Andalusian upeat kaupungit Mijas, Comares ja Ronda

Gibraltarilla käynnin jälkeen ajelimme vuokra-autollamme ihan Fuengirolan kyljessä sijaitsevassa Mijaksen kylässä sekä vähän kauempana, huikean korkealla vuoren päällä uinuvassa Comareksen valkoisessa kylässä.

Kävimme myös yhdessä Euroopan vanhimmista kaupungeista, Rondassa, jonka halkaisee pelottavan syvä rotko. Täällä Espanjassa näitä upeita pieniä vuoristokyliä riittää, nähtävää olisi niin paljon, että tekee ihan pahaa ajatella, miten paljon jääkään näkemättä. Ihan niin kuin silloin pienenä poimiessa kieloja. Silloin olisi halunnut kerätä ja viedä mukanaan kotiin joka ikisen metsän kielon, koska ne olivat kaikki niin kauniita.

Mijas, ihastuttavan pieni kylä

Mijakseen ajelimme heti aamuvarhain, mikä olikin viisasta, sillä se suurin turistipaljous pysytteli vielä siinä vaiheessa aamiascroisanttiensa ja -kahviensa ääressä. Perillä kaupungissa ajoimme automme parkkiin suosiolla kaupungin parkkihalliin, jossa se sai olla parkissa eurolla vaikka koko päivän, ja lähdimme jalkaisin tutkimaan tuota Mijaksen valkoista kylää.

Mijaksen kylä on rakennettu vuoren rinteisiin ja kaikki sen talot on kalkittu valkoisiksi. Talojen välissä kulkee monia kapeita, mukulakivisiä katuja ja kujia joita pääsee tutkimaan käppäillen tai sitten aasitaksin tai hevoskärryn kyytsääminä. Nuo aasitaksien aasit näyttivät kyllä kovin onnettomilta seistessään rivissä nenät kiinni puomissa. Siinä ne nököttivät puominsa ääressä kuin taksit tolpalla konsanaan. Ovathan ne varmaan vähempipäästöisempiä kuin oikeat taksit (vai ovatkohan?), mutta silti jättäisin itse moisen kyydin väliin, auttaisin aasin pois kieseistä ja kehoittaisin sitä kiiruusti kopottelemaan tiehensä, kirmaamaan vapaana vuoren rinteisiin.

Mijas

Mijas

Tämä kaupunki on kyllä tuunattu paljolti ihan turisteja varten. Pikku kauppoja ja puoteja on runsaasti pitkin katujen varsia, ravintoloita ja kahviloita samoiten. Näissä pikku puodeissa on myytävänä sitten jos jonkinlaista matkamuistoa ja tuliaisvietävää. Mijaksessa on myös oma härkätaisteluareenansa, joka nykyään toimii museona. Niin, ja on täällä onnellisuuslaboratoriokin ja maailman pienin suklaatehdas. Näissä emme tällä reissulla käyneet, joten toinen Mijaksen retki on siis vielä tehtävä.

Näkymät Mijaksesta alas rannikolle ovat kerrassaan mahtavat. Aivan upealta näytti alhaalla oleva meren pinta, jonka pinnassa aurinko leikitteli säteillään pilvien pimentäessä ne hetkeksi ja tuulen antaessa leikkiville säteille vauhtia.

Aikamme kiertelimme kaupungin viehättäviä katuja ja ihastelimme sen kauniita valkoisia rakennuksia. Kun näytti siltä, että suurin osa muista turisteista oli saanut aamiaisensa syödyksi ja sen jälkeen itsensä kyydittyä myös Mijakseen, me lähdimme ajelemaan kohti seuraavaa kiinnostavaa kaupunkia, Comerasia, kohti. Comaresiin saimme vinkin Tämä matka -matkablogista.

Comares, kaupunki korkealla

Comares on reilun tunnin ajomatkan päästä Fuengirolasta. Mitä lähemmäksi kaupunkia pääsimme, sen vuoristoisemmaksi kävivät maisemat ja pikkuhiljaa Daciamme etupelti sojotti aina vaan jyrkemmässä kulmassa ylöspäin. Jo kaukaa näimme, että kohteemme, tuo Comareksen valkoinen kylä, loisti auringon valaisemana edessämme olevan vuoren harjanteella. Kuin vuoren lumipeitteinen huippu.

Tämä maoriaikaisen linnoituksen raunioille rakennettu kylä sijaitsee noin 730 metrin korkeudessa (merenpinnasta) levittyen siis ihan vuoren laelle. Kaupunkiin vievä tie ei ole kovinkaan leveä mutta sitäkin mutkaisempi, alas vievät rotkot viettävät aivan siitä tien vierestä. Siinä oli taas korkaeanpaikankammoiselle siedätystä yllin kyllin.

Päästyämme perille jätimme auton parkkiin kaupunkiin avautuvien porttien viereen. Parkkipaikalla oli tullessamme vain yksi auto, eikä poistuessamme autoja ollut yhtään sen enempää. Nousimme ylös itse kylään monia kapeita kivirappusia pitkin ja lopulta saavuimme kylän aukiolle, jonka muurilta avautuivat aivan uskomattomat näkymät alas laaksoon ja kauemmas vuoristoon.

Lähdimme kiertelemään kylän sokkeloisia mukulakivikujia ja lopulta päädyimme Comaresin linnan muureille josta oli komeat näkymät itse kylään. Kylläpä olikin kaunista. Löysimme kylästä tasan kaksi ravintolaa, toinen hieman isompi oli ihan siinä kylän aukiolla ja vähän matkan päässä sivukujalla oli toinen vähän pienempi. Istahdimme siihen isomman ravintolan pihaterassille kahvittelemaan ja seuraamaan pyöräilijäjoukon ilonpitoa viereisessä pöydässä. Heillä se vasta oli ollutkin ihan kunnollinen nousu ylös vuorelle ja varmasti helpottunut ilonpito paikallaan, kun seuraavaksi olisi edessä vaan lasketteleminen alaspäin.

Kylässä emme missään nähneet yhtään ainutta turistikampemyymälää ja turistejakin tuli vastaan kaduilla vain yksi mies kameransa kanssa( kamerasta veikkasimme hänen olevan turisti). Kylän asukkaitakaan emme juuri nähneet, eli kovin hiljainen oli kylätie. Jostain olemme lukeneet, että kylässä asuisi noin 3000 asukasta, jostain taas, että asukkaita olisi 1500. Jompsikumpsi, ei siis tungokseen asti. Tai voisihan niistä tulla tungoskin, jos ne kaikki asukkaat änkeytyisivät samaan aikaan vaikka yhdelle samalle kujalle. Tungosta olisi.

Kylän kujille on merkattu jalanjälkikuvioin reittiä vierailijoiden kulkea ja paikkapaikoin on erikseen merkitty vielä pysähdyspaikatkin (kaksi jalanjälkeä vierekkäin), joissa kyltein kerrotaan Comaresin historiasta. Meitähän nuo kyltit eivät sinällään hirveästi informoineet, sillä ne ovat kaikki espanjankielisiä.

Päätimme lähteä ajelemaan Comaresista poispäin ihan toista tietä mitä sinne tulimme. Koska tulomatka oli minulle hieman haastava ja pelottava noiden korkeuserojen takia, huokasin syvään ja olin jo mielissäni, jospa toinen reitti olisi vähemmän pelottava. Mitä vielä.

Ensinnäkin, tie ei lähtenyt heti menemään alaspäin, vaan nousi ensin yhä korkeammalle vuoristoon. Minun piti ottaa matkasta videokuvaa, mutta sieltä korkeammalta en kuvaa saanut, koska minun täytyi pitää vaan silmät kiinni, istua tönkkönä auton penkissä ja puristaa molemmin käsin penkin laitaa. Ihan kuin se jotain auttaisi. Mutta kun olimme laskeutuneet vuorelta hieman jo alemmas, pystyi viimein tämä tönkköemäntä aukaisemaan silmänsä ja aloittamaan videokuvauksen. Alla siis jonkinlaista videonpätkää ajellessamme takaisin Fuengirolaan päin.

