Australian road trip osa 2: Toisinaan on vaan vähän vaikeempaa…..

Aloitetaanpa tämä postaus siitä, kun kaikki ei todellakaan mene aina niinkuin haluaisi, ja odottamattomia hankaluuksia vain ilmenee yksi toisensa jälkeen. Ja nämä ovat sattuneet miltei ihan tässä ensimmäisellä roadtrip-viikollamme.

 

Aina ei tuuli ole myötäinen

 

Aloitetaan hankaluutemme/vitsauksiemme sarja viime perjantai- illasta. Olimme siis leiriytyneet illansuussa ilmaiselle, mukavalle leiripaikalle, syöty ja viimeistelty siinä blogiinkin uusi postaus. Kello oli jo niin paljon, että suunnittelimme postauksen julkaisun jälkeen käyvämme nukkumaan. Kunnes yhtäkkiä autoon lehahti jostain rakosesta aivan sekopäinen määrä siivellisiä öttiäisiä. Niitä lenteli tuhansittain (ei ehkä ihan niin paljoa, mutta paljon kuitenkin) pitkin autoa ja niiltä tippui siinä lentäessä siivet ja niiden ruhot jäivät kiemurtelemaan minne sitten sattuivatkaan tipahtamaan. Ja niitä oli tosiaan paljon. Me sumuttelimme niitä hyönteismyrkyllä (onneksi meillä oli sitä autossa) ja keräsimme raatoja talouspaperilla patjoilta ja lattialta. Mikä hirveä säpinä olikaan hetken aikaa! Öttiäiset olivat lentäessään kuin lentomuurahaisia, mutta kun niiltä tippuivat siivet, ne vaan jäivät maahan ja alkoivat luikertelemaan. Ja kaikki ne öttiäiset, jotka eivät päässeet autoon sisälle, raapivat pienillä öttiäiskynsillään miljoonalukuisesti auton ikkunoita ja verkkoja, ihan kuin zombiet jossain B-luokan kauhuelokuvassa. Se oli kuulkaa tällaiselle ötökkäkammoiselle hyvin mentaali kokemus ja siedätyshoitoa sieltä rajuimmasta päästä. Arvatkaa, oliko kiva käydä tuon jälkeen nukkumaan? Niinpä. Aamulla öttiäisistä ei ollut sitten ulkonakaan muuta jäljellä, kuin kauhea määrä siipiä. Olipa se kammottava hyönteisten invaasio.

 

Hyönteisten hyökkäyksen kohde

 

Toinen hankaluutemme osui seuraavana päivänä erämaatielle, noin viisi kilometriä ennen  Mundrabillan huoltoasemaa (täällä nämä pienten paikkakuntien keskustat koostuvat vain huoltsikasta ja sen lähiympäristöstä). Sylviltä loppui nimittäin totaalisesti menoliemi eli bensa erämaatielle. Mukavaa oli kuitenkin, että olimme jo valmiiksi varautuneet tällaisiin tilanteisiin hankkimalla autoon 25 litran vara- bensakanisterin. Mukavampaa toki olisi ollut, jos siinä kanisterissa olisi ollut vielä bensaakin! Siinäpä sitten ihmettelimme tien vieressä, mikä nyt neuvoksi. Tie oli ihan kunnon päätie, mutta liikennettä melko harvakseltaan ja etupäässä liikennöivät ajoneuvot olivat hirvittävän lujaa kulkevia rekkoja. Hetkisen siinä odottelimme ja kuikuilimme toiveikkaina tulosuuntaan, jospa joku sieltä tulisi. Eipä tullut, ja kun pimeäkin uhkasi jo ihan lähitulevaisuudessa, oli miesmatkaajan vaan napattava kanisteri mukaansa ja laitettava töppöstä toisen eteen kohti huoltsikkaa minun jäädessäni autolle pitämään vahtia. Onneksi jossain vaiheessa miesmatkaajan olivat noukkineet kyytiinsä kelpo nuoret, jotka käyttivät hänet bensa-asemalla ja toivat vielä takaisin autolle. Ja odottelivat vielä sen aikaa, että saimme auton käyntiin. Nyt meillä on sitten kanisterissa aina varabensaa.

