Ba Na Hills ja Golden Bridge

Tiedätkö tunteen, kun eteen aukeaa jotain niin kaunista, että sen näkeminen nostattaa ihokarvat pystyyn ja se kauneus melkein itkettää. Matkamme aikana näitä upeita paikkoja ja maisemia on ollut lukuisia, ja vieraillessamme täällä Vietnamissa Ba Na kukkuloilla saimme noiden upeiden muistojen joukkoon muutaman uuden.

Liikenteeseen heti aamusta

Säätiedoista kyttäsimme koko ajan sateetonta päivää, jotta pääsisimme tekemään skootteriretken tuonne Ba Na Hilssille, jossa jo varsin kuuluisaksi käynyt silta, Golden Bridge, sijaitsee. Kukkuloille on Da Nangista matkaa noin 30 kilometriä eli ihan skootterilla ajettava reissu, jos vaan sää sallisi. Monen hotellin edestä lähtee myös pikkubussikuljetuksia sillalle, mutta eihän me nyt sellaisella lähdetty, kun on kerran skootterikin keksitty.

Kultainen silta maalattuna vasta avatun bubin seinään Da Nangissa

Sitten eräänä päivänä huomasimme säätiedotteista, että pari seuraavaa päivää saattaisi olla kelien suhteen suosiollisia, joten heti siltä istumalta lähdimme vuokraamaan skootteria pariksi päiväksi. Huom, siis saattaisi, sillä täälläkään nämä säätiedotteet eivät ole yhtään sen varmempia kuin muuallakaan. Eli vähän sillä tyylillä, että huomenna saattaa paistaa tai saattaapi olla paistamati.

Näinä päivinä säätiedotus on näyttänyt miltei tältä koko ajan

Skootterin vuokraaminen meinasi olla hieman kinkkinen, koska moni skootterivuokraamo haluaa vuokraajan passin itselleen vastineeksi moposta. Ajajan ei toki kannata passiaan vuokraamoon jättää, koska jos tiellä ratsataan, kannattaa ajurilla olla ainakin se passi mukana repun sisätaskussa. Aikamme väännettyä (vuokraamoille ei kelvannut edes passin kopio) päädyimme sitten jättämään minun passini vuokraamoon. Minä kun en juurikaan ajele näillä leveysasteilla. Enkä oikein kyllä muillakaan asteilla, paitsi kotona autolla ja lämpöasteilla sitten toki fillarilla.

100 000 dongin päivävuokra eli 4 euroa

Seuraavana aamuna heti aamukahvien jälkeen pakkasimme kaikki mahdolliset mukanamme kulkevat kuvauslaitteet reppuihimme ja suuntasimme mopon eturenkaan kohti Ba Na kukkuloita. Ja aurinko, se mokoma paisteli miltei pilvettömältä taivaalta.

Miesmatkaaja on karttaäppi

Mopomatkaan kului suurin piirtein tunteroinen. Tiet olivat hyviä ja leveitä ajella, eikä liikennettäkään ollut tungokseen asti. Muutamia pikkubusseja ja linja-autoja paahtoi välillä ohi täydessä turistilastissa määränpäänään sama osoite kuin meilläkin.

Tässä kohtaa täytyy kyllä erityisesti korostaa miesmatkaajan aivan älytöntä karttamuistia. Montaa kertaa ei hänen tarvitse yleensäkään mopomatkan aikana karttaa kännykästään zoomailla, vaan hän paahtaa menemään vain pari kertaa karttaa silmäiltyään. Ja risteyksiä ja kääntymisiä on kuitenkin usein niin monta, että siinä olisi moni hukassa ja pää pyörällä jo useamman kerran.

Matkaan ei mennyt kuin tunti, karttaäppi taitaa näyttää ihan sillalle asti

Minunhan ei tarvitse mennä kämpiltä edes yhtä korttelia pidemmälle, kun olen jo hukassa. Aina väärään suuntaan menossa, täytyy ihan ihmetellä, miten älyttömän surkea suuntavaisto voikin jollain ihmisellä olla. Onneksi meidän ei tarvitse suunnistaa minun antamien ohjeiden mukaan, ei oltaisi nimittäin ikinä perillä.

