea mieli. Ja huom! Emme hankkineet tuolta reissulta yhtään marmoripatsasta.

 

 

 

 

 

Seuraavana päivänä ei kyllä jatkettu enää asumista tuossa kovapatjaisessa hotellissa vaan varasimme uuden majapaikan miltei toisesta päästä rantaa. Otimme huoneen vain yhdeksi yöksi koska emme kyllä halunneet montaa yötä enää ruodontuhoajilla nukkua. Ja ei ne olleet tämänkään hotellin patjat yhtään sen pehmoisemmat, oli kuin lattialla olisi nukkunut. Joten aamulla sanoimme moi vaan ja jatkoimme kolmanteen hotelliin, jossa olikin sitten sängyissä ihan kelvolliset nukkuma-alustat. Muutoinkin hotellista itsestään (Viktori Hotel) ei ole kuin positiivista sanottavaa (paitsi yhden valtavan kokoisen ötön murhasimme yhtenä iltana huoneessamme).  Illalla vuokrasimme skootterin, joka alkoi heti miltei piiputtamaan moottorivaloa. Kävimme huoltsikalla kysymässä neuvoa ja sieltä kehoitettiin viemään skootteri välittömästi takaisin hotellille ja korjaukseen. Hotellilla ei nähty skootterissa sitten mitään ongelmaa, ja lähdimmekin uudelleen liikenteeseen samalla menopelillä miespuolisen matkaajan saatua vakuutuksen siitä, ettei ylimääräistä maksettavaa tule, jos skootteri lopullisesti hajoaa. Eikä se sitten hajonnutkaan.

 

 

Ajelimme sitten sen moottorihälytysvalon kajossa kolmen kilsan päässä olevalle Lohikäärme-sillalle koska olimme kuulleet siellä tapahtuvan joskus iltaisin jännitäviä asioita. Viikonloppuisin kello 21 nimittäin tuo sillan lohikäärme alkaa syöksemään tulta kitusistaan. Asetuimme hyviin asemiin hieman kello yhdeksää ja melko tarkkaan yhdeksältä alkoikin tulilieskat lentelemään lohikäärmeen kidasta. Ja kun lohikäärme oli muutaman kerran tulisesti hönkäissyt, kasteli se sen jälkeen alhaalla olevien ihastukseksi ihan kunnollisilla vesihönkäyksillä kaikki sillalla seisovat katsojat. Me olimme sitten ne alhaalla ihastuksissaan olijat. Joen varsi kaikkine valoineen oli todella kaunista katseltavaa ja silloin illalla olikin liikkeellä paljon ihmisiä ihastelemassa sekä lohikäärmettä että valoja. Lähellä olevalla aukiolla istuimme kymmenien vietnamilaisten kanssa lasten muovituoleissa (täällä nuo lasten muovikalusteet ovat hyvin yleisessä käytössä), kuuntelimme paikallisia lauluesityksiä ja lipitittelimme kookosvettä suoraan kookoksesta. Ja taas piti vain ihmetellä ja ihastella sitä kuinka ystävällisiä ja sydämmellisiä nämä ihmiset ovatkaan!

 

Tässä videonpätkää tuolta illalta

 

Seuraavan päivän löhöilimme rannalla, China Beachilla, kuten tuota rantaa myös kutsutaan. Auringossa ei kyllä jaksanut olla yhtään ja kun lähistöllä ei ollut tarjolla luonnollisia varjoja (puita, rakennuksia, pensaita, muita ihmisiä), joiden läheisyyteen suojautua, jouduimme maksamaan varjo- ja aurinkotuolipaikoista. Eihän tuo maksu suuri ollut, mutta yleensä emme ota maksullisia paikkoja rannoilta. Periaatekysymys kaiketi. Ranta oli kyllä todella mahtava, hiekka miltei puuteripehmeää ja pitkälle oli matalaa. Liian suuria aaltoja ei myöskään rantaan lyönyt eli vedessä oli mukavaa vain kelluskella. Merivesi oli miltei lämpimintä missä ollaan ikinä lillitty. Kyllä meidän taas kelpasi.

 

 

 

 

Huruuttelimme yhtenä päivänä skootterilla Hoi Aniin, kaupunkiin, joka sijaitsee noin 30 kilsaa Da Nangin alapuolella. Hoi An on kaunis pieni kaupunki, etenkin sen vanhakaupunki, joka on Unescon maailmanperintökohde. Pääsylippu tuonne vanhaan kaupunkiin maksaa kuusi dollaria ja lipulla pääsee käymään siellä useampanakin päivänä, jos vaikka majoittuu Hoi Aniin. Kerrassaan mainiota tuossa kaupungin osassa on se, että se on rauhoitettu tykkänään kaikista moottoriajoneuvoista eli kaduilla voi käppäillä tai mummomankeloida kaikessa rauhassa ilman minkäänlaista mopoarmadan ahdistelua. Ja se on tässä maassa jo pieni ihme. Paikka on todella upea kaikkine pienine putiikkeineen, kuppiloineen, vanhoine rakennuksineen ja katujen yllä olevine paperilyhtyineen. Varmasti mieleenpainuva kokemus, kun nuo kaikki tuhannet paperilyhdyt syttyvät pimeän tultua. Me emme iltaan saakka ihan siellä jaksaneet sitten venyä, vaan ajelimme vielä valoisan aikaan takaisin kämpille. Kertakaikkiaan käymisen arvoinen paikka, jos näillä seuduilla liikuskelee.

 

 

 

 

 

 

Viimeinen päivä Da Nangissa meni ihan vaan kaupungin keskustaa kierrellessä. Shoppailemaan piti mennä, koska osa kirjoittajan vaatteista kaipaa jo uusimista ja kosmetiikkapuoli täydennystä (lähinnä voidemainen puoli, meikkipuoli on saanut olla ihan koskemattomana pussissaan koko reissun ajan, varmaan on jo ripsivärikin pilalla). Jostain syystä kuitenkin, kun tulimme kämpille takaisin, olimme ostaneet vain uuden matkalaukun. Tarpeeseen kylläkin, nimittäin kirjoittajan matkalaukun pyörät eivät ole pyörineet lähestulkoon ollenkaan enää moneen aikaan. Hermojakin ovat jo kerinneet koetella muutamaan otteeseen. Eli nyt kirjoittajalla on hyväpyöräinen matkalaukku mutta ei naamarasvaa eikä ”eiliianantavia” toppeja. Topit saa kyllä säädyllisimmiksi niittaamalla olkaimet hakaneuloilla rintsikoiden olkaimiin mutta pelkkä aurinkorasva ei ihan riitä kosteusvoiteeksi, kaiketi. Eikä matkalaukun päällisestä irtoa minkäänlaista kosteutusta vaikka miten naamansa sitä vasten hankaa. Seuraavalla kerralla sitten.

 

 

Sitten tulikin ajankohtaiseksi miettiä matkan jatkoa kohti Hanoita, mennäkkö junalla, bussilla vai lentäen? Mennäkkö suoraan vai jäädäkkö muutamaksi päiväksi välille? Noita elämän suuria kysymyksiä, mutta ei toki niin suuria, kuten esimerkiksi aikoinaan esitetty visainen kysymys: ollako vai ollakko olemati. Yksimielinen päätöksemme hetkellisen tuuminnan jälkeen oli se, että menemme suoraan Hanoihin (kulkematta lähtöruudun kautta) ja menisimme sinne junalla. Piste. Tuo junamatka kestäisi kylläkin osimmoilleen 16 tuntia, mutta ne maisemat, niiden takia kuitenkin ehdottomasti juna. Ja vielä tuo junamatkakin extriiminä eli ei nukkumatiloissa vaan ihan istumapaikoilla. Kuitenkin pehmustetuilla penkeillä, koviakin olisi ollut halvemmalla tarjolla. Nuo kovat penkit olisivat olleet jo kyllä liian extriimiä. Netin kautta yritimme lippuja varata, mutta jostain syystä emme saaneet maksua suoritetuksi luottokortillamme. Niinpä hotellin respa tarjoutui ystävällisesti tilaamaan meille ne junaliput netistä omaan piikkinsä ja me maksoimme lippujen hinnan hotellille. Tilatuista lipuista saimme tulosteen matkaamme.

 

Section 1

 

Seuraavana päivänä olimme jo hyvissä ajoin juna-asemalla varustettuna kaikinpuolin kaloripitoisin eväin (sipsiä,keksiä, limua ja muuta herkkua), olihan kuitenkin verrattaen pitkä ja raskas junamatka edessä. Tosin kerkesimme siinä junaa odotellessa pistellä herkuista jo suurimman osan suihimme. Tuo Hanoihin menevä juna saapui sitten Saigonista hieman myöhässä, mutta milloinkas junat ovat aikataulussa olleet? Junassa huomasimme, että varaamillamme paikoilla olikin jo matkustajat ja sitä sitten junahenkilö alkoi selvittämään. Hetken selvittelyn jälkeen meidät ohjattiin samassa vaunussa oleville toisille paikoille ja leiriydyimme mieli hyvinä sitten niille. Tarvittavat ympäristön siivoustoimenpiteetkin tuli siinä jo suoritettua. Kunnes hetken päästä samainen junavirkailija tuli huitomaan meille, että kerätkäähän kamanne ja seuratkaa. Purimme leirimme ja seurasimme kiltisti tätä huitojaa. Hän ohjasikin meidät ulos koko junasta ja minä ajattelemaan, että vaihdamme vaan vaunua. Mutta meidät ohjattiinkin asemarakennukselle päin ja samalla juna nytkähti liikkelle kohti Hanoita, eli juna meni jo ja me jäimme ihan kirjaimellisesti asemalle. Suhteellisen mutkallisen selvittelyn jälkeen (junaihmisistä vain yksi puhui englantia ja hänkin liukeni paikalta melko sukkelaan) ilmeni, että hotellimme tilaamien lippujen maksu ei jostain syystä näkynyt junayhtiöllä. Ei maksettuja lippuja –> ei matkaa, melko loogista. Sillä hotellilta saamallamme tulosteella ei ollut siis mitään tekemistä lippujen kanssa (junaa odotellessa olimme sitä jo lippuluukulla näyttäneet  ja joku sanoi tuolloin maagisen sanan: JEES). No, me menimme takaisin samaiseen hotelliin, saimme rahamme takaisin, nukuimme siellä yön yli ja lensimme seuraavana päivänä Hanoihin. Simppeliä. Se, miksi tuo junalippuasia meni noin mönkään, jää kaikkien muiden mysteereiden lailla ratkaisemattomaksi caseksi. Ihan niinkuin sekin, kuka rakensi Stonehengen ja miksi.

 

 

 

 

Mukavan rentouttavia, liikunallisia, värikylläisiä, sateettomia, aurinkoisia, kanelipullaisia, salmiakinmakuisia, ruisleivän tuoksuisia, puolukkaisia ja omppuisia syyspäiviä kaikille teille arvoisat blogimme seuraajat!

Muistakaahan, YOLO!