 

Siihen hyytyi pientareelle Sylvin matkanteko

 

Eikä saavu ketään avuksi

 

Onneksi on kanisteri, jolla voi kätevästi hakea bensaa…

 

Vielä vähän matkaa….

Koska tuosta bensan loppumisesta selvisimme niin hyvin, piti sitten seuraava vastoinkäyminen ollakin sitten astetta kinkkisempi. Meillä on tässä autossamme pieni jääkaappi, joka toimii pääosin kaasulla, mutta pitäisi toimia myöskin akulla ja sitten ihan tavallisella töpselivirrallakin. Totesimme, ettei laite oikein toimi muulla kuin kaasulla, ja silläkin siten, että lämpötilaskaala on heilunut  miinus neljän ja plus kahdentoista välillä. Ei siis kovin hyvä jääkaapiksi.  Mutta sitten lämpötila olikin yhtäkkiä plus 25. Hups, ei tykännyt tuosta yhtään kylmäsäilytettävät. Kun tutkimme, mikä on nyt heilauttanut kaapin noinkin lämpimäksi, huomasimme, että kaasu on loppu. Ja yhä olimme erämaataipaleilla (täällä Australiassa ei taida oikein muuta ollakaan kuin erämaata kaupunkien ulkopuolella). Eikä tietenkään lähellä sijainneelta huoltsikalta löytynyt samanlaista kaasupulloa. Eikä löytynyt seuraavaltakaan huoltsikalta. Kaikki eväät joutivatkin sitten ”lämpö”kaapista roskiin ja kaasua saimme, kun pääsimme seuraavaan ”isompaan” kaupunkiin.

 

Oli ne huoltoasemat pikkuisen nykyaikaisempia kuin tämä

 

Isompaan kaupunkiin eli Cedunaan päästyämme vaihdoimme koko kaasupullojärjestelmän sellaiseksi, että siihen saamme kaasupullon vaihdettua noilta pienemmiltäkin paikkakunnilta. Mutta ei vaan jääkaappi alkanut kaasusta huolimatta kylmenemään. Tosin täällä on tänään varjossa 42 astetta lämmintä, niin voipi olla, että sen vuoksi ei jäähdy tai sitten se on vaan rikki. Lämmintä kaapissa näytti olevan 30 astetta, joten ei säily siellä makkara saati sitten voipaketti. Tämä aiheutti sitten sen, että jouduimme investoimaan tupakansytyttimellä toimivan kylmälaukun, joka maksoi täällä 260 dollaria. Pikkuisen on suolaiset hinnat. Mutta minkäs teet, pakkohan tuolla autossa joku kylmäkaappi on oltava. Juomavesikin on nyt auton sisällä yhtä lämmintä kuin pikkuisen haalea kahvi. Ei ole mukavaa sillä kostuttaa suuta, joka on yhtä kuiva kuin beduiinin töppönen.

 

Tämä ei ole tulostin vaan oikeesti kylmälaatikko

 

Pienet eväät ja paljon jäitä, jotta saatiin boxi kylmäksi

 

Sitten siirrymmekin heppoista aasinsiltaa pitkin automme muihin asioihin. Auton vakuutusasiat olivat nimittäin jääneet ”pöydälle odottamaan”, koska täältä on hieman vaikea saada lyhytaikaista vakuutusta, minimiaika monessa vakuutusyhtiössä on yksi vuosi. Eli vakuutus oli kaikenaikaa kuitenkin etsinnässä. Siksi vakuutusta ei vielä autossamme ollut tuossa matkan alkutaipaleella, kun vastaan tuleva rekka nakkasi tietyömaaosuudella tuulilasiimme kookkaanpuoleisen kiven, josta aiheutui etulasiin melkoinen kolhu. Heti sen jälkeen autolla on ollut kyllä vakuutus, mutta lasissa on edelleen nyrkin kokoinen lohkeama, melkein kuin reikä.