Pakkosiedätystä korkeakammoiselle

Koska olimme liikkeellä hyvissä ajoin, perillä ei vielä hirveästi ollut muita sillalle haluajia, toki kiinalaisia oli taas jo sankoin joukoin, mutta missäpä niitä ei olisi. Kävimme ostamassa lipunmyynnistä liput, jotka maksoivat 700 000 dongia /sillalle nousija eli noin 26 euroa. Paikallisille lippu maksaa miltei puolet vähemmän mikä on minusta enemmän kuin kohtuullista.

Erilaisempi olkipukki kuin Ruotsin Gävlessä, kuinkahan monta kertaa tämä on savunnut…

Tiesin toki, että sillalle, joka sijaitsee noin 1400 metrin korkeudella meren pinnasta, mentäisiin hissigondolilla, mutta jos minulle oltaisiin siinä vaiheessa kerrottu, että tuo köysirata on maailman pisin (reilu 5 km), minua ei olisi saanut tuohon gondolikupoliin kammettua rautakangellakaan. Onneksi siis en tiennyt. Tuo maininta maailman pisimmästä köysiradasta (yksikaapelinen) on siis esitteessä ja löytyypä siitä maininta netissäkin, mutta esim. Phu Quocissa, myös Vietnamissa, on köysirata (kolmekaapelinen), joka on pituudeltaan 8, 499 metriä. Ja se vasta korkealla meneekin!

Tällaisiin maisemiin kohta noustaisiin……

Kaikki blogimme lukijat tietänevät jo sen, miten hirveän korkean paikan kammoinen olen. Ja nyt piti nousta gondoliin, joka veisi puitten latvojen yläpuolella meidät ylös kukkulalle. Kun ei muutakaan mahdollisuutta ollut niin pakkohan tuohon gondolikupoliin oli istahtaa, ala-asemalta käsin näytti kuitenkin, että gondolit menivät aika sutjakkaa vauhtia eikä matkakaan NÄYTTÄNYT sieltä alhaalta kovinkaan pitkältä (tosin näköpiirissä oli tuossa vaiheessa vain ensimmäinen kukkula, se matalin). Joten rohkaisin mieleni, istahdin gondolikupoliin ja ajattelin, ettei tässä nyt tarvitse kauaa istua. Istuttiin sitten jotain 20 minuuttia.

Gondolikupolilla korkeuksiin

Samaan gondolikupoliin tuli viereemme istumaan paikallinen aviopari, jonka toinen puolisko oli kovasti raskaana. Nyökyttelimme tervehdykseksi ja minä ajattelin jo siinä vaiheessa, että saas nähdä, kuinka paljon tarvitsee hävetä perillä ylätasanteella. Kun mahdollinen korkeanpaikankammo iskee tajuntaan tuhannella voltilla, siitä ei ole kuulkaa itku ja paniikki kaukana.

Kupoli nytkähti liikkeelle ja varsin pian saimme huomata, että tämä raskaana oleva tyttö oli, jos mahdollista, vieläkin korkean paikan kammoisempi kuin minä. Tytöstä lähti pieni vaikerrus miltei kaiken aikaa ja aina kun kupoli vähänkin heilahti, vaikerrus muuttui kiljunnaksi. Miehensä rauhoitteli tyttöä koko matkan ajan, ja eihän minunkaan auttanut siinä heittäytyä mihinkään korkeuspaniikkiin, vaan yritin minäkin hymyillä tytölle rohkaisevasti (toivottavasti se oli hymy eikä irvistys, hymyksi kuitenkin tarkoitettu) ja taputtelin käsivarrelle: ”kaikki ok, kaikki hyvin, kohta ollaan perillä.” Kuin äiti lapselle.

Matkalla huipulle

Miesmatkaaja oli sitä mieltä, että tyttö varmaan synnyttää sillä matkalla, sillä gondolimatkaa riitti ja riitti. Minäkin aloin jo siinä huolestuneena muistelemaan, miten synnytyksessä tulee avustaa, jos sellainen eteen tulee…. keitettyä kuumaa vettä, puhtaita pyyhkeitä, sakset…. Itse en siis kerennyt tuon gondolimatkan aikana korkeapaikkapelkäämään juuri ollenkaan, vaikka oltiin totisesti korkealla ja totisesti sangen kauan. Viimein koitti pääteasema, onneksi tyttö ei sitten synnyttänytkään eikä minun tarvinnut perillä hävetä.

Joko ollaan perillä….

Tällä pääteasemalla, tai siis luulemallamme pääteasemalla, pyörimme hetken kysymysmerkkeinä miltei ympyrää ja kummastelimme, miten pääsisimme sillalle, jonka jo gondolikupolistamme näimme siintävän kukkulan harjalla. Missään ei ollut oikein selviä opasteita tai kylttejä. Eräs kalifornialainen pariskunta tuli hätiin ja neuvoi meille, että meidän täytyy vielä nousta yhdellä gondolimatkalla ylemmäs seuraavalle tasanteelle, jossa olisi pääteasema. Great, sehän sopi varsinkin minulle vallan mainiosti.

Onneksi tuo seuraava gondolimatka ei ollut kovinkaan pitkä, vaan ihan hetken päästä olimme jo perillä, ei siis kerennyt pelottamaan vaikka korkealla mentiinkin. Vieläkään emme kuitenkaan sillalle löytäneet, mutta eteemme levittyi alue, jota ei kyllä osannut tuolla odottaa olevankaan.

Sun World -huvipuisto vuoristossa

Tämä taianomainen Kultainen Silta on rakennettu osaksi Sun World huvipuistoaluetta, joka on ollut toiminnassa tuolla Ba Na kukkuloilla jo toistakymmentä vuotta. Puistoalue on laaja levittyen Ba Na kukkuloille ja sisältäen erilaisia teemapuistoja. Ja näkymäthän täällä ovat aivan omaa luokkaansa.

Kilpikonna-istutus könyämässä portaita ylös päin

Puistoalueella voi nauttia kävelystä ranskalaisen kylän mukulakivisiä kujia pitkin, istahtaa kahville viehättävään pikku kahvilaan tai ruokailla jossain monista tasokkaista ravintoloista. Toki hinnatkin näissä ovat miltei kaksinkertaiset tavalliseen verrattuna. Alueella on myös useita hotelleja, joten majoittuminenkin paikan päällä onnistuu, vissiin melko isolla rahalla.

Pitäähän ranskalaiskylässä sitikka olla
Ja kaljaa

Alueella voi ihastella myös monia kukkapuutarhoja, temppeleitä ja pagodoja sekä leikkimielisimmät ja/ tai lapsiperheet voivat kuluttaa aikaansa sisähuvipuistossa. Jossain on myös vahamuseo, mutta me emme sitä löytäneet, emme kyllä hoksanneet tuota silloin etsiäkään.


Joko päästään sillalle

Kun saavuimme viimein tuolle korkeimmalle ylätasanteelle, aukeni eteemme näkymä ranskalaisen kylän linnoitusten sisäpihasta. Ja kaikkine joulukoristeineen, istutuksineen ja joulumusiikkineen tuo oli kyllä kauneinta mitä olin pitkään aikaan nähnyt ja kokenut. Toki lähestyvällä joululla ja joulumielelläkin oli osuutensa asiaan, sillä ehkä näkymä olisi ollut hieman laimeampi ilman niitä kaikkia ihania joulukoristeita.

Ranskalaisen kylän ohella kävimme ylempänä olevalla temppelillä, jonka tornista oli mahtavat näkymät alas laaksoon. Kauniita kukkaistutuksia oli kaikkialla, näkyipä lähistöllä iso istuva buddhapatsaskin. Ostimme kahvikioskista cappuccinot, jotka olivat puolta normaalia pienemmät mutta vastaavasti tuplahintaiset.

Vieläkään emme löytäneet opasteita sillalle, kaikkea muuta nähtävää kyllä oli tarjolla yllin kyllin, mutta silta loisti poissaolollaan. Eihän siinä auttanut muu, kuin alkaa taas kyselemään, että minne päin pitäisi seuraavaksi suunnata (tässä vaiheessa meitä olisi hirmuisesti auttanut gondolihissistä mukaan otettavat esitteet, joissa oli myös alueen kartta, mutta emme hokasseet sitä mukaamme napata, koska melkein synnytimme.) Muutaman kerran jouduimme kyselemään, ennenkuin meille selvisi, että meidän pitää lasketalla gondolikupolilla takaisin sille välitasanteelle, jolla jo aiemmin olimme, sieltä pääsisimme sillalle. Ja hip hei, taas mentiin korkealla!

Golden Bridge, Cau Vang

Golden Bridge eli Kultainen Silta on melko uusi rakennelma, se on avattu kävijöille vasta kesäkuussa 2018 osaksi suurta Sun Word huvipuistoa. Suuret betonista valetut kädet kannattelevat kullanväristä siltaa korkean vuoren rinteellä, miltei pilvien korkeudella. Jostain olemme lukeneet, että silta on tehty kuvaamaan Jumalan käsiä, jotka pitelevät maasta nostettua kultaista nauhaa.

Vihdoin ja viimein mekin pääsimme sitten lopulta tuonne sillalle, yhden gondolikupolilla ja yhden köysiratajunalla tehdyn matkan jälkeen. Täytyy sanoa, että vaikka kaikki oli muuten täällä viimeisen päälle laitettu kauniiksi ja viihtyisäksi, olisi noiden opasteiden suhteen pientä toivomisen varaa. Ihan sillan liepeilläkin jouduimme vielä kerran kysymään , että MISSÄ helkutissa se silta on. Ja tämä ei olisi yhtään ihmeteltävää, jos olisin ollut yksin tuota siltaa etsimässä, mutta jos miesmatkaaja / matkaäppi joutuu tällaisessa paikassa kauan etsiskelemään yhtä jumalattoman suurta siltaa, on vika ihan jossain muussa kun suunnistamisessa.

Mutta kiesus sentään, että olikin silta komea. Kyllä kannatti haeskella. Aurinko paistoi vieläkin miltei täydellä terällä, mutta pilviä alkoi jo kerääntymään sillan välittömään läheisyyteen ja sen alapuolelle, joten meidän piti joutuin kaivaa tallennusvehkeet esille ja alkaa kuvaamaan kaikki nuo upeat näkymät sillalta, ennen kuin pilvet kerkeisivät nappaamaan ne lopullisesti syleilyynsä.

Sillalla oli melko vinhasti jo kansaa mutta sinnehän mekin vaan sekaan änkeennyimme. Noissa kuvissa näyttää siltä, että sillan lattia olisi vino, mutta ihan suora se kuitenkin on. Kovin pitkähän tuo silta ei ole, vain 150 metriä pitkä. Sama, kun minä olen senteissä. Eli kun ihmistungoksesta selvisi, silta oli aika nopsaan kävelty päästä päähän ja takaisin. Kun mielestämme olimme riittävästi maisemaa ja siltaa ihastelleet ja saaneet kattavat tallenteet niistä matkaamme, päätimme suunnata itsemme takaisin Da Nangiin.

Ja lopussa taas pikkusen pelotti

No niin, poishan tuolta ei päässyt ilman sitä pitkää gondolikupolimatkaa. Ja koska tiesin, että alaspäin meno olisi vielä pelottavampi kuin ylöspäin tulo, olin siitä aika herkillä. Mutta minkäs teit, ei auttanut muu kuin nauliutua kupolin penkkiin, puristaa silmät tiukasti kiinni, vangita miesmatkaajan käsivarsi ja antautua kupolin vietäväksi. Luottamustani kupolimatkaan kasvatti kuitenkin tieto siitä, että köysirata oli itävaltalais-valmisteinen, eli pitäisi olla kaikin puolin ammattilaisten tekemä. Eli siis jokseenkin turvallinen.

Jo ennen gondolimatkan puolta väliä uskalsin raotella hieman silmiäni ja sieltä silmäripsien välistä näin (hyvin näkyi, kun ei nuo kauhean tuuheat ole, ripset meinaan) kyllä niin komeat ja mahtavat maisemat, että melkein itketti. Ja ihan oikeasti itketti se maiseman kauneus, ei mikään lähestyvä korkeuspaniikki. Nämä näkymät haluamme kyllä säilyttää ikuisesti mielissämme ja sydämissämme. Toivottavasti jaksamme olla näistä muistoista onnellisia vielä vuosienkin päästä.

Ala-asemalla huomasimme, että erillisellä gondolilla pääsisi käymään vesiputouksella, jonka bongasimme kupolistamme laskeutuessamme alas vuorilta. Mutta tuo gondolilinja oli suljettu, joten vuorilla sijaitseva vesiputous jäi nyt sitten tällä kertaa näkemättä ja kokematta. Hetken vielä käppäilimme ala-aseman konnuilla ja ihastelimme siellä tönöttävää suuren suurta joulukuusta sekä kaikkia ihania joulukoristeita kauniin joulumusiikin soidessa kaiuttimista. Viimein pakahtuneina kaikesta jouluhömpötyksestä lompsimme hakemaan skootterimme skootteriparkista, retkemme Ba Na kukkuloilla oli päättynyt.

Ehdottomasti tämä oli käymisen arvoinen paikka, vaikka onkin melkoinen turistirysä. Mutta niin on Disney Worldikin, ja sielläkin saa rahoilleen vastinetta ihan kympillä.


13 Replies to “Ba Na Hills ja Golden Bridge”

  • Olipas taas upeita maisemia! Ja huima oli tuo köysiratamatka. Mukavaa alkanutta vuotta ja matkan jatkoa.

    • Kiitos Jaana, hyvää alkanutta vuotta myös sinne Lohjalle / Nauvoon! Huima oli tosiaan köysirata, saattaisi toinen Vilukissoista jäädä ala-asemalle naukumaan, jos pitäisi toisen kerran tuolla sillalla vielä päästä käymään. Toivotamme sinne teille mukavaa talven jatkoa ja mainioita ulkoilukelejä! Mekin siirrämme kohta puoliin taas leiripaikkaa!

  • Hei! Hienolta näyttää. . . Hienoa, että maailmalla vihreyttä riittää! Meillä keski-Suomessa riittää nyt valkeutta – niinkuin pitääkin.
    Hyviä uuden vuoden seikkailuja Lämpimin terkuin Raija

    • Hei vaan Raija ja kiitos viestistä! Vihreyttä täällä kyllä riittää, kuten myös kosteutta. On niin kosteaa, että hyvä kun emme itse pamahda homeeseen niinkuin kävi repuillemme asuntomme kaapissa. Nyt on luvattu tosin hieman kuivempaa keliä! Mukavaa, kun teillä on siellä lunta ja valkeutta koska niin pitää siellä tähän aikaan vuodesta ollakin. Siksihän me olemme nyt täällä 🙂 Toivotamme sinulle ihania hiihtokeliä ja pakkasta kohtuudella. Kavereille terveiset!

  • Hei matkalaiset! Kyllä taas oli huikee matka kanssanne.Kyllä siihen korkeanpaikan kammoon auttaa siedätyshoito.Itse olen sen kokenut olinhan kovasti kanssasi samanlainen korkeitten paikkojen suhteen.Itse uskaltauduimme työkaverin kanssa pienkoneen kyytiin Helsingistä Nummelan kentälle.Sillä reissulla helpotti putoamisen pelko jatunne että alusta lähtee alta pois.ei kuitenkaan kokonaan pientä jännitettä on yhä korkeammissa paikoissa,mutta paljon helpotti tuon lennon jäkeen.Uskon että tuokin viimeinen reissunne oli aikamoinen hoito .Toivon siitä olleen apua.Kaunista on Vietnamin luonto sieltä korkealta katsellen .Ovatpa rakentaneet mahtavan huvipuiston vuorille ja se silta olitosi erikoinen.Kyllä jää nämä erikoisuudet monilta näkemättä.jotenka sinulle ja Jukalle iso sylillinen kiitoksia loistavasta työstä sen eteen että saamme seurata matkaanne niin perusteellisen hyvin.Edelleenkin paljon mukavia elämyksiä matkanne varteen ja iloista reissumieltä.

    • Putaalle myös isot kiitokset kommentista! Niin muistelinkin, että kyllä se kammotus sinuakin piinaa, ei ole omena kaus puusta vierähtänyt tässäkään tapauksessa. Minnasta puhumattakaan! Varmaan tuollainen pienkoneen kyydissä olo saattaa auttaa, muuten normi lentäminen ei mitään siedätyshoitoa ole. Tuo gondolimatkakin oli ihan pakkosiedätystä, ihan oikeasti olisi sillalla käynti jäänyt, jos olisin tiennyt etukäteen mihin joudun. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Mukavia retki- ja ulkoiluilmoja sinne Alvajärven rantaan, me toivotam!

  • Hatun nosto ja onnittelut korkeanpaikan kammoiselle. onneksi uskalsit nousta sinne korkeuksiin ja saitte nähdä sen kaiken kauneuden sieltä.Kuvistakin päätellen mahtavat näkymät.Täällä ollaan talvisissa maisemissa, vastakohta teidän oloihin.Mukavia nähtävyyksiä edelleen.

    • Kiitos Irene! Komeat olivat tosiaan maisemat, ja mitä silloin en paikan päällä uskaltanut katsoa, voin katsoa onneksi näin jälkeen päin videolta ja kuvista. Onneksi miesmatkaaja on täyspäinen ja saa otettua noista korkeistakin paikoista hyviä tallenteita. Hyvää talven jatkoa ja alkavaa viikkoa sinne Muurameen!

  • Täältä ilmoittautuu toinen korkeanpaikan kammoinen. Teki jo häijyä katsella videota sillalta, kun kamera kääntyi kuvaamaan kaiteen yli rotkoon, huh huh.
    Upeat on maisemat kondolista kuvattuna.

    • Terve Pertti! Eihän tuolle korkean paikan kammolle mitään voi! Pikkuisen voi hakea näin siedätystä, mutta kyllä se vaan pysyy mukana kuin tauti. Paljon jää sen vuoksi näkemättä upeita paikkoja, onneksi tällä kertaa kuitenkin onnisti! Mukavaa talven jatkoa, pidähän karvahattu tiukasti korvilla!

  • Teillä on sentään paistanut aurinko. On nähnytkin jotain. Me vaellettiin sumussa. Vahakapinetti taisi olla heti gondoliaulassa. Totta on, että Golden bridgen viitoitus oli melko heikko. Sitä ei mainittu edes esitteessä vaikka on muuten paljon mainostettu.

    • Hei Sari/matkalla lähelle tai kauas! Meillä tosiaan oli aikaa kytätä tuota aurinkoista päivää. Tosin sekään ei ollut ihan satavarmaa, tuurilla saimme sitten miltei koko päivän aurinkoa. Nyt täällä tuntuu olevan aurinkoiset päivät melkoisen tiukassa… mutta sellaista se näillä huudeilla tähän aikaan on. Mukavaa talven jatkoa ja jännittäviä, uusia reissuja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.