Ronda jäi sydämiimme

Rondaan ajelimme vielä sitten kolmantena päivänä ja siellä menikin koko päivä. Ajomatkaa Fuengirolasta Rondaan on reilu tunti, meillä siihen meni vaan vähän kauemmin, koska piti pysähdellä aina välillä kuvaamaan aivan majesteetillisia maisemia. Niihin maisemiin olisin mielelläni tuonut Mijaksen pienet taksiaasit kopottelemaan ja rinteitä ylös alas kirmaamaan. Tai sitten vaan paikoilleen tönkkönä moljottamaan, niinkuin niillä myös aika usein tapana on, vaikka taksihommia ei olisikaan.

Kun viimein saavuimme Rondan kaupunkiin, niin ajoimme automme taas suoraan kaupungin parkkihalliin ja käppäilimme sieltä ensin miltei rotkon pohjalle. Sieltä nousimme rotkon vierustaa ylöspäin ohi vanhan sillan ja läpi Cuencan terassipuutarhojen ja viimein saavuimme rotkon ylittävälle sillalle, Puento Nuevolle.


Ronda on yḱsi monista Espanjan valkoisista kylistä ja se on rakennettu muiden valkoisten kylien tapaan korkealle vuoristoon. Kaupungin halkaisee syvä rotko, El Tajo, joka on syvyydeltään 120 metriä. Rotkon korkeimman kohdan yli kulkee 1700-luvulla rakennettu silta ja tämä silta on kyllä melkoisen vaikuttava näky. Toiselle puolen rotkoa jää maurien rakentama vanhakaupunki ja toiselle puolen Rondan uusi kaupungin osa. Rotkon pohjalla virtaa Guadavelin joki, joka ei ainakaan meidän vieraillessamme kovinkaan valtoimenaan virrannut.

Ronda

El Tajo Ronda

El Tajo ronda

Silta on romahtanut kertaalleen valmistuttuaan 1700 -luvulla vieden hengen viideltäkymmeneltä ihmiseltä, mutta se saatiin korjattua entiselleen jo samalla vuosisadalla. Silta on noin 100 metriä pitkä ja sieltä on kyllä mahtavat näköalat läheiseen vuoristoon ja alas rotkoon. Ihmetystä herätti kovin se, miten jotkut talot on rakennettu aivan rotkon reunalle. Siellä asujan ei pidä missään nimessä lähteä ainakaan kovasti humalapäissään yöaikaan ulos nurkalle pissille.

Ronda

Maisemien ihastelun jälkeen kävimme käppäilemässä vanhan kaupungin kujia. Hännystelimme erään opastetun turistiporukan perässä, joten pääsimme ihan kuin vahingossa ”oikeisiin” paikkoihin. Tuolta vanhan kaupungin puolelta on myös mahtavat näköalat rotkon toiselle puolen ja uuteen kaupungin osaan. Lisäksi siellä on paljon ihastuttavia pieniä puoteja ja putiikkeja, joista olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä ihan vaan sen vuoksi, kun ne olivat niin suloisia.


Rondan uuden kaupungin puolella kävimme kahvilla ja munkilla härkätaisteluareenan lähellä olevassa kahvilassa. Härkätaisteluareenaa kuvasimme vain ulkopäin ja mietimme, onkohan tämäkään areena enää käytössä. Areenan vieressä oli näköalapaikka, josta kävimme kurkkimassa alas (minä kurkin sieltä kauempaa) kuunnellen samalla vieressä olevan katoksen alla harppua soittavaa musikanttia. Kylläpä lähti kauniit sävelet harpusta ja lavasteet tuolle musiikkiesitykselle olivat kuin tauluun maalatut.

Ronda
El Toro

Päivä oli jo pitkällä, kun lähdimme ajelemaan takaisin kohti Fuengirolaa, mielet ja sydämet pakahtuneina tuosta kauniista kaupungista, Rondasta.

Paluumatkalla ajelimme taas upeiden maisemien halki. Jos ei maisema ollut jylhän karua vuoristoa, kasvoi se sitruspuita silmänkantamattomiin. Ja kun sitruspuut loppuivat, valtasi näkymät juuri kukkaan puhjenneet tuhannet manteli- ja/tai oliivipuut. Herran jestas, että oli nättiä.

Mitäs meille kuuluu?

Meille kuuluu ihan hyvää. Olemme pysyneet terveinä (kop kop) niin mieliltämme kuin ruumiiltammekin. Venymme edelleen täällä Fuengirolassa, mutta odotamme jo innolla tulevaa aarrejahtiretkeämme Englantiin, jonne suuntaamme tämän kuun 25. päivä.

Mitä lähemmäs tuo meidän Englannin reissumme tulee, sen tylsemmäksi käy meillä aika. Jotenkin sitä ajattelee jo, että kannattaako nyt mihinkään kummoiseen enää ryhtyäkään, kun kohta kuitenkin lähdemme. Kylläpä on jännittävää taas lähteä rymyämään niitä englantilaisten peltoja! Nyt on ihan varma tunne, että se aarre vihdoin löytyy! (Minulla on tuo tunne kyllä siis ihan joka kerta…)

Olemme viime postauksen jälkeen saaneet tehtyä Suomelan Hopeasepissä muutamia senttejä lisää hopeaketjua sekä yhdet korvikset, ja minä olen oppinut rivitanssissa melkein yhden tanssin kokonaan. Siis melkein. Yhden.

Valokuvakerhossa olemme täällä edelleen käyneet ja sen kokeneet mukavaksi. Eilen meillä kävi eräs ammattivalokuvaaja kertomassa valokuvaamisesta ja antamassa vinkkejä erityisesti maisemavalokuvaukseen. Olipahan aivan mahtava tyyppi ja tällä miehellä oli muuten kauniita valokuviakin. Täytynee vaan itsekin vaan räpsiä ja räpsiä, kaipa niihin joku onnistunutkin välillä sekaan mahtunee.

Kristian Kaarna

Miesmatkaaja sai tuon valokuvakerhon kautta pestin kuvata Fuengirolan kamarikuoro 21.3. ennen sen alkavaa esitystä sekä kaiketi myös esityksen aikana, joten tästä syystä saimme ilmaiset liput tuohon konserttiin. Ainakin ohjelmalehtisen mukaan luvassa on verraten mahtava konsertti. Ei olekaan tullut käytyä missään konsertissa moneen vuoteen.


Eipä tässä sitten muuta tällä erää. Mukavaa kevään jatkoa (sillä kyllä se kevät jo on, ainakin tulossa) missä sitten lienetkin. Ja, ai niin: täällä alkaa jo ihan tarkenemaan!

Olemme tosi iloisia kaikista kommenteista!

4 Replies to “Andalusian upeat kaupungit Mijas, Comares ja Ronda”

  • Tuhannet kiitokset Päivi ja Jukka upeasta lomasta luonanne.Oli niin kodikasta ja mukaavaa olla läheisten kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Päivin tarjoilut ja Jukan kuskaamiset paikasta toiseen tekivät lomasta täydellisen.Vielä kerran kiitos siitä. Tulomatka meni mukavasti torkutellen,niin koneessa kuin autossa. Vantaa otti tylysti vastaan, vesisadetta, loskaa harmaata.Nyt on univajeet nukuttu pois ja aloitettu tämä tavallinen arkielämä. Mukavaa jatkoa teille ja onnea piipparointiin.

  • Kyllä niin mieleni ilostui taas blogianne lukiessani.Kaikki se kauneus joka kuvista välittyi iskeytyi voimakkaana mielen sopukoihin antaen uutta ravintoa koko keholle ja etenkin talven jo jäykistä’mälle ajatuksen kululle.Oi mikä keväinen hurmio matka!!Ja tietenkin suosikki kirjailiani kerronta kuvaus päälle!! Ja Päivi opettele sitä rivitanssia edelleenkin,että voisit meille täällä kotimaassa itse opettaa.Luulisin tykkääväni.Musiikki kait on omansa siihen lajiin.Toivon teille v ielä paljon lisää antoisia kokemuksia joista mekin saamme nauttia.KIITOS !

    • Kiitokset kommentista, niitä on aina ilo saada! Todellakin ovat maisemat täällä kohdillaan, matkaa sitten minne päin hyvänsä. Kaunista on kaikkialla! Mukavaa kevään jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.