 

Ei mikään pieni kivenmurikka

 

Ja jottei vitsaukset vaan siihen loppuisi, oli minulla tässä vielä lisänä muutaman päivän kestävä huonomahaisuuskohtaus. Eli vatsa oli täysin sekaisin, ja se kuulkaa vasta mukavaa on varsinkin silloin, kun vessoja on noin kahdensadan kilometrin välein. Vaati hieman taas sitä kuuluisaa huumorintajua, eläminen. Mutta siitäkin selvittiin ilman pahempia sotkuja. Nyt on masu taas kunnossa ja muutoinkin asiat reilassa. Toivottavasti nyt ainakin jonkin aikaa pysyvätkin.

 

Taukopaikka (vessa)

 

Mutta vaikka vastoinkäymisiä on ollutkin, on onneksi ollut kosolti niitä mukavia hetkiä ja tosissaan välillä aivan upeita maisemia. Se on meitä hieman hämmentänyt, että täällä tosiaankin kaupunkien ulkopuolella ei ole kerta kaikkiaan mitään muuta kuin erämaata. Keposesti voidaan ajaa monta sataa kilometriä maisemien juurikaan muuttumatta. Varsinkin, kun ajoimme rantatieltä sisämaahan päin ja sitten sisämaassa. Joitakin lehmiä näytti välillä olevan tien varsilla olevilla pelloilla kuten myös villoitta olevia lampaita. Peltoa oli jokunen sata kilometriä mutta suurin osa maisemasta on ollut ihan käppyräpuista erämaata. Ja kun jo luuli, ettei maisema voi enää tylsemmäksi muuttua, loppuivat sitten ne käppyräpuutkin eli sitten vasta olikin erämaata. Matkalle sattui myös Australian pisin suora, mittaa suoralla on 146,6 kilometriä.

 

 

Melko tylsää

 

No nyt on vielä tylsempää

 

 

Muutama auton tönäisemä kenguru oli tien varrella Perthistä lähdettäessä, mutta se ei ollut mitään sisämaan verilöylyyn verrattuna. Melko pitkän matkaa ajoimme sisämaassa tietä, jonka vierukset olivat väärällään eri asteisesti maatumassa olevia kengurun raatoja. Monessa kohtaa tiekin oli suorastaan päällystynyt siitä raatojen liiskasta. Aivan järkyttävää, ihan kuin joku kauhujen tiepätkä. Eläviä kenguruja emme ole pahemmin nähneet, sillä ne lähtevät liikkeelle vasta auringon laskiessa ja siihen aikaan olemme pyrkiytyneet olemaan jo leiriytyneinä johonkin. Olemme vältelleet tuota pimeässä ajamista juuri sen takia, kun noita kenguruita on siihen aikaan niin paljon liikenteen sekaan tunkeutumassa. Eikä me haluta Sylvin tönivän ensimmäistäkään kengurua tai opossumia.  Matkan aikana oli myös tieosuus, jonka vieruksilla oli paljon vompatteja kintut pystyssä. Lienee niiden vakituisella kulkureitillä juuri se tien pätkä.

 

Onneksi jotkut kengut tyytyvät vain katselemaan tien vieruksilta

 

Kenguruita ja vompatteja ollaan kyllä nähty, mutta että kameleita?????

 

Tuossa ajaessamme länteen päin ylitimme aikavyöhykkeitä ja se olikin perin kummallinen juttu. Nimittäin ensimmäinen aikavyöhyke lisäsi kelloihimme 45 minuuttia. Ikinä olla kuultukaan sellaisesta aika-erosta. No, meille selvisi sitten myöhemmin, että se oli Eucla-nimisen kaupunkialueen aikavyöhyke ja Head of Bightillä, joka on valaiden katselupaikka länteen päin ajettaessa, huomasimme, että taas oli aika mennyt eteenpäin, nyt yhteensä kaksi ja puoli tuntia. Eli nyt ollaan Suomen ajasta kahdeksan ja puoli tuntia edellä. Ja koska meillä pitäisi kelloihin ja kännyköihin automaattisesti vaihtua nuo ajat (mutta ei vaihtunut oikein) oli meillä taas neljä erilaista aikavaihtoehtoa. Automatiikka ei oikein taas pelannut. No, kysymällä selvitettiin sitten oikea aika. Ajalla ei nyt kauheasti ole suurta merkitystä, mutta kauppaan pitää ehtiä ainakin ennen seitsemää, pienissä kommuuneissa jo ennen viittä. Muuten jääpi syömiset pian siltä päivältä saamatta.

Tuo valaiden katselupaikka oli kyllä komea paikka käydä. Valaitahan siellä ei luvattukaan näkevän, yleensä valaat tulevat sinne vauvoineen heinä-lokakuussa. Mutta satunnaisesti aikuisia valaita voi siellä nähdä myös muinakin aikoina. Lipunmyyjä kertoi, että edellisenä päivänä siellä oli nähty tiikerihai ja kallioilla merileijonia. Paikkaan oli seitsemän dollarin pääsymaksu, mutta koska ei ole nyt oikea valaskausi, saimme lipuista alennusta. Eihän me nähtykään sitten muita olioita kuin kärpäsiä (täällä on muuten ihan tolkuttomasti kärpäsiä, ehdottomasti enemmän kuin missään muussa maassa!) Mutta kauniit olivat maisemat katsella ja kuvata.

 

Tähystyspaikat olivat upeita

 

Niinkuin näkymätkin

 

Suoraa kalliota

 

Tämä päivä on ollut tosiaan hyvin kuuma, lämpötila kohosi parhaimmillaan 42 asteeseen. Varjossa. Me venyimme päivän täällä Cedunan kaupungissa ja lymyilimme varjoissa ja liikkeissä, jossa oli ilmastointi. Sylviäkin yritimme kuljettaa varjoisiin paikkoihin huilaamaan, noita paikkoja oli kyllä vähänlaisesti tarjolla. Löysimme kaupungista myös ihan sattumalta itsepalvelupesulan, jossa saimme pyykkimme pestyä kolmella dolluskalla koneellinen. Tulipas mokomasta hyvä mieli. Iltapäivällä istuskelimme retkituoleissa meren rannalla olevan puiston varjoissa, kun yhtäkkiä tuli valtava tuulipyörre, joka oli melko voimakas ja pyöritti roskia, ruhonkorsia ja lehtiä ilmassa niin, että piti laittaa silmät kiinni, ettei tullut roskia silmiin. Tuo pyörre siirtyi sitten meren päälle pyörittämään veden pintaa ja kun miesmatkaaja álkoi videoida sitä, loppui puhelimesta virta. Tyypillistä. Mutta ihmeellisesti noinkin voimakas tuulipyörre ilmaantui yhtäkkiä ja yhtä nopeasti oli sitten poissa.

 

 

Tuulipyörre ei tätä kaveria pahemmin haitannut

 

Ensimmäisen kerran tapasimme aboriginaaleja vasta täällä Cedenassa. He olivat runsaslukuisasti tuossa samaisessa puistossa ja ikäväkseni täytyy todeta, että melkoisen laitapuolenkulkijan oloisia kaikki he olivat. Likaiset, resuiset vaatteet, tukat takuilla ja selvästikin monet olivat juoneet muutakin kuin Australian lähdevettä. Mutta minun ei pidä heti yleistää, sattui vain nyt ensimmäinen kohtaaminen tällainen. Hieman surullinen.

Mutta kaikesta huolimatta kaikille blogimme seurassa riutuneille oikein mukavaa viikkoa ja etenkin huomista Lucian päivää! Tasapuolisesti! Ei ole pitkä matka enää Jouluun!

 

Seuraavaksi laite-esittelyssämme on:

Lukulaite

Tämä pieni kätevä laite on kertakaikkisen mukava kuljettaa repussa, painaa tuskin mitään vaikka tällä hetkellä sisältääkin jo pikkuisen vajaa neljäkymmentä kirjaa. Kirjoja voi näppärästi tilata netistä missä päin maailmaa vain ja lataaminen laitteeseen on useimmiten vaivatonta. Laitteen akku kestää noin viikon, toki riippuu käytön asteesta, minä luen päivittäin.

