Australian road trip osa 3: Great Ocean Road

Hyönteishyökkäysten jälkeen olemme leirytyneet vain maksullisilla leirintäalueilla, niissä emme vastaavanlaisten hyökkäysten kohteeksi ole joutuneet. Paitsi Kingstonissa, jossa automme valtasi biljoonajoukkio pieniä, reippaita, mustia muurahaisia. Muurahaishyökkäyksen johdosta jouduimme vaihtamaan automme paikkaa, myrkyttämään auton, tyhjentämään auton ja sitten vielä sen jälkeen siivoamaan auton. Onneksi tuo murkkujen invaasio sattui valoisan aikana, kuitenkin juuri ennen pimeää.

 

Murkuista selviämisen jälkeen oli vielä hetki aikaa ihastella upeaa auringon laskua

 

Ilman murkkuja leirintäalue olisi ollut ihan mukava

 

Cedunasta Port Augustaan ajelimme sisämaan teitä, emme lähteneet kiertämään rantatietä, joka olisi tuonut ajomatkaan runsaasti lisää kilometrejä. Alunperin meillä oli suunnitelmissa ottaa suunta tuolta Port Augustan liepeiltä Ulurutille, eli sisämaahan päin noin 1500 kilometriä. Mutta koska A: olimme melko kyllästyneitä jo noihin sisämaan erämaateihin, joilla ei todellakaan ole eikä näe mitään, koska B: meillä ei tässä vaiheessa ollut enää kauheasti sissihenkeä jäljellä ja koska C: minä en ole uskaltanut täällä ajaa autoa ollenkaan, kaikki ajetut kilometrit ovat miesmatkaajan kaasuttamia, päätimme skipata tuon Ulurutilla käynnin tykkänään. Lohduttelimme itseämme sillä, että olemmehan nähneet sen kuvia netissä. Ja kuulleet, miten hieno paikka se on. Tiedän, tulemme katumaan päätöstämme jossain vaiheessa, mutta tuolloin 3000 lisäkilometriä (erämaatietä) matkaamme tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta.

 

Onneksi erämaateillä on sentään välillä huoltsikoita

 

Punainen hiekka jaksaa kyllä aina ihastuttaa

 

Välillä tien vieruksilla oli valkoisia, kuivuneita järviä.

 

Port Augustaan ajettaessa maisemat olivat lähinnä peltoa, ja matkan varrella olevissa pikkukaupungeissa maisemaa hallitsivat  valtavat viljasiilot. Näissä pienissä kaupungeissa olikin jo vähän enemmän eloa, asukkaita ja toimintaa kuin noilla erämaateiden varsilla olevissa pitäjissä. Ihmettelenpä suuresti sitä, että koska täällä on näin valtavasti tätä tyhjillään olevaa maata ja kauhean paljon tilaa, niin mikseivät tänne mahtuneet silloin aikoinaan sekä siirtolaiset että alkuperäiskansa, sulassa sovussa. Miksi nuo aborginaalit piti laittaa heti alusta pitäen niin ahtaalle. Täällä olisi jopa vastaus pakolaisongelmaan, ainakin tilan puolesta. Turvallisuudesta ei voi varmaan antaa takuita, täällähän liikkuu jos jonkinlaista tappavaa eläintä ja oliota kotilosta krokotiiliin mutta ovathan nuo muutkin asukkaat kaikin puolin selvinneet niistä hengissä. No, ei ehkä kaikki, mutta runsas enemmistö kuitenkin. Eikä meidänkään kimppuumme ole onneksi mikään ihan vaaralliseksi luokiteltu olento hyökännyt. Ainakaan vielä. Kop kop.

 

Yhden pitäjän viljasiiloja

Kaikkein vaarallisin ja vitsauksia levittävin olento täällä Australiassa on kuitenkin perunapussi. Silloin kun ajoimme länsi-Australiasta etelä-Australian puolelle, piti kyydistä jättää kaikki vihannekset ja hedelmät pois, ettemme toisi mukanamme hedelmäkärpäsiä tai muita länsi-Australian vitsauksia. Auto oikein tarkastettiin tarkastusasemalla ja meillähän oli perunapussi unohtunut jääkaappiin, se takavarikoitiin meiltä kuin mikäkin hyvin vaaralliseksi osoittautunut pommilaukku. Kuitenkin keitteli tarkastaja illalla perunat kengurupaistin kylkiäisiksi, siitä olemme melko varmoja.  Samanlainen kyltti oli sitten täällä Victorian puolellakin, mutta ainakaan vielä ei autoamme ole tarkistettu tuon tiimoilta. Tässä kyltissä oli maininta ainoastaan näistä kaikkein vaarallisimmista eli potuista.

 

Hmm?

 

Kengurua syödään täällä ihan yhtä lailla kuin possuakin. Meidän pannullamme ei K-Roota kyllä tulla näkemään

 

Leirintäpaikat ovat maksaneet haarukassa 20-35 dollaria per yö. Tällä rahalla on saanut yleensä autoonsa sähköä, kokea sisävessan ihanuus ja useimmissa paikoissa on ollut myös suihkut (lämpimällä vedellä) sekä grillauspisteet/ulkokeittiöt. Joissakin on ekstrana ollut kolikoilla toimiva pesukone. Siisteys- ja puhtausaste onkin ollut sitten laidasta laitaan, joissain on vessapaperikin taiteltu kuin hotelleissa konsanaan (se rullan alku kolmioksi), joissain suihkussa käynti on jäänyt ihan hygieenisyyssyistä. Mutta rauhallisia paikkoja ovat kaikki leirintäalueet olleet  muiden matkaajien taholta  ja joitakin voimme suositella jo ihan tältä istumalta. Se, mikä miltei kaikissa leirintäpaikoissa on ollut häiriöksi, ovat valtavat papukaijaparvet. Ja niillä on tosissaan kova ja joillakin vielä lisäksi erittäin ruma ääni. Onneksi ne kuitenkin hiljenevät pimeän koittaessa, mutta heti aamulla hieman ennen auringon nousua meteli alkaa. Valkoiset papukaijat ovat kaikkein kovimman äänisiä. Vaikka ne ovat kauniita, lähtee niistä ihan karsea ääni. Jostain linnusta lähtee aivan samanlainen ääni kuin Star Warsin roskisrobotista ja tuo paikallisen variksen määkiminenhän on jo teillekin tuttua. Tässä muutama kameran linssiin tarkentunut siivekäs:

 

Tämä kuikka on kuvattu jo Perthin kadulla

 

Tämän hippiäisen siivistä lähtee kova ääni, kun se lentää

 

Karmean kuuloinen papukaija

 

Sorsa mutta ei sorsa kuitenkaan,  kana?

 

Tämä on sen näköinen, että sillä on ainakin lääkitys kohdillaan

 

Pelikaanipariskunta viihtyi pienellä purolla Kingstonissa

 

Jonkin sortin merilintu, arvonsa tunteva

 

Varis vai harakka?

Port Augustasta suuntasimme Adelaideen, kiertelimme sitä vain hetken ja suuntasimme Victor Harborin kautta Kingstoneen. Suurimman osan päivää olemme matkanneet eteenpäin yöpyen aina välillä joissain leirintäalueilla. Sisämaassa noita näkymiä ei niin hirveästi ollutkaan, mutta rannikkohan oli sitten ihan omaa luokkaansa. Kingstonin leirintäalue sijaitsi ihan lähellä meren rantaa, hieno ja upea paikka, mutta siellä haisi kyllä välillä ihan oikeasti mädäntynyt kananmuna. Jo ennen saapumistamme Kingstoniin aloimme ajaessamme haistelemaan, että mikä hitto haisee ihan raadolle. Pysähdyimme tienvarressa olevalle levikkeelle selvittämään, tuleeko tuo haju kenties autostamme ja hetihän tuo selvisi auton oven avauksella, että ulkoa hajua tulee, tarkemmin mereltä päin. Nopeasti meni ovi takaisin kiinni, koska haju oli niin voimakas, että oksennusrefleksi oli kyllä sentin päässä. Ajattelimme, että rannalle on täytynyt mädäntyä suuri kalaparvi tai valas. Kingstonissakin tuo haju siis välillä pelmahti nenään ja saimmekin tietää siellä syyn hajulle. Meriruoho mokoma haisee kuin raato. No, hajusta huolimatta viihdyimme Kingstonissa peräti kaksi päivää (ihan sen takia, kun kympillä sai majoittua tuolle leirintäalueelle joko päiväksi tai kahdeksi, sai ihan valita). Miesmatkaaja kävi piipparoimassa siinä rannalla, kovin oli vähäiset piipit. Minä kuljin vain mukana, pitelin nenästäni kiinni ja hengittelin suun kautta.

 

Kaunista mutta haisulia

 

Moyne Shiressäkin oli todella upea ja siisti leirintäalue, eikä siellä haissut enää raato tahi meriruoho. Päätimme yöpyä siellä, koska yleisissä tiloissa oli myös pesukone käytettävissä, joten saimme pestyä kaikki petivaatteemme jouluksi. Täytyyhän joulusiivous tehdä, vietti sen joulun sitten 150 neliön talossa tai  kahdeksan neliön pakussa. Pakun joulusiivous käy vain pikkuisen joutuisammin. Tuo leirintäalue oli korkealla mäen päällä ja sinne pääsi tuulemaan koko ajan melko navakasti, joten pieni Sylvimme keikkui tuulen nujuutuksessa koko yön, me siinä mukana. Lisäksi aamuyöllä alkoi satamaan vettä ja sitä vettä tuli sitten sisällekin asti siten, että petimme toinen puoli oli aamulla märkä. Se minun puoli. Jatkaessamme matkaamme pitkin Great Ocean Roadia, koko alkumatkan sateli vielä vettä ja lämpötila ei koko päivänä noussut yli kahtakymmentä astetta. Pitkiä housuja ja hupparia oli etsittävä päällensä, että tarkeni. Kylmä oli siis justiinsa se päivä, jolloin bongasimme miltei koko road tripimme hienoimmat näkymät.

 

Moyne Shiren leirintäalueelta oli vain hiekkakukkulan ylitys meren rantaan

 

Pyykkipäivän kunniaksi paisteltiin lettuja

 

Aamulla olikin sitten niin ankea keli, että tarvitsi hakea huoltsikalta toinen kupillinen kahvia

 

Great Ocean Road on kerrassaan uskomattoman kaunis maisematie pitkin merenrannikkoa Warrnamboolista noin 250 kilometriä kohti Melbournea. Reitti on jo itsessään upea, koska se kulkee melko tiiviisti meren rantaa pitkin, joten sininen meri näkyy kiemuraiselta tieltä miltei koko ajan. Ajomatkan varrella on sitten monia upeita nähtävyyksiä, joita pysähtelimme ihastelemaan ja kuvaamaan. Onneksi nuo paikat on hyvin merkitty ja viitoitettu, muutoin ne olisivat saattaneet mennä meiltä pian ohi.  The Bay of Martyrs, London Bridge, The Arch, The Grotto, noin muutamia mainitakseni. Ja sitten tietenkin ne 12 Apostolia. Kaikki nuo olivat niin kauniita ja upeita paikkoja, että se veti kuulkaa pienen, tavallisen ihmisen mielen taas kovasti nöyräksi. Koska vettä satoi, tuuli kovasti ja oli kylmä, ei noissa paikoissa kauaa tarennut ihastella, onneksi sade lakkasi kun pääsimme Apostoleille. Tuolla olikin jo ihan erilailla kansaa, iso parkkialue oli täynnä autoja. Kiinalaiset selfiekeppituristitkin olivat sankoin joukoin paikan löytäneet. Se mikä jäi ihmetyttämään, oli, että varsinkin apostolien ihailu oli ilmaista. Olimme jo varautuneet lippujen ostoon tai ainakin parkkimaksuun, mutta kumpaakaan ei siis peritty. Höh. Minusta on aina vaan yhtä kummallista, jos jokin on ilmaista.

 

En kyllä yhtään tiedä mistä kohtaa on tämä kuva otettu

 

The Bay of Martyrs

 

London Bridge

 

The Grotto

 

The Arch

 

Apostoleja

 

Myös apostoleja

 

Tästä kuvasta näkee miten korkeat kalliot ovat. Ylhäällä sillalla on maisemien ihastelijoita

 

 

Kaksitoista Apostolia on syntynyt aikojen saatossa meren ja eroosion syövyttäessä pehmeämpää kiviainesta kovan kiven ympäriltä. Kahtatoista pilarikiveä ei tuolla paikalla enää kylläkään ole koska meri on luhistuttanut jo niistä osan. Meidän laskujemme mukaan noita apostoloita olisi enää yhdeksän. Mutta meren jatkuvasti myllätessä noita kivipaaseja tulee aikojen saatossa myös lisää. Lähellä olevien kallioiden seinämät ovat myös hyvin pehmeää kiviainesta. Moneen kohtaan kalliota olikin raaputeltu erinäisiä ”kalliokirjoituksia”. I was here, tärkeä tieto seuraavia sukupolvia varten.

 

Meillä on ollut kyllä hyvä ajotahti, Sydney ei ole enää kaukana

 

Parhaillaan olemme ohittaneet Melbournen ja leiriytyneet himppusen verran kaupungista länteen päin. Kun olimme saaneet leirin täällä pystytettyä, huomasimme Iltasanomista, että tuolla Melbournessa joku on tahallaan ajanut autolla ihmisten päälle keskustassa, 19 ihmistä loukkaantunut.  Me olimme siellä juuri pari tuntia aiemmin, pyörimme keskustassa hyrrän lailla kun emme meinanneet löytää sieltä pois (navi ohjasi meidät aina vaan tullitielle). Surullista, että taas on ollut tällainen tapahtuma. Mikään kaupunki ei näköjään ole enää näinä aikoina turvassa.

Mutta kaikesta huolimatta tai juurikin siksi:

Turvallista ja rauhaisaa Joulun aikaa kaikille teille ihanat blogimme seuraajat, missä ikinä sitten olettekin! ❄️

 

Pukki ehti olla täällä miltei joka putiikissa! Perin sukkela niinkin vanhaksi mieheksi!

One Reply to “Australian road trip osa 3: Great Ocean Road”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *