Cappuccinot La Ramblalla

Barcelonassa olemme käyneet aikaisemmin noin parikymmentä vuotta sitten, muistaakseni tuolloin oli yksi-kaksi jälkeläistäkin vielä matkassa mukana, varmuudella ainakin yksi. Mitään huomionarvoisia muistoja ei kaupungista tuolta reissulta juurikaan ole vaikka punkkuakin tuolloin hupeni huomattavan vähän.

Kuviakin tuolta matkalta on vain muutamia koska tuohon aikaan pelattiin vielä filmirullien kanssa ja useinhan nuo rullat sitten unohtuivat johonkin laatikon pohjalle josta ne vuoden kahden päästä siivousvimman yllättäessä löytyi ihmeteltäväksi, että mitähän tälläkin rullalla mahtaa olla. Ja sitten filmirullan kehityksen jälkeen ihasteltiin perheen ja sukulaisten voimin kaikkia niitä kahtakymmentäneljää paperikuvaa, joissa yhdessä esiintyi melko varmuudella suuri kirkko, muutamassa heilahtaneessa kuvassa juoksenteli oletettavasti omia jälkeläisiä rannalla ja lopuissa kahdessakymmenessä uiskenteli erivärisiä akvaariokaloja.

Barcelonaan Vuelingilla

Koska Kampodzan reissuumme ilmaantui matkalla pari muuttujaa, päädyimme pariksi päiväksi tänne Espanjan Barcelonaan. Lämmintähän täällä ei ollut mutta aurinkoa kylläkin ja sekin riitti meille kun mietimme seuraavaa reittiä Aasiaan. Lensimme tänne halpislentoyhtiö Vuelingilla josta ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Paitsi että lennon aikana matkalaukuastamme oli hävinnyt yksi pyörä, pyörän kohdalla oli vain iso reikä. Onneksi ei kuitenkaan niin iso, että olisivat alkkarit alkaneet ulos laukusta valumaan mutta kenkkuahan se oli kolmepyöräistä työnnellä.

Sen verran jäi meiltä huomioimatta matkaan lähtiessä, että Espanjan vaatimat terveyslomakkeet jäivät meiltä hotellilla täyttämättä. Siinä sitten pikaisesti täytimme check-in-tiskin vieressä lentoasemalla nuo lomakkeet. Eli Espanjan lennolle tarvitsi Helsingin päässä näyttää rokotustodistukset, passit ja noiden terveystietolomakkeiden QR-koodit. Espanjan puolella maahantulovirkailijalla oli kiinnostusta ainoastaan tuota QR-koodia kohtaan, mitään rokotustodistuksia tai negatiivisia testituloksia ei siellä päässä kyselty. Eli meidän Helsingissä otetut sadan euron koronatestit olivat aivan turhia.

Roma Reial- hotellimme goottikorttelissa

Uberilla ajelimme kentältä hotellille joka sijaitsi Barcelonan goottialueella, aivan La Ramblan vieressä sijaitsevan, Barcelonan kauneimmaksi aukioksi tituuleratun Plaza Reialin reunalla. Tuo La Rambla-katu on vähän yli kilometrin pituinen Barcelonan pääkatu jonka keskellä on suhteellisen leveä kävelykatu. Kadulla on runsaasti kahviloita, kaikenlaisen krääsän myyntikojuja sekä lukematon määrä ihmisiä. Ja missä on paljon ihmisiä, siellä on myös vaara joutua pitkäkyntisen uhriksi. Aikoinaan Tony Halme joutui kuuleman mukaan ryöstöyrityksen kohteeksi tuolla samaisella kadulla mutta tuolloin eivät rosvot tienneet kenen kimppuun oikein kävivät. Tonyhan oli pistänyt heti kättelyssä nippuun puolet ryöstäjistä, muut kerkesivät onnekseen karkuun. ”Jumala armahtaa, minä en” olikin Tony Halmeen motto ja sitä ei espanjalaiset ryövärit epäonnekseen tienneet.

Hotelli oli Roma Reial ja huoneemme oli tyyppilliseen tapaan melko vaatimaton sisältäen kuitenkin kaiken oleellisen. Huone sijaitsi neljännessä kerroksessa ja onneksi hotellissa oli hissi. Vaikka aukion kaikki ravintoloiden ja kuppiloiden terassit olivat iltaisin melko täynnä suhteellisen kovaäänisiä espanjalaisia, ei tuo melu kuulunut lainkaan ylös huoneeseemme. Huoneen hintaan kuului aamupala joka sisälsi kahvin/teen lisäksi sämpylää/croisanttia/muroja/jugurttia. Jotain muutahan tuon sämpylän päälle olisi kaivannut kuin vain ylähuulen ja jotain tuorettakin olisi voinut olla tarjolla. Näin appelsiinimaassa edes appelsiinia.

Aurinkoa, shoppailua ja cappuccinoa

Parissa päivässä ei nyt hirveästi kerennyt kaupungin historiaan perehtymään eikä kaikkiin tarjolla oleviin nähtävyyksiin tutustumaan. Ensimmmäisenä päivänä käpystelimme Ramblan kävelykatua pitkin vain meren rannan tuntumaan haistelemaan meri-ilmaa ja paistattelemaan päivää auringossa. Vaikka lämpötila ei noussut kuin hintsusti kolmeentoista asteeseen päivällä, aurinko kuitenkin lämmitti oikein mukavasti ja toinen takki olikin riisuttava päältä jo iltapäivällä. Toki varjossa tuli edelleen vilu mutta kun pysytteli aurinkoisilla alueilla niin tarkeni oikein mukavasti.

Satama-alueella oli paljon veneitä, etenkin purjeveneitä, ja rantaan oli parkeerannut myös muutama melko messeväkin alus. Yksi noista venhosista erottui aivan erityisesti edukseen. Aluksen nimen perusteella, joka oli muuten Zen, Pasanen googletti omistajaksi jonkun tuntemattoman kiinalaisen miljardöörin. Aluksen pituudeksi Google ilmoitti rapiat 88 metriä ja että sillä olisi 25 hengen miehistö. Hintaa aluksella on noin 200 miljoonaa dollaria ja pelkät käyttökulut pelkästään 20 miljoonaa vuodessa. Johan siinä jo dolluskat hupenee ihan silmissä kun laituripaikan tuollaiselle alukselle hommaa. Pikkusen heitimme Pasasen kanssa siinä ajatusleikkiä venhon kaappaamisesta ja kruisailemisesta sillä Päijänteelle, mutta ajatus kaatui siihen ettei Välimereltä ole vielä avattu kanavayhteyksiä Keski-Suomeen.

Toisena Barcelona- päivänä lähdimme ostoksille. Koska matkalaukustamme oli tullut siis kolmipyöräinen, oli sen annettava nyt jäädä ennenaikaisesti vanhuuden lepoon (se ei ollut vielä kuitenkaan kovin vanha) ja hankittava tilalle ehtoinen kapsäkki. Lisäksi ei ollut minulta ollenkaan hyvä idea lähteä matkalle rimppakengillä sillä ajatuksella, että flipflopeilla tai sandaaleillahan sitä etupäässä sitten perillä käpsitään. Ei tarennut täällä flipflopeilla käpeksiä eli oli katseltava jalkoihin lenkkarit, jos mieli varvasrakoilta säästyä. Myös jonkin sorttista datakaapelia tarvitsi ostaa lisää vaikka mielestäni meillä on jo mukana kaapelia kilometritolkulla. Ostosten jälkeen etsimme aurinkoisen terassin, tilasimme parit cappuccinot ja siinä kahvittelun lomassa seurailimme vaan espanjalaisten hombrerojen ja muheroiden vilkasta iltapäivää.

Kiertelimme loppupäivästä vielä Plaza Rialilta lähteviä todella kapeita kujia ja kortteleita joiden varsilla goottihenkiset rakennukset kohosivat ylöspäin kurottaen kohti viimeisiä auringon säteitä. Alueen vanhat suuret rakennukset olivat kerrassaan hienoja ja kujien päässä olevilla aukioilla sijaitsi ihania pikkuruisia kahviloita ja ravintoloita. Vaikka auringon laskiessa olikin jo kylmä, olivat kaikki ulkoilmaterassit auki. Terassilämmittimien ja untuvatakkien ansiosta porukka tarkeni istua noilla terasseilla aina pilkkuun asti. Tai niin luulisin, sillä oletetun pilkun aikaan me olimme todennäköisesti jo höyhensaarilla.

Omikron vaanii täälläkin

Nykyisistä koronatilastoista ja -rajoituksista ei ole meillä tarkkaa tietoa, monella kulkijalla on täällä kuitenkin maski kasvoilla ulkonakin. Ei liene kuitenkaan pakollista muualla kuin sisätiloissa. Eli ei elämä poikkea millään tavalla täällä tuon koronan suhteen, samanlaista varovaisuutta ja hygieniaohjeita noudattaen kuin Suomessakin niin en usko että täällä olisi suurempi riski tuota koronaa saada. Ja on meillä hyvät vakuutukset jos nyt huonosti kävisi. Poliiseja on katunäkymässä tuttuun tapaan paljon, etenkin noilla aukioilla päivystää poliiseja ihan rynnäkkökiväärien kanssa. Liekö historiassa tehdyt atakit osoittaneet, että valvontaa tarvitaan.

Seuraavaksi matkaammekin vaihteeksi taas junalla, mutta minne, se selviää seuraavassa postauksessa! Pysytelkäähän terveenä!