Pienen kokonsa vuoksi tämä laite saattelee lukijansa usein yöunille eli sitä on helppo lukea sängyssä vaikka olisi kuinkakin painava tiiliskiviromaani menossa. Laitteessa itsessään on valo, joten muuta lukuvaloa ei tarvita. Laite on ehdoton varsinkin tällaiselle himolukijalle jolle englanninkielinen kirjallisuus ei vielä oikein avaudu. Ja koska meillä on tuo matkalaukkujen tila- ja painorajoitus ei kirjoilla olisi kertakaikkiaan tilaa matkustaa mukana. Erittäin oiva peli.

 

 

Lisäys blogipostaukseen seuraavana päivänä 13.12. eli Lucian päivänä.

Ette kyllä ikinä arvaa, mitä eilen illalla tapahtui juuri kun olin aikeissa lopetella tätä postausta ja laittaa sitä  julkaisuun. Ilta oli jo pimentynyt, olimme P-parkin leirialueella, jossa oli lisäksemme kolme isompaa matkavaunua. Yhtäkkiä aloin ihmettelemään siinä kirjoittaessani, että onpa nyt pikkukärpästä iskostunut läppärin näytölle ja sitten huomattiinkin, että autohan on täynnään pikkukärpäsiä. Ei muuta kun taas hyönteismyrkyllä suihkimaan ja raatoa lattioilta keräämään. Mutta näitä kärpäsiä ja muita öttiäisiä tuli jostain auton sisälle aina vaan enemmän ja enemmän. Sitten aloimme kuulostelemaan, että auton kattoon ropisi vesisade ja meidän uusi kylmälaukku oli nostettu ulos, koska sisälämpö näytti autossa tuolloin 37 astetta ja tuo laite hönkii myöskin lämmintä. Miesmatkaaja aukaisi auton sivuoven ottaakseen laukun sisälle, mutta hyönteistä oli ulkona vastassa kuin seinä, ihan järkyttävästi lehahti heti sisäänkin öttiäistä. Eikä ulkona mitään satanut, hyönteistä oli vaan niin paljon, että ne ropisivat auton katolle. Ja ne jotka eivät ropiseet katolle, olleet jo sisällä tai lennelleet ihan auton vieressä, raapi taas ikkunoita pikkukynsillään zombien lailla. Nyt ei ollut enää kummallakaan ollenkaan mukavaa. Siinä tehtiin nopea päätös, ettei siihen paikkaan voitu tietenkään yöksi jäädä. Jotenka suojauduimme huppareihin, pinkaisimme ulos suoraan hyönteisseinään (hyönteistä meni heti suut silmät täyteen), heitimme ulkona olevat kamat autoon ja nopeasti nousimme auton ohjaamoon. Tässä vaiheessa autoon oli tullut jo miljoonittain lisää hyönteistä.

 

Päätimme, että ajamme suoraan jollekin maksulliselle leiripaikalle ja sitten vasta otamme autossa olevat hyönteiset käsittelyyn. Mutta koska kaikkialla oli täysin säkkipimeää, päätimmekin ajaa takaisin Cedenaan ja mennä hotelliin/motelliin yöksi ja vasta aamulla siivota auto. Takaisin Cedenaan oli noin kuusikymmentä kilometriä ja arvatkaa oliko mukava istua autossa, jossa lenteli miljoonittain hyönteistä. Itkuhan siinä tuli. Minulle. Kun pääsimme kaupunkiin, olikin kaikki motellit ja hotellit jo kiinni, vaikka osa mainostikin itseään 24 tunnin respalla. Ajoimme sitten auki olevalle huoltsikalle miettimään, mitä tehdä ja kävimme ostamassa kokikset. Huoltsikalla eräs asiakas neuvoi meille leirintäpaikan, johon pääsi yölläkin kirjautumaan ja siellä oli myös cabiineita vuokrattavissa. Onneksi pääsimmekin sellaiseen sitten yöksi. Kello oli lähemmäksi yksi yöllä, kun kellahdimme pehkuun. Yön ajaksi suihkutimme auton täyteen hyönteismyrkkyä ja aamulla uusimme käsittelyn. Sen jälkeen pitikin koko auto tyhjentää ja siivota kaikista hyönteisten raadoista, joita sai miltei lapioida ulos autosta. Ja vielä nytkin muutamia siivekkäitä vilistää näkökentän ohi tai keekoilee ikkunassa. Sitkeitä pirulaisia!

Eläessämme emme ole moiseen hyönteisparveen joutuneet ja toivon sydämestäni, ettemme enää ikinä joutuisikaan. Tuo  alun hyönteisinvaasio ei ollut toden totta mitään verrattuna eiliseen. Voi pyhä Sylvi sentään, taas kerran!

 

10 Replies to “Australian road trip osa 2: Toisinaan on vaan vähän vaikeempaa…..”

  • Voi kauhea millaisia siivekkäitä – itku olisi tullut varmaan minullekin! Tuli aivan mieleen lapsuuden asuntovaunumatkalla tapahtunut muurahaisten invaasio, kun oltiin yöllä parkkeerattu vahingossa muurahaispesän päälle. On teillä kyllä ollut sattumuksia, mutta toivottavasti enemmän kuitenkin niitä positiivisia kokemuksia…

    • No ei se muurahaisten hyökkäys tuntunut varmaan yhtään sen mukavammalta! Kyllä, onneksi on enemmän noita mukavia kokemuksia, mutta ette kyllä pitemmän päälle uskoisi, jos aina vaan kirjoitettaisiin, että koko ajan menee hyvin. Nuo vastoinkäymiset kuuluvat vaan elämään, oltiin sitten Suomessa tahi sitten Australian takahikiällä! Mukavaa joulun odotusta perheelle!

  • Välillä matkustaminen on sitten kyllä syvältä! Mutta kummasti kaikki vastoinkäymiset aina jotenkin katoaa niiden hyvien asioiden alle. 🙂 Mahtavaa road tripin jatkoa! Tullaan kohta perästä. -Antti

    • Teretulemas tänne australialaisten puskakärpästen (bushfly) valtakuntaan(itärannikolla on ihan kauheasti). Ostakaa sellaiset harsohatut valmiiksi, sieltä saa halvemalla

  • Oliskohan ne öttiäiset olleet lentomuurahaisia? Samanlaisen ilmiön olen nähnyt kotona, sisällä ja ulkona.Tosi iljettäviä otuksia! On teillä nyt ollut vastaisia tuulia, mutta hyvä, että olette selvinneet niistä.Toivottavasti jatkossa puhaltelee myötäisesti ja voitte jatkaa matkaa iloisin mielin Sylvin kyydissä!

  • Jaaha,sitä ollaan tutustuttu eteläpuolen öttisiin,heh,heh.No vastaaviin sääski/mäkärä/paarma hyökkäyksiin
    on saanu totutella jo vuosikaudet tuolla pohjoisen piippailuretkillä.Ärhäkkä mäkärä se vasta pirulainen on tunkee jokapaikkaan ja puree vielä… No kyllä se siitä, on tuo Birgittakin noista reissuista selvinnyt..

    • Nämä oli ihan mäkäräisen kokoisia ja näkōisiä, onneksi eivät purreet.

  • Tosiaankin meillä on ollut alkukesästä nuo lentomuurahaiset kiusana .siipensä pudottavat nekin kait muuttuvat sitten tavallisiksi mönkijöiksi mene ja tiedä.Mutta ei niistä sellaista riesaa ole kuin kuvaamanne. Huh Huh!! Jokohan saitte kaasu jääkaapin kuntoon ja ikkunan.Jatkossa toivomme teille parasta onnea joka kestäisi pitkään.ja matkan aikana hyvä’ä mielen laatua ja sitähän riittää kun kaikki menee osapuilleen kohdilleen.Matka siis jatkukoon paremmissa merkeissä olette selviytyjiä.!!!!

    • Jääkaappi on osin kunnossa! Kun on kuuma päivä, ei jaksa vanha kaappi hönkiä niin kylmänä kuin pitäisi. Nyt on taas viileämpää joten jääkaappikin on pysynyt kylmempänä. Me koppaamme tuon parhaan onnen, sitä mekin nyt jo toivomme. Ei ainakaan yhtään hyönteishyökkäystä, jos saapi toivoa! Matka jatkuu ja Sylvi kehrää…. Mukavaa joulun odottelua sinne Pihtiputaalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *